Arttu Karisto
Projektitoimisto Sawake osk.

Lähdeteokset:

Maarit Lassander – Rahaviisaus
Robert T. Kiyosaki – Rikas isä – köyhä isä

Ensikosketus rahaan ja rahattomuuteen

Lapsena pyöriskelin monesti iltaisin sängyssä miettimässä omiani ja valvoin todella myöhään. Muistan useita kertoja, kun olen aikani pyöriskeltyäni mennyt alakertaan juomaan ja nähnyt vanhempani keittiön pöydän ääressä valtava pino laskuja edessään miettimässä miten niistä selvitään. Perheeni on iso ja vanhempieni on täytynyt lapsuudessani miettiä todella tarkasti jokaisen sentin käyttö, ettemme joutuisi vararikkoon. Ja taisimme silti aika monesti joutua.

Olen kuullut paljon tarinoita, joissa köyhän perheen lapset alkavat ottaa huolekseen vanhempiensa raha-asioita ja häpeämään sitä, että ovat jonkinlainen kuluerä vanhemmilleen. Tältä kohtalolta olen onnekseni säästynyt, vaikka edellytykset sellaiseen olivatkin optimaaliset. Lapsuus perheessä, jossa rahaa ei ollut ylimääräistä opetti rahasta sekä hyvät, että vaikeat puolet. Monien häpeäkokemusten ja huolen lisäksi muistan monia tilanteita, kun raha-asiat ovatkin olleet paremmalla mallilla ja sen on huomannut sekä vanhempien vapautuneemmassa olemuksessa, että ruokakaappien sisällöissä. Olen saanut kotoani mallin, että penniä voidaan tarvittaessa venyttää hyvinkin pitkään ja toisaalta taas nauttia täysin siemauksin silloin, kun tilanne on helpompi.

Minulla ei lapsena ollut juuri koskaan omaa rahaa. Sain silloin tällöin papalta muutaman euron taskurahaa ja tilanteesta riemastuneena riensin yleensä saman tien kauppaan ostamaan herkkuja. Kerran olin saanut häneltä viisi euroa ja kipaisin välittömästi kauppaan, mutta perille päästyäni huomasin kauhukseni hukanneeni rahan matkalla. Menin paniikkiin ja lähdin juosten etsimään rahaa matkan varrelta. Ajattelin, että raha oli niin iso, etten sen hukattuani saa enää koskaan lisää rahaa. Ystävällinen sivullinen onneksi huomasi hätäni ja auttoi etsimään rahaa, joka lopulta löytyikin.

Uskon, että lapsuuden kokemukset ovat muodostaneet mieleeni jonkinlaisen kammon rahattomuutta ja rahan menettämistä kohtaan.

Rahan mahdollisuudet

Filosofisissa keskusteluissa ja teoksissa pohditaan usein, että tuoko raha onnea. Siihen ei – yllätys sinänsä – löytynyt vastausta kummastakaan lukemastani lähdeteoksesta. Itse ajattelen rahan olevan oikein käytettynä todella hyvä työkalu, jolla voidaan mahdollistaa monien unelmien ja tarpeiden toteuttamista. Raha on vaihdannan välineenä toistaiseksi ihan kelvollinen, koska sen liikuttaminen ja seuraaminen on tehty helpoksi. Raha on myös siinä mielessä notkea työkalu, että esimerkiksi tiimien osuuskuntatoimintaa voidaan pyörittää hyvin erilaisilla rahasummilla ja saada pitkälti samat opit taloudenpidosta ja liiketoiminnasta.

Parhaimmillaan raha antaa myös hyvän syyn olla olematta laiska. Taloudellinen hyvinvointi on kulttuurissamme pääosin tavoiteltavaa, mikä motivoi ainakin itseäni tekemään töitä ja pysymään liikkeessä. Siitä näkökulmasta rahan voidaan ajatella olevan hyvinvointia tukeva tekijä. Viisasta rahan käyttöä voi opetella missä tahansa elämänvaiheessa, se on siis kohtuullisen tasa-arvoinen vaihdannan väline.

