”Jokainen meistä haluaa olla herra tai rouva omassa talossaan”

Johtajuutta ja johtamistaitoja opiskellessani, sekä kulkiessani tätä tiimiliiderin vuotta, olen huomannut, kuinka erilaisia johdettavia me kaikki olemme. Meille kaikille toimii hieman eri keinot ja motivaatio syttyy eri asioista.  On hurjaa edes ajatella, kuinka tämä toimii suuremmissa organisaatioissa, kun 16 henkilön poppoo aiheuttaa jo harmaita hiuksia. Yhden yhdistävän asian olen oppinut. Jokainen meistä haluaa löytää ja oivaltaa keinot itse ja näin ollen, kuten kirjassa mainittiin ”olla herra tai rouva omassa talossaan”. Mikäli johtaja tai työtoverit jakelevat koko ajan ohjeita, kuinka toimia ja huohottavat niskassa, hommat tuskin edistyvät mihinkään suuntaan. Mutta kun sinulle annetaan huomaamattomia vinkkejä ja saat kehuja ja kiitosta työstäsi, tunnet oivaltavasi itse ratkaisut ja näin ollen tunnet olevasi tärkeä osa tiimiä, sekä osaava ja pystyvä tyyppi.

Heigassa tämä välillä ilmenee pistävinä vastakommentteina avun tarjoajalle, kuten ”tiedän jo”. Vinkit saatetaan ottaa jonkun näköisenä hyökkäyksenä, eikä vilpittömänä avuntarjoamisena. Luulen sen johtuvan ajatuksesta, että toinen ei arvosta tai usko toisen osaamiseen. Onneksi olemme keskustelleet asiasta ja luulenpa, että olemme ymmärtäneet tiimiläisten tarkoittavan vain hyvää, eikä sitä tehdä, koska haluttaisiin arvostella toista.

Oman oivaltamisen ja oman sisäisen motivaation löytäminen olisi varmastikin täydellinen tilanne koko tiimille, sekä tietysti tiimin tiimiliiderille. Hommat vähenisivät varmasti hurjasti. Tavoite on hyvä, mutta vaatii todella paljon työtä ja ehkä hieman jotain pimeitä voimiakin. Kuinka herättää sisäinen motivaatio toisessa, jos ei ollenkaan kiinnosta? Kuinka auttaa toista löytämään se motivaation kohde, jossa haluaa lähteä kehittymään? Tämä olisi varmasti toteutettavissa, mikäli jokainen meistä olisi täysillä mukana etsimässä sitä omaa polkuaan. Ketään ei voi kuitenkaan perässä alkaa raahaamaan. Se ei johda mihinkään. Olen myös pohtinut tänä vuonna, että tarvitseeko johtajan edes motivoida ulkoisesti työntekijöitään, vai tulisiko motivaation ja innostuksen tulla ihan jokaisen omasta toimesta. Eikö jokaisen tulisi valita koulu, sekä työpaikka omien intohimojen ja kiinnostusten perusteella. En usko, että kukaan voi motivoida ketään esimerkiksi itse Tiimiakatemiaa kohtaan, jos into kehittyä ja osallistua puuttuu lähes kokonaan. Onko silloin vain luovutettava ja annettava henkilön hoitaa asiat niin kuin parhaaksi näkee. Toki tiedostan sen, että johtaja motivoi erilaisiin työtehtäviin ja muutenkin innostaa porukkaa antamaan parhaan mahdollisen panoksensa, kehittymään, luomaan hyvän ilmapiirin ja hoitamaan työnsä hyvin, palkitsemalla ja kiittämällä hyvästä tekemisestä. Mutta kukaan tuskin alkaa perässä raahaamaan yhtään ketään.

Tänä vuonna ostetut liiketoiminnat Happy Second, Superfutis, sekä yrityksen muut kulut ovat nostaneet hieman karvoja pystyyn ja näin aiheuttanut stressiä ja kireyttä tiimissämme. Suuret kulut vaativat myös paljon työvoimaa ja rahaa. Meillä on ollut projekteja meneillään, joista voi saada niin sanottua nopeaa rahaa ja johon pääsee osallistumaan ihan koko tiimi. Töihin rekryäminen ei ole onnistunut meiltä keneltäkään hyvin. Se on ollut enemmän painostamista ja rahahuoliin vetoamista ja sellaista ”nyt on pakko lähteä” -tyyppistä. Kuten kirjassa kerrottiin: Pakolla ja uhkaamalla voi saada aikaan toivottua käytöstä vain näennäisesti, sillä se yleensä päättyy uhan poistuttua. Se ei kasvata sisäistä motivaatiota ja halua ottaa vastuuta, vaan lähinnä kapinahenkeä ja passivoitumista. Tämä tuli varmasti opittua Heigassa kantapään kautta. Kannustaminen, palkitseminen ja sopiva toistemme haastaminen toimii ehdottomasti paremmin ja näin saadaan yleensä aktiivisempaa porukkaa ja fiksumpia tuloksia tiimissä. Työolosuhteiden täytyy kannustaa ja innostaa tiimiläisiä tekemään parhaansa. Mikäli tämäkään ei toimi kaikkien osalla, on hankala sanoa mitä tulisi tehdä. Vertaisjohtaminen on luultavasti haastavin ja opettavin johtamistapa.

