Steven Reissin motivaatioprofiili

Motiivit ovat haluja, pyrkimyksiä ja psykologisia tarpeita ja ne kertovat, miksi ihmiset toimivat ja ajattelevat niin kuin toimivat ja ajattelevat. Mitä vahvempi motiivi on, sitä automaattisempi ja vahvempi on siihen liittyvä tunne.  Jos jokin tilanne synnyttää positiivisen tunteen, haluamme kokea sen uudelleen ja jos taas tilanteen herättämä tunne on negatiivinen, haluamme välttää tuollaisia tilanteita. Motiivit ja arvot liittyvät niin läheisesti toisiinsa, että ihmisen arvot voi päätellä hänen sisäisistä motiiveistaan ja toisin päin. Yksilöllisten tarpeiden tyydyttäminen on ihmiselämän tärkein tavoite, jos tarpeet jäävät tyydyttämättä, emme koe olevamme onnellisia. Reiss jakaa onnellisuuden kokemisen kahtia: tunnepohjaiseen ja arvopohjaiseen onnellisuuteen. Tunnepohjaisella onnellisuudella Reiss tarkoittaa ihmisen pyrkimystä hyvänolon tunteeseen. Koska turrumme pian hyvänolontunteeseen, siihen on vaikeampi päästä uudelleen. Arvopohjainen onnellisuus tarkoittaa, että on tunne siitä, että elämällä on suurempi tarkoitus ja merkitys. Se on henkistä tyydyttyneisyyttä, joka kumpuaa syvältä arvoistamme. Tällä tapaa olemme kestävästi onnellisia, kun tyydytämme elämän 16 perustarvetta ja löydämme merkityksellisyyttä eri tilanteissa. Mitä enemmän perustarpeita tyydytämme, sitä onnellisempia olemme. Ensin täytyy kuitenkin tunnistaa omat perustarpeet.

Tutkijat ovat päätyneet 16 perustarpeeseen, jotka löytyvät jokaisessa ihmisessä yksilölle tyypillisellä tavalla ja vahvuudella. Reiss on jättänyt elämän perustarpeiden ulkopuolelle ne biologiset perustarpeet, joiden psykologinen merkitys on vähäinen tai olematon (esim. veden juonti). Tietynlainen käyttäytyminen ei välttämättä kerro suoraan kyseessä olevasta tarpeesta. Erilaiset motiivit voivat tuottaa samanlaista käytöstä. Kirjan esimerkin mukaan: ”Kun rakennetta arvostavina järjestämme työtilaamme, meitä motivoi järjestyksen perustarve. Kun järjestämme työtilamme välttääksemme esihenkilön arvostelua, meitä motivoi hyväksynnän tarve. Kun järjestämme työtilamme tehdäksemme siitä kauniimman, meitä motivoi esteettisyyden tarve.” Myös kaikki näistä tarpeista voivat olla vahvoja ja vaikuttaa samaan aikaan, ei vain yksi kerrallaan.

Valta

Koen omalla kohdallani valtamotiivin olevan suht vahva. Valtamotiivin kuvausta lukiessani mielipiteeni heitteli jonkin verran. Osa kuvauksesta vastaa omaa mielikuvaani ja halujani, mutta ei läheskään kaikki. Minulla on paljon kiinnostusta johtamista kohtaan ja olen mielelläni kärryillä kokonaisuuksista. Haluan saada aikaan ja sisäisesti turhaudun, jos työnjälkeä ei näy missään. Tälläkin hetkellä puoliksi tehdyt asiat eivät tunnu etenevän, jos niitä ei saa kerrasta pyyhittyä to do listalta pois. En pidä esimerkiksi siivoamisestakaan, jos työn jälkeä ei ole selkeästi havaittavissa. ”Kun ihminen haluaa vaikuttaa moneen asiaan ja nauttii suorittamisesta, saattaa hän ajautua tekemään todella paljon töitä.” Kuulostaa vähän meitsiltä. Toisaalta en halua myöntää edes itselleni sitä, että nauttisin suorittamisesta. Inhona kokoaikaista ahdistusta ja stressiä, joka jatkuvasta suorittamisesta ja tasonpitämisestä sekä pitkistä to do listoista syntyy. Toisaalta niinä harvoina hetkinä, kun lista ja pää ovat tyhjiä, tylsistyn todella nopeasti ja alan kehittelemään ihan turhista asioista suorituksia, jotka voi merkitä to do listalle. Tällöin to do lista voi näyttää tältä: soita pianoa, pese uuni, kuuntele tämä ja tämä podcast, katso Netflixistä tämä, mene kävelylle, opettele kitaran soittoa jne. Eli varmaankin sisäisesti nautin suorittamisesta tai sitten ympäristö on opettanut minut toimimaan sen mukaisesti.