Nuoruuden huikentelevaisuus

Ollessani noin 12-vuotias sain naapuriltani säännöllisen kesätyön: aloin ajamaan hänen nurmikkoaan 1-2 kertaa viikossa ja sain palkaksi 10 euroa. Tienasin siis melkoisesti verrattuna useimpiin ikätovereihini. Samoihin aikoihin toinen naapuri palkkasi minut lenkittämään hänen koiraansa joka päivä, mistä sain 3 euroa palkaksi.

En kuitenkaan ollut koskaan oppinut säästämään, kun ei ollut ollut mitä säästää. Tuhlasin kaikki rahani yleensä viimeistään seuraavan päivänä. Ostin karkkia, kävin syömässä ja ostelin kaikkea turhaa, kuten huonolaatuisia muovikuula-aseita, jotka hajosivat todella nopeasti. Tunnistin impulsiivisuuteni rahankäyttäjänä, mutta minulla ei ollut keinoja hillitä sitä. 15-vuotiaana havahduin siihen, että kaverit ostivat mopoja ja muita isoja hankintoja omilla rahoillaan ja monet olivat päässeet jo ensimmäisiin kunnon kesätyöpaikkoihin. Olin häkeltynyt. Minulla, joka olin jo useamman vuoden ajan saanut säännöllisesti tuloja, ei ollut euroakaan säästössä. Ajattelin, että pelini on pelattu; en uskonut voivani enää oppia paremmaksi rahan käyttäjäksi. Häpesin todella paljon impulsiivisuuttani ja kyvyttömyyttäni säästää rahaa, enkä tohtinut puhua asiasta kenellekään.

Sain ensimmäisen varsinaisen kesätyöpaikkani vuonna 2012 ollessani 16-vuotias. En ollut ennen ollut tilanteessa, jossa saan oikeasti paljon rahaa tilille kerralla, eikä pieninä erinä kuten aiemmin. Ajattelin tuolloin, että nyt opettelen käyttämään rahaa kypsemmin. Kuvittelin, että kun on isompi summa tilillä, niin sitä olisi helpompi säännöstellä ja käyttää harkitusti. Viikon päästä havahduin siihen, että tilillä oli muutama kymppi ja olin tehnyt kaikki mahdolliset hankinnat, joista olin haaveillut. Typerintä tässä oli se, että en tarvinnut kaikkea ostamaani heti, vaan olisin voinut rytmittää hankintoja hyvinkin vaikka kolmelle kuukaudelle. Lukiossa sain päähäni, että minun täytyy saada auto, vaikka rahaa ei ollut yhtään. Kaivelin kaikki mahdolliset vaihtoehdot ja päädyin nostamaan opintolainaa, jotka käytin muutamassa kuukaudessa auton hankintaan ja bensaan. Maksan valmistumiseni jälkeen noiden kuukausien rälläämiset noin 10 vuotta myöhemmin. Järkevää, eikö? Nekin tuhannet olisi ehkä voinut sijoittaa järkevämmin.

Sama holtiton meininki jatkui aina vuoteen 2015 asti, jolloin menin naimisiin ja otimme puolisoni kanssa käyttöön yhteisen pankkitilin. Alkuvuosina rahan käyttö aiheutti suhteessamme todella paljon ristiriitoja. Tunnistin impulsiivisuuteni entistä paremmin, mutta en edelleenkään ollut hakenut apua sen hillitsemiseen. Kärsijäksi joutui vaimoni. Tilanne paheni jälleen vuonna 2017, kun jouduin sairauslomalle. Olin todella välinpitämätön rahaa kohtaan. Ostelin kaikkea turhaa, join paljon alkoholia ja pelasin uhkapelejä.

Rahakasvatus

Pidän merkittävimpänä tekijänä huonoon rahaosaamiseeni kasvatuksen puutetta. En ole lapsena saanut miltään taholta ohjausta siihen, miten rahaa kannattaisi käyttää. Ainoat neuvot ovat olleet välinpitämättömät ”älä tuhlaa” ja ”kannattaa säästää”, mutta eihän lapsi ymmärrä sellaisia sanoja. Totta kai tiesin matemaattisena ihmisenä, että jos en käytä rahaa, niin myöhemmin sitä on paljon. Tuon tiedon tueksi olisi kuitenkin kaivattu todella paljon ohjausta ja työkaluja järkevään taloudenpitoon.

