Lahjakkuus on vain yksi tekijä kohti menestystä. Kaiken muutoksen lähtökohtana toimii meidän oma uskomusmaailmamme ja käsityksemme itsestämme ja kyvyistämme, samalla ne ovat myös asioita, jotka voivat estää meitä toimimasta ja kehittymästä. Mielentila ja oma asennoituminen vaikuttavat eniten mahdollisuuksiimme elämässä.

Monen ihmisen käsitys omasta kyvykkyydestä on rajoittunut, sitä voisi kutsua bugiksi korvien välissä tai sitten muuttumattomuuden asenteeksi (fixed mindset), niin kuin Carol S. Dweck kirjassaan avasi. Silloin kun ihminen ymmärtää omat mahdollisuutensa, omaa halua kehittyä ja kasvaa ja epäonnistumiset koetaan oppimiskokemuksia, ollaan pitkällä kasvun asenteen (growth mindset) puolella. Dweckin kirja Mindset havahdutti useaan otteen ajattelemaan omaa asennetta ja sen merkitystä. Ilokseni huomasin, kuinka paljon oma ajattelu ja asenne on jo kehittynyt ja miten voisin kehittää sitä entisestään. 

Muuttumattomuuden asenne

Äidinmaidosta saadut kyvyt ja piirteet ovat ne minkä kanssa muuttumattomuuden asenteen omaavat sinnittelevät läpi tästä elämästä ja ”minä nyt vain olen tällainen” on usein kuultu lausahdus kuvaamaan omaa kyvykkyyttä tai kyvyttömyyttä. Usein tämän asenteen omaavilla voi olla vaikeaa paljastaa omia heikkouksia ja syitä niihin saatetaan usein etsiä ympäriltä kuten huonot opettajat, vanhemmilta saadut geenit, surkea kouluympäristö tai oma tyhmyys. Menestymisen eteen ei välttämättä olla valmiita tekemään niinkään töitä ja epämukavuusalueelle tuntuu hurjalta astua, koska epäonnistumisen pelko on niin suuri. Itsensä haastaminen voi tuntua tuntemattomalta termiltä, kun pitäisi olla valmis jo nyt – ei ole enää aikaa tulla tai kehittyä joksikin. Kun päämäärä ja sen tavoittaminen on ainut asia mikä määrittää oman onnistumisen, ei kuljetusta matkasta ole osannut nauttia ja oppiminen loppuu siihen, kun tyydytään siihen mitä on saavutettu.

”Jos olet joku, kun menestyt mitä olet kun, epäonnistunut.”

Kasvun asenne

Kasvun asenteen omaavat ihmiset näkevät omat mahdollisuudet rajattomina ja tekeminen, sekä oppiminen ovat kaiken keskiössä. Epäonnistumiset ovat sallittuja ja jopa toivottavia, koska ne opettavat ja kasvattavat, usein jopa paljon enemmän kuin onnistumiset. Haasteita ei pelätä, ne innostavat.

Kasvun teoria puoltaa sitä käsitystä, että synnynnäisillä lahjoilla on oikeasti hyvin vähän tekemistä sen kanssa, mihin jokaisen on mahdollista päästä, mitä voi oppia ja missä voi olla hyvä. Kasvun asenteiset nauttivat prosessista kohti tavoitteita ja itse matka tuntuu merkityksellisemmältä kuin itse päämäärä. Kasvun asenne ruokkii sitä ajatusta, että aina on mahdollista muuttaa omaa älykkyyttä tai osaamista ja menestyksessä onkin kyse enemmän oppimisesta, kasvamisesta ja parhaansa tekemisestä.

Kyseessä on asenne, joka auttaa sietämään epäonnistumisia, selviytymään takaiskuista ja suuntaamaan ajatukset strategioihin, jotka saavat meidät toimimaan omaksi parhaaksemme. Kasvun asenne muuttaa epäonnistumisien merkityksen ja ne eivät määritele meitä ihmisinä eli vaikka epäonnistuimme, emme ole epäonnistujia. Kun kaikkea ei saa liian helposti tapahtuu suurinta kehitystä.

 ”Kaikki on kiinni luonteen laadusta” ja siksi kasvun asennetta kuvaillaankin mestarin mieleksi.

Oma asenne

Halusin ajatella kirjaa lukiessani, kuinka kasvun ajattelu dominoi omassa toiminnassani, mutta mitä pidemmälle kirjassa pääsi tajusin, että molemmat puolet löytyvät tietenkin. Heräsin siihen, että kyllä minäkin välillä uskottelen itselleni asioita ja syitä miksi en voisi tai kykenisi johonkin asiaan. Ymmärsin kirjaa lukiessa esimerkiksi sen, kuinka oma talousosaamiseni ei ole päässyt akatemian aikana kehittymään, koska uskottelen itselleni jatkuvasti sitä, kuinka huono olen numeroiden kanssa ja miten surkea ”matikkapää” minulla on. Valmistun pian tradenomiksi, enkä ole kertaakaan ottanut roolia tai vastuuta talousasioiden parista, ne on delegoitu kätevästi aina ”osaavammalle”. Vielä puoli vuotta aikaa siis lopettaa selittelyt ja sukeltaa syvään päätyyn eli vaikka sinne exeliin.