En halua ihmisenä tehdä päätöksiä muiden puolesta. Se oli ehkä yksi isoin kuoppa omalla jorsky-uralla. Toisaalta tiedostan olevani varsinkin hiukan takakireänä myös jyräävä tilanteissa. Jos alkaa vituttaa, niin sitten alkaa myös tapahtumaan. Tapahtuu siis muutenkin, mutta ärtymys ajaa itseni normaalista poikkeavaan käytökseen, kun pinna ei enää riitä. Samaan lopputulokseen voidaan päästä, jos innostun liikaa. Tekemisen palo ja into voi jyrätä toisen yli. Sain tästä viime kesänä palautetta, että välillä olin toisten johtamisen edessä, koska olin aina itse miettinyt kaiken valmiiksi ja etukäteen, eikä muille jäänyt edes mahdollisuutta siihen. Tähän liittyy vahvasti valtamotiiviin liitetty kontrollin tarve ja vaikeus antaa vastuuta muille. Vaadin paljon itseltäni ja vaadin toisinaan liikaa myös muilta. Vaativuus omaa toimintaa kohtaan heijastuu muihin tällä kontrolloimisella ja itse tekemisellä. Jos jokin asia liittyy minuun, sen on oltava omien standardien mukainen. Monien standardit voivat olla erilaisia, siksi teen ennemmin itse.

Vallan tarpeeseen liittyy tarve olla äänessä ja puhua paljon. Tämä taas ei ole ominaista itselleni. Minulla ei ole useinkaan tarvetta olla äänessä, varsinkaan puolitutussa tai tuntemattomassa ympäristössä. En ole ujo, mutta en vain koe tarvetta aina puhua. Hetkittäin se purkautuu kunnon puheripulina, mutta arkipäiväistä se ei ole. Osittain se ominaisuus on opittu ympäristötekijöiltä. Voi miettiä, minkähänlainen olisin, jos sosiaalisella verkostolla ei olisi ollut tekemistä oman persoonani muokkautumisessa nuorempana. Olen pistänyt merkille sitä, että kaikista äänekkäimmät ovat lähes aina huomioiden keskipisteinä ja vetävät ihmisiä puoleensa. Vaikka heidän olemuksensa ärsyttäisi muita, silti ihmiset ajautuvat heidän ympärilleen.  Oman identiteetin ja sosiaalisen hyväksynnän kanssa kamppaillessa mietin tätä usein; pitäisikö vain olla enemmän äänessä ja opetella siihen?