Käsitykseni rahasta jäi varsin litteäksi. Edelleen taistelen toisinaan sen ajatuksen kanssa, että raha on suoraviivainen vaihtokauppaväline, jota ansaitaan työllä ja jolla ostetaan hyödykkeitä. En ole saanut syntymälahjana tai kodin perintönä ajatusta rahasta moniulotteisena työkaluna, jota voidaan käyttää huomattavan monella tavalla. Esimerkiksi ajatus rahojen sijoittamisesta johonkin, josta ei saa välitöntä vastinetta, oli pitkään niin vaikea, etten jaksanut edes ajatella sitä. Ehkä tämä ajattelumalli juontaa juurensa lapsuuden kotiini, jossa useimmiten elettiin kädestä suuhun -tyylillä. Sijoittamisesta tai säästämisestä ei puhuttu, koska kaikki rahat menivät elämiseen.

Ala-asteen tunneilta ainoat rahaan liittyvät muistot liittyvät matematiikan harjoituksiin, joissa mietittiin kuinka monta euroa Villelle jää, kun hän on ostanut seitsemällä eurolla karkkia. Luokassa toki tehtiin varainhankintaa luokkaretkiä varten, mutta rahat olivat visusti opettajalla tallessa, enkä muista koskaan kuulleeni esimerkiksi myyjäisten tuottoa tai sitä minkälaiseen retkeen luokan rahat riittävät. Opettaja piti kaiken rahaan liittyvän informaation itsellään, kehitteli kassatilanteen mukaan muutaman eri variaation luokkaretkestä ja sitten vain äänestettiin mitä halutaan tehdä. Seuraavat rahaan liittyvät koulutehtävät olivatkin yläasteen yhteiskuntaopin tunneilla, kun harrastimme haamusijoittamista kuvitteellisella 10000 euron osakesalkulla. Realistista ja valaisevaa, eikö? En tiedä mikä nykyään on talouskasvatuksen tilanne peruskoulussa, mutta toivottavasti huomattavasti parempi kuin minun aikaani.

Uskon, että lapsille ja nuorille kannattaa puhua rahasta avoimesti jo pienestä pitäen. En ihmettele yhtään, että monet nuoret joutuvat talousvaikeuksiin muutettuaan pois kotoaan, jos talouden hallinta ja budjetointi ei ole lainkaan tuttua. Talouskasvatuksen liittäminen peruskoulun opetussuunnitelmaan lisäisi varmasti hyvinvointia koko yhteiskunnassa, kun vaikeuksiin joutuvia olisi sen myötä vähemmän.

Uhkakuvia

Viime vuosina olen kuullut paljon puhuttavan nykyisen rahajärjestelmän romahduksesta, joka kuulemma on vääjäämättä edessä. Uskon, että se on jollain tasolla väistämätöntä, kun uutta rahaa luodaan koko ajan enemmän ja kasvuvetoinen markkinatalous alkaa taas lähestyä säännöllistä lakipistettään. Rahaan liittyy paljon niin käytännöllisiä, kuin filosofisiakin ongelmia. Markkinoiden tulee kasvaa jatkuvasti, jotta ne toimivat oikein ja vauraus lisääntyy. Samaan aikaan kasvaminen itseisarvona johtaa helposti taloudelliseen polarisaatioon ja jopa heikommassa asemassa olevien riistämiseen.

