Olet (myös sitä) mitä et näe

Joskus olemme sokeita omalle toiminnallemme. Joskus taas toimimme itsellemme tutulla tavalla, mutta muut eivät huomaa sitä. Meissä kaikissa on myös jotakin, mitä kukaan ei näe, emme edes itse.

Teimme tiimimme kanssa Joharin ikkunat, eli eräänlaisen kognitiivisen psykologian mallin, jolla voi kehittää itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja. Mallissa on neljä eri ruutua;

• Avoin alue, eli se, mitä piirteitä muut itsestäni tietävät ja mitä myös itse tiedostan.

• Sokea alue, eli se, mitä muut tiedostavat, mutta itse en.

• Kätketty alue, eli se, mitä tiedän itsestäni, mutta muut eivät

• sekä tuntematon alue, eli se, mitä muut eivät tiedosta, enkä myöskään minä itse.

Omaa vuorovaikutusta voi kehittää avoimen alueen laajentamisella.

Olen saanut pitkäaikaisiltakin parhailta ystäviltäni palautetta siitä, että olen mystinen. Ja se on totta, en pidä itsestäni meteliä ja pidän asioita helposti itselläni. Vaikka en itse ajattele sitä huonona asiana, niin moni on sanonut, että haluaisi vielä paremmin saada minusta käsityksen ja päästä pääni sisälle. Ja olisihan se tietyllä tavalla helpottavaakin; saisin pohdintoihini helpommin tukea ja en ehkä velloisi ajatusteni kanssa vain itsekseni, se varmasti myös lujentaisi luottamusta molempiin suuntiin.

On kuitenkin omalla tavalla rentouttavaa, kun tietää omaavansa piirteitä, mitä monet eivät ehkä näe. No, nyt saatan hieman kusta kyseisee murokulhoon kun tuon tämän kirjallisesti esiin, mutta olen todella hyvä lukemaan ihmisiä, ja erityisen hyvin näen sen, jos minulle valehdellaan. En kuitenkaan paljasta tätä kovin monelle, mutta ehkä jos jakaisin tämän tiedon, niin joku saattaisi jättää valehtelematta minulle.

Tämän lisäksi koen, että kyseenalaistan uskomuksiani todella paljon. Minua kuvaillaan usein vahvan arvopohjan omaavana, mutta oikeasti en ole niin paljoa omien mielipiteideni vanki. Minulle arvokkaita keskusteluja eivät ole ne, jossa saan päteä ja puskea oman mielipiteeni dominoivammaksi, vaan ne, joissa joku tarjoaa niin hyvän vasta-aatoksen, että tosissani pohdin, olenko sittenkään sitä mieltä, mitä luulen.

AVOIN empaattinen  herkkä  lämmin  vaatimaton  vastuullinen  luotettava iloinen eloisa  arvokas  juoruilija  välittävä  hyväksyvä	SOKEA Luova   Rohkea   Vastuullinen
KÄTKETTY hyvä ihmistuntija, arvojaan kyseenalaistava	TUNTEMATON vielä selvittämättä

Mitä avoimella alueellani sitten on? Käsittelimme tätä treeneissä siten, että valitsimme toisillemme 5 eniten osuvaa adjektiivia.

Lämpöä, herkkyyttä, empaattisuutta, hyvätahtoisuutta, ystävällisyyttä, aitoutta, rakastavuutta. Muun muassa näitä tiimini näki minussa. Paljon ominaisuuksia, joita mielletään positiivisiksi, ja joiden näkymisestä myös ulospäin olen myös tietysti iloinen.

Epävarma, sulkeutunut, juoruilija. Nämä hieman negatiivisemmat adjektiivit nousivat minusta muiden silmissä myös esiin. Tämä ei minua haittaa, sillä tunnistan nämä itsekin. En haluaisi näyttääkkään itsevarmalta, sillä en sitä mielestäni ole. Toki asiat, jotka tiedostan osaavani, haluan kantaa ylpeydellä, mutta näyttäydyn mieluummin epävarmana asioista, joista ei tarvitsisi, kuin itsevarmana asioista, joista en oikeasti ole.

Sulkeudun usein ajatusteni kanssa yksin. En aina näe omia asioitani tai mielipiteitä kovin tärkeinä, ja siksi pyörin niiden kanssa itsekseni sen sijaan, että jakaisin niitä kauheasti muiden kanssa. Toki saatan myös piilotella potentiaalia ja kykyjä, joista muut voisivat hyötyä. Sulkeutuneisuudesta olisi siis hyvä osata irrottaa.