”Niin metsä vastaa, kun sinne huutaa”

Kirjassa Pekka Järvinen kirjoittaa, kuinka tunteet tarttuvat ja välittyvät ihmisestä hyvin herkästi. Tämä herätti minut ajattelemaan edeltävää sprinttiä, sekä nykyisin vallitsevaa hieman kireää ilmapiiriä. En ole täysin omalta osaltani päässyt toteuttamaan tätä alkuvuonna lupaamaani ”zen” tilaa, vaan kireys, kiire ja vähäiset unet ovat aika ajoin paistaneet ulos päin. Kireys ja kiukkuisuus on lähtenyt joistain meistä liikkeelle ja näin lumipallon tavoin vain kasvanut tiimimme sisällä ja tällä hetkellä todella pienetkin asiat saattavat ärsyttää joitain henkilöitä, esimerkiksi rahasta puhuminen. En koe tilannetta kuitenkaan huonona, vaan mielestäni tiimin tulee kokea erilaisia vaiheita Tiimiakatemian aikana. Meistä on tullut myös niin läheinen porukka, että ikävien asioiden esille tuominen tai suoraan puhuminen ei aiheuta ongelmia. Tämä on yksi parhaista ominaisuuksista tiimissämme, mutta kun kireyttä on ilmassa niin ikävät asiat saattavat hieman paisua ja negatiivisiin asioihin jäädään jopa vellomaan. Kun tästä suosta noustaan niin Heiga on varmasti vieläkin vahvempi tiimi kuin aikaisemmin. Aion keskittää huomioni hyvän ilmapiirin löytämiseen ja siihen, että jokainen keskittyy, kuinka yksilönä käyttäytyy tiimissä. Tunteet tarttuvat helposti ja nyt on aika positiivisille tunteille. Ensin on kuitenkin vielä purettava kiukut ja mietityttävät asiat, ja ne pääsemmekin käymään läpi huomenna treeneissä.

Olen aikaisemmin kirjoittanut, kuinka joskus olen kokenut todella vahvaa halua miellyttää kaikkia. Tämän takia on ollut vaikeaa sanoa aina omat suorat mielipiteet ja pysyä niiden takana. Tästä onneksi on opittu hiljalleen pois. Tiimiliiderinä kuitenkin huomaan stressaavani paljon mitä muut ajattelevat. Pitivätkö he päätöksistäni? Toiminko tänään oikein? Sanoinko tilanteessa jotain väärää? Oliko tämä päätös huono? Onko tämä minun syytäni? Nämä ovat tietysti hyviä kysymyksiä tiimiliidereille, sekä muille johtajille pohtia mutta liika on aina liikaa. Esimies ei voi olla kyvytön tekemään päätöksiä tai empimään. ”Pehmeys ja lujuus kultainen keskitie. Ihmiset tarvitsevat keskustelevaa ja jämäkkää johtamista. Molemmat puolet yhtä tärkeitä. Ihmisten Osaamisen hyödyntämisen, aktivoimisen, sitoutumisen kannalta keskusteleva, niin sanottu valmentava johtaja on kaiken a ja o”. Tekee niin tai näin, kaikki eivät siitä pidä ja se on fakta. Kaikkia ei voi miellyttää. On hyvä tarkkailla omaa tekemistä koko ajan, mutta liika stressaaminen on turhaa. Palautteen kysyminen on hyvä tapa saada informaatiota toiminnastaan. Myös kritiikkiä on kestettävä.

Kirjasta jäi käteen todella paljon ja se sopi tähän hetkeen, kuin nenä päähän. Pystyin vertaamaan kirjan pohdintoihin ja oppeihin koko ajan tiimiämme Heigaa ja se avasi minulle paljon aioita, joita olen pohtinut ja myös asioita, joita ei ole tullut mieleenikään. Sain selkeän kuvan mitä tiimimme kaipaa tällä hetkellä ja mihin suuntaan meidän on lähdettävä etenemään yhdessä. Hymyä huuleen siis koko Heigalle!