Muuttumattomuuden asenne nähdään kulkevan käsikädessä perfektionismin kanssa, mutta itse koen että asia ei ole niin mustavalkoinen. Olen pienestä asti ollut melkoinen perfektionisti, mutta koen että sen vaikutukset, eivät ole ollut kuitenkaan vain negatiivisia, lamauttavia tai kehitystä hidastavia, niin kuin kirjassa usein mainittiin. Pelkään epäonnistumisia, mutta ne eivät kuitenkaan määrittele itseäni tai tekemistäni. Haluan onnistua ja vaadin itseltäni paljon, mutta rakastan uuden oppimista ja jatkuvaa kehittymistä. Haluan hoitaa työni aina hyvin, enkä halua tuottaa pettymyksiä, mutta haastan silti itseäni jatkuvasti ja menen epämukavuusalueelleni.

Välillä kyllä tipahdan omien vaatimuksieni ja armottomuuden synkkään kuoppaan, jossa tulee lytätyksi vähintään taitoni ja aikaansaamiseni. Mutta ei siellä kuopassa pitkään möyritä, sieltä noustaan, opitaan ja jatketaan vähän vielä kovemmalla draivilla eteenpäin. Aina oma mindsettini ei ole ollut ehkä niin kasvunmyönteinen, mutta kehitystä on tapahtunut valtavasti etenkin viime vuosien aikana.

Tällä hetkellä koen omaavani ehdottomasti enemmän kasvun asennetta, mutta toki pieniä poikkeuksia tietenkin löytyy. En tyydy omaan osaamiseeni tai kykyihin vaan jatkan matkaa – elämän mittaista oppimismatkaa. Pidän silmät auki mahdollisuuksille, pyrin ajamaan itseäni positiivisemman ajattelun kierteeseen ja vähennän itseni ruoskimista epäonnistumisista. Uskon, että pystyn kaikkeen siihen, minkä eteen olen valmis tekemään kaikkeni.

Hohkeen asenne

Hohkeen asenteet ovat nähneet monia erilaisia vaiheita. Tänä vuonna kasvun asenteen piirteet ovat ehdottomasti ottaneet aikaisempaa enemmän tilaa. Jokaiselle on tullut vahvempi mindsetti koskien omaa tulevaisuutta, osaamisen kehittämistä ja itsensä haastamista.                     

Omaa kasvun asennettani kuitenkin tukisi enemmän vielä se, että tiimin arjessa nähtäisiin enemmän myös pienemmät teot, kokeilut ja epäonnistumiset. On palkittava yrittämisestä, itsensä haastamisesta ja ihan siitä jokapäiväisestä puurtamisesta. Välillä tulee fiilis, että se perustekeminen ei saa tarvitsemaansa arvostusta ja jalustalle nostetaan aina ne ihmiset, ketkä on saavuttanut isoja ja siistejä juttuja. Ansaittua toki, mutta on pyrittävä tarkastelemaan myös sitä jatkuvaa matkaa, kuin vain saavutettuja päämääriä.

Viime vuosina myös rohkeat kokeilut ovat hiipuneet niin yhteisön, kuin tiimin tasolla. Olen pohtinut paljon sitä, että mistä se johtuu. Emmekö kannusta toisiamme tarpeeksi rohkeisiin tekoihin tai mahdollisuuksiin tarttumiseen, epäilemmekö omia kykyjämme vai pelkäämme vain liikaa epäonnistumisia. Akatemia on juuri täydellinen paikka haastaa itseään ja hypätä rohkeasti johonkin uuteen ja ehkä jopa pelottavaankin haasteeseen. Tällaista tilannetta ei ehkä koskaan tule elämässä, että on ison yhteisön tuki ja mahdollisuus pienellä kynnyksellä testata aivan kaikkea. Virheetkin ovat enemmän, kuin sallittuja, joten ei muuta, kun tekemään.

Viimeiset puoli vuotta on meillä edessämme, joten emme saa tyytyä pelkkiin itselle luontaisiin rooleihin tai ikuisiin omiin vahvuuksiin. On viimeiset hetket haastaa itseämme, ottaa tästä ympäristöstä kaikki irti ja tarttua johonkin uuteen ja jännittävään haasteeseen, joka voi avata eteemme tulevaisuuden uramme. Muistetaan vaalia kasvun kulttuuria. Annetaan jatkuvasti palautetta, tsempataan ja luodaan yhteistä haippia. Tarkastellaan mihin asti olemme jo päässeet ja millainen kehityskaari meillä on jo alla. Kasvatetaan kasvumme asennetta vielä viimeinen puoli vuotta täyteen huippuun.

Henna Lehtonen | Osuuskunta Hohke