Raha on helppo väkivallan väline esimerkiksi perheriidoissa. Myös monet pahoinvointia lisäävät tekijät, kuten ryöstöt ja pahoinpitelyt liittyvät hyvin usein rahaan. Sinänsä vika ei ole rahassa, vaan systeemissä, joka tukee ahneutta. Taloudelliset ongelmat ovat taustalla monissa mielenterveysongelmissa ja usein mielenterveyden häiriöt myös lisäävät taloudellisen tasapainon horjumisen riskiä. Suuret varat kertyvät hyvin usein samoille tahoille – isoille firmoille ja yksittäisille rikkaille ihmisille. Rikkaiden rikastuessa köyhien köyhtyessä erot todella rikkaiden ja todella köyhien välillä kasvavat koko ajan. Haluaisinkin nähdä vielä pidemmälle vietyjä ratkaisuja siihen, miten menestyvät ihmiset, yritykset ja valtiot voisivat käyttää varallisuuttaan vastuullisemmin ja hyvinvoinnin tasa-arvoa edistäen.

Nuorena häpesin rahaan liittyvissä keskusteluissa, kun en kokenut osaavani hoitaa omaa talouttani. Kuvittelin, että minua pidetään jotenkin tyhmänä tai suhtaudutaan ylimielisesti, kun en ole taloudellisesti menestynyt. Myöhemmin monet ennakkoluulot ovat osoittautuneet aiheettomiksi, onneksi. En osannut tuolloin nähdä sitä, että voin kehittyä todella paljon ja opiskelemalla turvata taloudellista asemaani tulevaisuudessa. Nyt vaikuttaa omituiselta, että olen kadehtinut ikätovereitani, jotka ovat siirtyneet toiselta koulutusasteelta suoraan työelämään. Heillä on toki silloin ollut valtavasti suuremmat tulot kuin minulla, mutta toisaalta minä olen käyttänyt aikani opiskeluun, mikä todennäköisemmin vie minua kohti parempia tuloja tulevaisuudessa.

Raha – tai lähinnä sen puuttuminen – aiheuttaa monissa häpeän kokemuksia. Raha on niin perustavanlaatuinen tekijä länsimaisen ihmisen elämässä, että siihen liittyvistä tunteista puhumista soisi olevan paljon enemmän. Olisi tärkeää oppia suhtautumaan ymmärtäväisesti vähävaraisuuteen ja toki myös näkemään syyt vaurauden takana. Nykyisin on toki paljonkin kanavia, joissa puhutaan kaikesta rahaan liittyvästä, mikä on erittäin hyvä asia.

Yrittäjyys

Toivuttuani masennuksesta keväällä 2018 pääsin töihin firmaan, jossa ansaitsin enemmän kuin koskaan ennen. Pitkän vaikean jakson jälkeen perheemme talous oli kuralla ja oli todella helpottavaa päästä korjaamaan tilannetta. Tuolloin sain ensimmäistä kertaa mahtavia onnistumisen kokemuksia, kun saimme isoja laskuja maksettua pois ja pääsimme irti veloistamme. Seitsemän kuukauden aikana pääsimme taloudelliseen tasapainoon.

Kun työt mainitsemassani työpaikassa päättyivät joulukuussa 2018 aloin harkita maalausalalle yrittäjäksi lähtemistä. Olin pelännyt yrittäjyyttä. Ajattelin, että kykyni hoitaa raha-asioita ovat niin surkeat, että joutuisin heti konkurssiin ja elinikäiseen velkavankeuteen. Soittelin eri tahoille ja otin selvää mahdollisuuksistani ja järkevistä toimintamalleista. Aluksi perustin toiminimen, koska pelkäsin suoraan syvään päätyyn hyppäämistä. Päätin tehdä mahdollisesti saamani keikat sivutoimisena. Sain kuitenkin niin paljon kauppoja, että osakeyhtiön perustaminen oli ainoa järkevä ratkaisu.

Osakeyhtiötä perustaessani juttelin paljon kirjanpitäjäni kanssa. Kerroin hänelle talouden hallintaan liittyvistä huolistani ja hän lupasi auttaa kaikissa firman ja omaan talouteen liittyvissä haasteissa parhaan kykynsä mukaan. Oli todella valaisevaa ja tsemppaavaa saada oppia alan ammattilaiselta, joka vakuutti, että hän pakottaa minut tekemään oikeita ratkaisuja, jos talous meinaa lähteä uudelleen kusemaan. Kirjanpitäjän hankkiminen on ollut ehdottomasti paras investointi, jonka olen koskaan tehnyt. Tänäkin päivänä olen hänen asiakkaanaan.