Riippumattomuus

Minulla on halua tehdä asiat itse, kuten varmaan edellisestä tuli jo ilmi. Monesti muunkinlaisissa tilanteissa haluan pärjätä yksin. Yleensä kun joku kysyy, tarvitsenko apua, vastaan ensimmäisenä ”en.”. Samalla minulla ei kuitenkaan ole vaikeuksia pyytää apua tilanteissa, joissa tiedän, etten pärjää yksin. Silloinkin koen suurta kiitollisuuden velkaa minua auttaneille ja välillä se menee omantunnon kanssa yli. Olen avulias mielelläni muille, mutta itse pyydän apua häntä koipien välissä. En ole koskaan ollut järin riippuvainen muista ihmisistä. Teen paljon asioita yksin (ihan mielellänikin) ja pidän siitä, että pärjään itsekseni. Olen silti mielestäni erittäin hyvä tiimipelaaja ja toimin ihmisten kanssa mielelläni. Valitsisin ennemmin tiimiyrittäjyyden yksinyrittäjyyden edelle. Jotkut vahvasti riippumattomat ihmiset voivat kokea henkilökohtaisten asioiden jakamisen epämukavaksi ja tämä pätee jonkin verran itseeni. Olen päätellyt sen siitä, että usein prosenttipitoiset juomat avaavat kielenkantojani henkilökohtaisista asioista ja seuraavana päivänä suurin morkkis liittyy aina siihen, mitä on tullut juteltua kenenkin kanssa edellisenä iltana. Onko sekin piirre täysin itseäni vai ympäristön muokkaamaa? Liittyy osittain paljon äänessä olemiseen. Olen hyvä kuuntelemaan ja harvemmin tykkään kertoa omia asioitani, sekin ehkä tuloksena siitä etten useinkaan koe tulleeni kuulluksi ja vastapuoli on monesti osoittanut välinpitämättömyyttä tilanteissa, joissa kokeilen henkilökohtaisen asian avaamista. Ihminen välttää tilanteita, joista tulee epämukava olo.

Itselleni tärkeää on yhteenkuuluvaisuuden tunne. Tykkään olla yksin, mutta jos olen ilman sosiaalista kanssakäymistä liian pitkään, alan ahdistumaan. Sanoin, että autan mielelläni muita; ”Jotkut tunnistavat auttamisenhalunsa olevan niin luontainen, etteivät osaa sanoa ”ei”.” Tästä varmaan oma tiiminiki on samaa mieltä minussa. Ainakin palautetta olen saanut paljon ja omasta mielestäni olen parantanut itseni priorisoinnissa.

Uteliaisuus

Olen utelias, mutta uteliaisuus ei ehkä olekaan Reissin teorian mukaan vahva tarve itselleni. Halu ymmärtää tekee varmasti itsestäni uteliaan, mutta minua ei motivoi ajattelu ja oppiminen pelkästä ajattelun ja oppimisen ilosta. Nautin enemmän tekemisestä ja opin parhaiten kokeilemalla ja tekemällä, en lukemalla ja ajattelemalla. Siksi olen Tiimiakatemiallakin, enkä yliopistossa. Innostun oppimaan, kun näen oppimisesta syntyvän käytännön hyödyn. Teidän ihmisiä, jotka saattavat kiinnostua jostakin yksittäisestä asiasta niin paljon, että käyttävät tuntikausia aikaa selvittääkseen kaiken mahdollisen tiedon tästä yksittäisestä asiasta. Not my piece of cake. Minulle riittää, kun saan tarvittavan tiedon luodakseni yleiskäsityksen ja sen jälkeen eteenpäin tai käytännön tekemiseen.

Hyväksyntä

Itseni kohdalla tämä on vahva. Se saattaa osin olla motiivi liittyen myös suorittamisenhaluuni. Epäonnistumisen pelko on suuri ja se ajaa minut välillä jopa ylittämään itseni. Toisaalta en pelkää epäonnistumista, enkä siksi jätä asioita tekemättä, jos ne minua kiinnostavat. Mutta epäonnistumisen pelko saa minut panostamaan välillä tarpeettoman paljon tekemiseen. En kuitenkaan epäile omia kykyjäni oikeasti, vaikka ulospäin saatan joskus vaikuttaa epävarmalta. Kriittinen palaute ajaa parantamaan omaa tekemistä entisestään, vaikka asia olisi miten pieni tahansa. Henkilökohtaisia ominaisuuksiani koskevat palautteet ja kommentoinnit jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Hyväksynnäntarve saa minut mukautumaan kaikkeen, mikä ei sinänsä ole huono asia, pidän siitä ominaisuudesta itsessäni, mutta tunnistan tämän motiivin sen takana. Olen täydellisyyden tavoittelija tekemisessäni. Sitä en tiedä, näkyykö tämä tarve miten paljon ulospäin. Kirjassakin sanottiin, että ihmiset ovat hyviä peittelemään hyväksynnän tarvettaan. Tämä on myös ehkä itselleni inhottavin myöntää, koska omassa mielessäni se saa minut näyttämään heti muiden silmissä paljon enemmän perseiden nuolijalta ja epävarmalta, avuttomalta ihmiseltä, joka en halua olla, enkä myöskään ole. Luotan omiin kykyihini, enkä koe loppupeleissä kuitenkaan olevani tai tekeväni asioita muita, kuin itseäni varten.

