Onko kaikki muka oikeasti hyvin?

Kirjoittaja: Sonja Saukkonen

30 tammikuun, 2022

Lähdeteos: Kaikki on hyvin, riippumatta siitä miten kaikki on

Lähdeteoksen kirjoittaja: Saku Tuominen

Teoriapisteet: 2

Lue tää kirja. Tää on helvetin hyvä sulle. Lue se itseasiassa kaks kertaa.

Näin läheinen ystäväni sanoi minulle. Olen aika paljolti välttänyt tälläisten self-help kirjojen lukemista, enkä edes tiedä, miksi. Päätin ottaa kirjan kuitenkin luentaan. Sen idea on tuoda positiivista näkökulmaa elämään sen lukijalle. Nimensä mukaisesti, sitä ajatusta, että kaikki on hyvin. Jostain syystä en kuitenkaan saanut tämän kirjan pointista kunnolla kiinni.

Näen itseni melko pitkälti realistina. Lasini ei ole puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä. Se on vain puolillaan. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, enkä löydä asioista aina hyviä puolia. En kuitenkaan ajattele maailman olevan täynnä vääryyksiä ja pahuutta. Elämä on vuoristorataa, ja annan sen myös olla sitä. Välillä menee hyvin, välillä huonosti. En koe, että elämänlaatua välttämättä parantaisi asennoituminen kaikkeen positiivisesti. Tottakai on tärkeää, että vastoinkäymisen tultua eteen ei anna periksi, mutta mielestäni negatiivisille tunteillekin pitää antaa tilaa, sillä niiltä ei mielestäni voi välttyä. ”Stars can’t shine without darkness”. Kliseinen, mutta hyvä lause. Jos meillä ei olisi vastoinkäymisiä, ei onnistumiset ja elämän hyvät asiat tuntuisi miltään. Mieluummin elämä, jossa on tunteita kaikista ääripäistä, kuin tappavan tasainen, jolloin mikään ei tunnu miltään.

Siksi en koe tarvetta ajatusmallille, että kaikki on hyvin. Minulle riittää se, että osaan asennoitua siten, että kaikesta selviää, ja vastoinkäymisten ja ei-toivottujen tapahtumien ja tunteidenkin kanssa pystyy elämään. On tärkeämpää osata kohdata negatiiviset tunteet, kuin vältellä niitä, tai väkisin kääntää ne positiiviseksi. Ymmärrän sinänsä Tuomisen idean kirjassa. Asennoitumisella ja tietynlaisella mindsetillä pystyy ajattelemaan, että kaikki on hyvin. En vain itse koe sille tarvetta.

Onnellisuus tuntuu olevan ihmisille usein päämäärä. Elämän tarkoitus. Siihen pyritään koko ajan. Milloin sitten voi sanoa, että on onnellinen? Yhtä määritelmää ei sille ole. Jokainen kokee onnellisuuden eri tavalla.

Tuominen esitteli kirjassaan PERMA-mallin. Myönteiset tunteet, sitoutuminen/tekemisen imu, ihmissuhteet, merkityksellisyys, saavuttaminen. Näistä osa-alueista koostuu onnellisuus. Ja nyt kun käyn näitä yksi kerrallaan läpi, niin on totta, että mikäli yksikin näistä osa-alueista yksikin on aivan vituillaan, ei onnellisuus ole ensimmäinen mieleen tuleva sana sitä tilannetta kuvastamaan.

Itseasiassa ainoa näistä osa-alueista, jonka itselläni koen täyttyvän, on ihmissuhteet. Kaikkea muuta en vain tunnista omalle kohdalleni. En koe tällä hetkellä erityisestä elämännälkää, mutta menen silti eteenpäin, ja mikä tärkeintä, koen (ainakin välillä), että pärjään. En siis koe edelleenkään elämän toimivuuden edellytyksenä onnellisuutta tai pelkkää positiivisuutta. Ehkä voisin kohdentaa energiaani paremmin näihin puutteellisiin osa-alueisiin, jolloin elämäni voisi olla mielekkäämpää. Mutta pelkkää hattarapilveä ja ruusuilla tanssimista sen ei tarvitse olla.