Olen saanut kotoa todella yrittäjyysvastaisen mallin. Isäni on joskus tehnyt kannattamatonta hierontabisnestä, mutta muuten suvussamme ei juuri ole yrittäjyyttä. Puhetapa yrittäjiä kohtaan on ollut sellainen, että olen saanut yrittäjistä inhottavan ja ahneen kuvan. Se varmasti osaltaan edisti arkuuttani yrittäjäksi alkamista kohtaan. Olisi hienoa saada lapsille ja nuorille enemmän mahdollisuuksia opiskella yrittäjyyttä ja yritysten talouden hallintaa jo kouluaikana.

Yrityksen pyörittäminen tervehdytti suhteeni rahaan. Kun ihmiselle, jolla ei ole ollut juuri koskaan rahaa, annetaan yhtäkkiä vastuu kymmenistä tuhansista euroista, pääsee hän käymään läpi hyvin monenlaisia tunteita. Ymmärrys siitä, että yrityksen rahat eivät ole minun omiani ja että minä olen yritykseni taloudellisesta hyvinvoinnista lain edessä vastuussa, opettivat ottamaan todellista vastuuta paitsi talouden nykytilasta, myös tulevaisuuden suunnittelusta ja budjetoinnista. Nyt Tiimiakatemialla olen ilokseni havainnut todella suuren osan kollegoistani käyttävän rahaa todella vastuullisesti ja nuorilla olevan talousosaamista vaikka muille jakaa.

Yrittäjyys on pakottanut opettelemaan huonoista rahankäyttötottumuksista eroon. Kassan hallinta ja budjetoinnin onnistuminen ovat auttaneet vähentämään impulsiivisuutta myös henkilökohtaisessa rahankäytössä. Välttelin pitkään kulujen ylös kirjaamista, koska jotenkin alitajuisesti varmaan pelkäsin totuutta raha-asioiden kohdalla. Tällä hetkellä sekä firman, että kodin raha-asiat pysyvät tasapainossa yksityiskohtaisen budjetoinnin ansiosta, enkä enää pelkää kohdata talouden tosiasioita. Velkaisuus ja siitä selviäminen ovat opettaneet, että Suomessa ei kuitenkaan kukaan kuole nälkään, vaikka raha-asiat menisivät täysin reisille.

Tiimi

Kun perustimme osuuskunnan, en tietenkään ollut yhtään perillä siitä mitä sen pyörittäminen tarkoittaa taloudellisesti. Käsitykseni yrityksen taloudesta perustui pitkälti kokemukselleni maalausliiketoiminnasta, jossa sekä tulo- että menoerät ovat tiimiyritykseen verrattuna suhteellisen isoja. Minun on koko osuuskuntatoiminnan ajan ollut todella vaikea motivoitua tekemään projekteja, koska jostain syystä pienemmät laskutusmäärät enemmän lannistavat, kuin motivoivat. Viime kevään tsemppaus tiimin sprinttipisteiden kanssa herätti pohtimaan paljon myös taloudellista vastuutani tiimissä. Olen joutunut käsittelemään vahingollista ajatusmalliani ja alkaa puoliväkisin tekemään projekteja, koska tiimiin kohdistuvan taloudellisen kuormituksen tiedostaminen on alkanut suorastaan hävettämään. Varsinkin, kun aloitin tänä syksynä johtajuuden koulutusohjelman, niin tiimin kassaan aiheuttamani kulut alkoivat konkretisoitua.

Tiimin muiden, kuin rahallisten tavoitteiden asettaminen on selkeää ja ne ovat myös mielestäni helpompia toteuttaa. Kuitenkin suurin oppi, mitä Tiimiakatemialla on tarkoitus saada, liittyy nimenomaan liiketoimintaosaamiseen liiketoimintaa tekemällä. Koska liiketoimintaa ilman rahaa ei ole, on jokaisen Tiimiakatemialaisen syytä ottaa myös taloudellista vastuuta. Teoriaosaamista voi yhtä hyvin kerryttää päivätoteutuksen opinnoissa.