Järjestys

Järjestyksentarpeeni on heikentynyt viime vuosien aikana. En jaksa pitää kotiani enää niin hyvin järjestyksessä, kuin ennen enkä halua suunnitella kovinkaan tarkasti kaikkea tekemistäni. En välttämättä kaipaa rutiineja elämääni. Tällä hetkellä mietin, onko minulla mitään pysyvää rutiinia elämässä atm, koska menen ja tulen miten sattuu. Joissakin tilanteissa järjestyksentarpeeni kasvaa ja tulee tunne, että on pakko siivota ja pitää paikat järjestyksessä. Yleisesti kuitenkaan pieni epäjärjestys ei minua haittaa. Multitaskaan paljon ja se välillä näkyy siinä, että on monta rautaa tulessa, mutta mistään ei tule täysin valmista. Toisaalta omassa tekemisessäni olen hyvinkin tarkka, mikä ehkä on hieman ristiriidassa järjestyksentarpeen vähäisyyden kanssa.

Säästämisen / keräämisen tarve

En oikeastaan keräile mitään enää, lapsena keräilin tarroja. Heittäessäni tavaraa pois, tunnen pienen piston sydämessäni, mutta se menee nopeasti ohi (kiinnyn jonkin verran tavaroihin :D). Harvoin säästän mitään sellaista, josta tiedän jo ennestään, etten käytä tai tarvitse sitä mihinkään. Viime aikoina joka toinen päivä olen miettinyt, että pitäisi vaihtaa huonekaluja ja tehdä omasta kodista mieluisan näköinen, (mikä liittyy enemmän toki esteettisyyden tarpeeseen) ja joka toinen päivä mietin, että myisin vain kaiken materian pois ja katson, mitä sitten teen. Olen myös aika impulsiivinen rahan käyttäjä, vaikka ostopäätöksiä saatan miettiäkin todella pitkään. Säästämisestä puhuttaessa en kuitenkaan ole tuhlari. En tuhlaa resursseja, mutta en pelkää käyttää niitä. Korjaan vanhaa ja säästän tarvittavan. Minulla ei ole tarvetta kuluttaa kaikkea ylimääräistä niin rahassa, kuin tavarassa. Käytän tarpeen mukaan, oli tarve sitten todellinen tai tunnepohjainen.

Kunnia

Arvostan lojaaliutta ja haluan tietyssä määrin vaalia perinteitä. Haluan toimia oikein ja silloin, kun koen tehneeni väärin omia sanojani, periaatteitani tai arvojani vastaan, tunnen sen jopa fyysisenä tunteena kehossa. En ole ehdoton asenteissani, vaan joustan ja olen valmis muuttamaan käsityksiäni tarvittaessa. Minulle on tärkeää hoitaa lupaamani asiat ja arvostan sitä myös muissa ihmisissä. Punnitsen valintojani omien elämäni, tavoitteideni ja arvojeni pohjalta, en suoraan omaksu mitään ympäristön odotusten pohjalta. Olen lojaali niin kauan, kun minua kohtaan ollaan lojaaleja.