Ehkä se, minkä koen tärkeäksi, on paljonko painoarvoa negatiivisille asioille antaa. Tuominen mainitsee kirjassa, että jos kymmenestä palautteesta yksi on huonompaa, se jää päällimmäisenä mieleen ja vie arvon yhdeksältä muulta positiiviselta palautteelta. Näinä hetkinä on tärkeää mielestäni keskittää fokus positiiviseen, mutta en lähtisi silti täysin sivuuttamaan negatiivistakaan kommenttia. Se voi olla todella hyödyllinen ja sen avulla pystyy kehittämään itseään. Kirjassa oli myös lause ”Keskittyessämme siihen, kuinka huonosti jokin asia on, emme näe sitä, kuinka hyvin monet asiat ovat”. Monet asiat. Mutta ei kaikki. Miksi koko kirja ei voinut perustua tähän lauseeseen? Miksi onnellisuutena ei voi ajatella sitä, että enimmäkseen asiat ovat hyvin? Kirja aiheuttaa itsessäni enemmän kysymyksiä, kuin antaa vastauksia. Vaikka sitä ystäväni kehui helppolukuiseksi ja oivalluksia herättäväksi.

Yritin pohtia, miten peilaisin tätä kirjaa tiimiimme ja koko akatemiaan. Meillä lähes aina vastoinkäymisen tullen joku tokaisee; ”tässähän on meille mahtava opin paikka”. Koen sen hyväksi sen vuoksi, että olemme akatemialla nimenomaan oppimassa. Entä jos emme olisikaan oppimisyhteisö? Entä jos olisimme yrittäjiä ilman, että samalla havittelemme tradenomin tutkintoa? Sanoisin silti näitä tilanteita opin paikaksi. Koska oppimisen ei tarvitse jäädä vain haalareiden koristelemien nuoruusvuosien jutuksi. Oppimista tulisi olla viimeisimpiin hengenvetoihin asti. Ja koska vastoinkäymisiltä ei voi välttyä, voi käytännössä sanoa, että oppimiseltakaan ei voi välttyä. Vastoinkäymisen voi siis mielestäni kääntää oppimiseksi, mutta ei täysin positiiviseksi asiaksi, vaikka hyviä puolia on mielestäni asioista oikeus etsiä.

Me kaikki tiedämme tilanteen, kun huomaamme ystävän olevan alakuloinen. Kun asiasta kysyy ääneen, yleensä jää murtuu ja suru purkautuu kyyneleinä. Näinä hetkinä mieleeni ei tule sanoa, että ”kaikki on hyvin”. Sanon mieluummin, että ”ei mitään hätää.” Sillä yleensä tuollaisessa tilanteessa kaikki ei ole hyvin. Mutta mitään hätää ei ole, sillä tämänkin kynnyksen ylitse pääsee, vaikka siihen hieman kompuroi. Ja se nimenomainen kompurointi on oikeasti joskus enemmän kuin okei.

Summa summarum: Kaikki ei ole hyvin, mutta kaikessa on jotakin hyvää.

Ja ei, en lukenut tätä kirjaa kahteen kertaan.

You May Also Like…

Alustatalous

Ajattelin kokeilla uutta aluevaltausta ja paneutua alustatalouden maailmaan. Ajat ovat todella muuttuneet ja...

Johtajuuden ristiriidat

Johtajuus on monimutkainen laji, jossa kaikkia ei koskaan voi miellyttää tasapuolisesti ja pettymyksien kohtaamiseen...

Myy enemmän – myy paremmin

Myynti on taitolaji, josta Mika D. Rubanovitsch on kirjoittanut useammankin kirjan. Viime syksynä luin kyseiseltä...

0 kommenttia

Lähetä kommentti