Onko rahassa tulevaisuus?

Raha on valtaa ja valta on vastuuta. Pohdin säännöllisesti taloudellisen hyvinvoinnin tuomaa vastuuta. Talouselämä pyörii ymmärrettävästi talouden kasvattamisen ympärillä ja kasvu on muodostunut jopa itseisarvoksi: Monien talouden asiantuntijoiden mukaan ilman talouskasvua ei ole hyvinvointia, koska paikallaan junnaavassa tai pysähtyneessä taloustilanteessa toisen ryhmän hyvinvointiin panostaminen olisi aina joltain muulta pois.

Toistaiseksi talouskasvua tehdään pääasiassa luonnonvarojen kustannuksella, mikä on tuhoon tuomittu tie nykyisellä populaatiolla. Kohtuusliikkeen perustaja Timo Järvensivu on ansiokkaasti verrannut luonnonvarojen ylikulutusta konkurssin partaalla olevan yrityksen liiketoiminnan kasvattamiseen. Niin kauan, kun niukkoja resursseja on pumpattavissa, voidaan konkurssikypsän yrityksen kasvattamisella tuottaa edunsaajille hyvinvointia, mutta loppujen lopuksi resurssipulan sivuuttaminen johtaa aina vain suurempaan romahdukseen. Konkurssin jälkeen on kuitenkin mahdollista päästä uuteen nousuun uusien toimintamallien voimin.

Huoli talouden kasvattamisen varjopuolista heijastuu voimakkaasti myös omaan elämään ja ohjaa kyseenalaistamaan omia talousarvojani. Totta kai haluan turvata lapsilleni taloudellisesti vakaan tulevaisuuden, riittävät resurssit hyvään lapsuuteen ja toki nauttia itse elämästäni. Omistan jo nyt todella paljon enemmän, kuin maapallon resurssien puolesta olisi mahdollista, jos kaikki omistaminen jakautuisi tasaisesti. Pyrin välttämään uusien asioiden ostamista, kierrätän käyttämäni hyödykkeet ja yritän mahdollisuuksien mukaan hyödyntää käytöstä poistettuja materiaaleja projekteissani. Poden huonoa omaatuntoa ostaessani uutta elektroniikkaa ja ajaessani autolla matkoja, jotka voisin matkustaa ekologisemminkin. Painiskelen hyvin yleisen dilemman kanssa; mikä oikeus minulla on nauttia hyvästä elintasosta ja kuluttaa luonnonvaroja enemmän, kuin maapallo pystyy kaikille asukkailleen tarjoamaan. Tyynnyttelen soimaavaa omaatuntoani vakuuttelemalla itselleni, että kaikilla vastuullisilla valinnoilla on globaalia hyvinvointia edistäviä vaikutuksia ja että voin onneksi kompensoida tuottamaani hiilijalanjälkeä.

Voisiko olla mahdollista, että ihmiset voisivat hyvin ilman, että talous jatkuvasti kasvaisi ja jo valmiiksi hyvinvoivat ihmiset rikastuvat jo valmiiksi huonosti toimeen tulevien ihmisten kustannuksella? Tämän esseen kirjoittaminen on saanut minut tosissaan pohtimaan mieltymyksiäni ja tulevaisuuden suunnitelmiani. En tiedä onko mahdollista elää yltäkylläistä elämää koko ajan tietäen, että oma kulutustaso ei ole kestävällä pohjalla. Olisiko minun länsimaalaisena, hyvin toimeen tulevana ihmisenä mahdollista laskea elintasoani merkittävästi? Mitä kaikkea ajattelussa ja tottumuksissa pitäisi muuttaa, että voisin kuitenkin tehdä työtä ja toimia yrittäjänä tukien näin yhteiskunnan taloutta? Ehkäpä suurin kysymys on, että millä motivoin itseni tuottamaan yhteistä hyvää niin, että en saisi siitä samaa palkintoa elintason muodossa kuin nykyisin.