Idealismi

En ole vahvasti idealistinen. Koen pahaa mieltä maailmassa tapahtuvasta epäoikeudenmukaisuudesta, mutta sen muuttaminen tai estäminen ei aja etusijalla omassa elämisessäni ja tekemisessäni. Lahjoitan rahaa pariinkin eri hyväntekeväisyyskohteeseen, mutta se on minulle tarpeeksi ja koen kantaneeni oman korteni kekoon. Olen iloinen niistä ihmisistä, jotka tekevät vilpitöntä hyvää myös minun edestäni. Toivon, että maailma olisi kaikille ja kaikkialla hyvä paikka, mutta en juurikaan itse tee sen eteen sen enempää.

Sosiaaliset kontakti

Tämä perustarve liittyy ekstoverttiyteen ja intoverttiyteen. Olen Tiimiakatemialla oppinut olevani antivertti. Sitä ennen olen aina ajatellut olevani vahvasti ekstrovertti, mutta se on voinut olla ympäristötekijöistä johtuva illuusio. Tarvitsen ihmisiä ympärilleni ollakseni onnellinen, mutta sosiaaliset akkuni tyhjenevät aika-ajoin ja muutun silloin hiljaisemmaksi ja olen lähinnä vain mukana, mutten osana. Tämä on hassua, sillä samaan aikaan saan energiaa muista ihmisistä ympärilläni. Koen ehkä sosiaalisten kontaktien laadun määrää tärkeämmäksi yleisesti.

Perhe

Tarve huolehtia perheestä on tällä hetkellä omalla kohdallani olematon. Johtuu varmaan siitä, ettei omaa perhettä tai puolisoa ole. Tai no tietysti minulla on omat vanhemmat ja sisarukseni, mutta oletan, että kirjassa perheestä puhuttaessa tarkoitetaan omaa puolisoa ja lapsia. Omat menohalut ovat taivaissa, enkä voisi kuvitellakaan perheen perustamista tähän elämänhetkeen. Rakastan lähelläni olevia ihmisiäni, vanhempiani ja sisaruksiani, mutta en halua minkään sitovan minua paikalleen tai rajoittavan tekemistäni. En ole sellaiseen valmis. Minulle riittää ajoittaiset videopuhelut oman perheeni kanssa, mutta en koe suurta tarvetta vierailla heidän luonaan joka viikonloppua. Pari kertaa puoleen vuoteen riittää. En osaa kertoa syytä. Kirjassakin pohdittiin, miksi Z-sukupolven (johon itse kuulun) tarve huolehtia perheestä on yleisesti heikompi, kuin aikaisemmilla sukupolvilla.

Status

En kaipaa statusta. Olen huono ottamaan kehuja vastaan. 24h synnytyksissä olin tottakai tyytyväinen omaan sekä projektitiimin suoritukseen ja tietysti kehut tuntuivat hyvältä onnistuneesta tapahtumasta. Vaikka samaan aikaan tuntuu hyvältä saada palautetta ja huomiota, niin silti se tuntuu kiusalliselta. Monta kertaa mietin sitä, että älkää nyt minua ylistäkö, en minä tätä yksin tehnyt tai toteuttanut käytännön elementtejä. Jouduin monta kertaa perustelemaan itselleni, miksi ansaitsen tätä huomiota (yhtälailla minullakin on oikeus hyvään palautteeseen ja kunniaan projektipäällikkönä, kuin siihenkin, että meidän epäonnistuessa se paskakin olisi tullut minun niskaani). Voi ehkä johtua osittain siitä, etten koe itse kiittäneeni projektiryhmää tarpeeksi. Statustarpeeni ei joka tapauksessa ole kovinkaan vahva. Pidän itseäni ja muita samanarvoisina ja enemmän nautin siitä, että voin auttaa muita onnistumaan omalla toiminnallani. Osaan olla ylpeä tekemisestäni ja aina joskus on pakko rummuttaa omista saavutuksista, koska eihän niistä muuten kukaan tiedä. Taustalla tapahtuvasta ei kovinkaan usein saa kiitosta ja kyllä minäkin sitä ajoittain tarvitsen vaikka vaatimaton olenkin.