Juoruilija kuulostaa sanana kamalalta. En todellakaan halua näyttäytyä yleisesti lavertelevana lörppäsuuna, mutta tiedostan, että tällä tarkoitetaan enemmänkin sitä, että saatan ilmaista mielipiteeni (ikävä kyllä myös ihmisistä) tilanteiden jälkimainingeissa kahdestaan jollekin ihmiselle, ketä mielipiteeni ei edes koske. Suoraan sanottuna minulla ei siis aina ole munaa sanoa mielipidettäni suoraan, ja se on tietysti ikävää. Tämä juontaa juurensa kuitenkin vahvasta halustani miellyttää ihmisiä ja pelko siitä, että joku loukkaantuu sanomisistani, saa minut usein vaikenemaan.

Muiden antamista adjektiiveista sanoisin, että sokealle alueelle menisi rohkeus, luovuus ja vastuullisuus. En näe itseäni kovin rohkeana ja pysyttelen usein tutussa ja turvallisessa, ja helposti jopa nössöilen. En altista itseäni haasteille ja mukavuusalueella pysyttely on minulle tyypillistä. Pitäisi ehkä siis keskustella muiden kanssa, millaista rohkeutta he kokevat minulta löytyvän ja miten se ilmenee. Vai olenko vain ehkä rohkeampi mitä itse luulen?

Luovuudesta minulla on ehkä hieman vanhoillinen käsitys. Olen tästä puhunut aiemminkin esseissäni. Helposti miellän luovuuden out of the box-ajatteluksi ja abstraktiksi taiteiluksi. En tunnu osaavan kumpaakaan ja olen hyvin kliinin minimalismin ystävä ja tuppaan tekemään asioita siten, miten ne minulla ensimmäisenä mieleen tulevat. Jos joku muu ajattelee luovuudesta samalla tavalla hieman suppeasti, en tosiaan ymmärrä, miten he näkevät minut luovana. Tiedostan kuitenkin, että luovuus on oikeasti paljon muutakin ja ehkä näiden palautteenantajien mielestä minusta löytyy jotakin muuta luovaa, kuin värikkäitä väkerryksiä ja räväköitä lyriikoita.

Vastuullinen tuli parilla ihmisellä minusta ensimmäisten adjektiivien joukossa mieleen. Kyllä, on totta, että pyrin tekemään vastuulleni ottamat asiat mahdollisimman hyvin ja saattamaan ne loppuun. En kuitenkaan koe itseäni erityisen vastuulliseksi, sillä mielestäni vastuunkantoni on bare minimum-tasolla, ja jokaisen tulisi olla vastuullinen, joten en näe sitä niin erityisenä piirteenä.

Tuntematon alue on näistä ikkunaruuduista vaikein. Miten saan selville itsestäni piirteitä, jos en tunnista niitä itse, mutta ei liioin tunnista muutkaan?
Näiden piirteiden kerrotaan näkyvän esimerkiksi unissa tai äkillisinä suuttumusreaktioina. Ne saattavat olla sivuun sysättyjä tapahtumia ja jopa traumoja menneisyydestä. Olen pikkuhiljaa alkanut reflektoimaan yhä enemmän ja enemmän menneisyyttäni, sillä haluan todella ymmärtää, mitkä asiat siellä heijastuvat tämänpäiväiseen minääni. Onkin mielenkiintoista, miten suuri vaikutus lapsuuden kasvatuksella ja lähipiirillä on siihen, millainen minusta on muotoutunut. Olen ihmisenä sellainen, että en käsittele mieltä painavia asioita loppuun ja yritän unohtaa ne, mutta todellisuudessahan ne jäävät alitajuntaam ja saattavat laukaista jos jonkinlaisia reaktioita.

Voisi siis todeta, että avoimuus, asioiden käsittely ja niiden muille ilmi tuominen kehittäisivät minua ihmisenä suuresti; opin tuntemaan itseni ja tunnistamaan piirteeni, sekä ymmärtämään sitä kautta muitakin.

Yksi mielenkiintoinen asia minua Joharin ikkunassa mietityttää; kuinka erilaiselta se minulla näyttää Heigan kanssa tehtynä, kuin vaikka perheeni tai vapaa-ajan ystäväporukan kanssa. On nimittäin sanomattakin selvää, että tiimiyrittäjä-Sonja on erilainen kuin vapaa-ajalla rellestävä Soikku, vaikka tietysti paljon samaakin löytyy ja mahdollisimman autenttinen yritän tiimissänikin olla.

Muutoin Joharin ikkuna on todella valaiseva malli – sen tekeminen on myös jopa jännittävää, mutta on hyvä muistaa, että kaikki siinä ilmi tuleva on vain ja ainoastaan hyödyksi sen tekeville.