Kosto / Voittaminen

Tämäkin motiivi on itselläni heikko. Pidän peleistä ja kilpailuista, mutta voittaminen ei ole minulle tärkeintä (se ei tietysti poissulje sitä etteikö se kivaa olisi). Kirjassa mainittiin, että suomalaisten tuloksia verratessa globaaliin RMP-vastaajajoukkoon, miehillä oli keskimäärin huomattavasti korkeammat pisteet koston/voittamisen tarpeen osalta. Tuli jotenkin heti mieleen sanonta ”suomalainen maksaa vaikka 100e siitä ettei naapuri saa 50e”. Heikon voittamisen ja kostamisen tarpeen omaavat henkilöt välttelevät mahdollisuuksien mukaan konflikteja ja sitä minäkin kyllä teen usein. Välillä minuun iskee jokin, mikä saa minut haastamaan toista ihmistä ilman konfliktin pelkoa. En tiedä, mikä tämän välillä nostaa esiin. Ehkä se, jos koen toisen lojaaliuden horjuvan tai toiminnan olevan ristiriidassa sanoihin. Tai ehkä se, että sanat/teot eroavat omista arvoistani tai jokin oikeudenmukaisuuteen liittyvä tai joku näiden tyylinen juttu.

Esteettisyys, Syöminen, Fyysinen aktiivisuus ja Mielenrauha

Pidän estetiikasta, mutta olen sen suhteen epävarma. Toisissa asioissa sillä on minulle enemmän merkitystä, kuin toisissa. Usein sinne päin on aivan riittävä. Syömisen tarve on omalla kohdallani heikko, vaikka hyvästä ruuasta pidänkin. Ruuan laittaminen ei ole mikään lemppari juttuni. Tykkään toki houstata muita ja olen joitakin brunsseja järjestänyt kotona ystävilleni, kuin Kahvila Myllytuvallakin. Itselleni en jaksa vaivautua ja teen yleensä samoja ruokia. Monesti unohdan syödä ja olen tottunut näläntunteeseen. Tämän kanssa olen pitkään jo kamppaillut, ja pyrkinyt normalisoimaan ruokailutottumuksiani yleisesti terveelliseksi/normaaliksi luokiteltuun. Fyysisen aktiivisuuden tarve taas on vahva. Voin hyvin, kun liikun ja saan liikkumisesta hyvää mieltä. Passivoiduttuani tarvitsen hetken ponnisteluja päästäkseni takaisin aktiivisen elämän pariin, mutta sen jälkeen saan liikkumisesta iloa itsessään ja se rullaa elämässäni hyvin mukana.

Suoriudun hyvin paineen alla ja kaipaan pientä jännitystä elämääni jatkuvasti. En tietenkään pidä stressin tunteesta, mutta en oikein osannut tulkita, kumpi stressaa enemmän: vähäisen mielenrauhan tarpeen omaava henkilö vai vahvan mielenrauhan tarpeen omaava henkilö. Mutta luokittelen itseni enemmän tuohon vähäisen mielenrauhan tarpeen omaavaa henkilöä kohden. Kai muuten tekisin arjestani rauhallisempaa ja tyynempää ja hakisin kiireetöntä oloa.

Ja vielä..

Moni tarve liittyy vahvasti toisiinsa ja tietynlaine käytös johtuu monesta eri motiivista. Kirjan mukaan nämä 16 perusmotiivia luovat ihmisen persoonallisuuden ja käyttäytymisen. Kun ihminen pystyy toteuttamaan montaa motiiviaan samanaikaisesti, hän on kaikkein motivoitunein, hukkaa vähiten energiaa ja saavuttaa parhaimmat tulokset. Olisi mielenkiintoista tehdä virallinen testi näistä perustarpeista, mutta se oli aika tyyris. Tähän hetkeen riittää oma pohdinta.