Kuuntelin kirjan EXIT 2. Tämän tekemisessä on ollut mukana Anssi Kiviranta, Matias Mäenpää ja Petteri Poukka. Tässä kirjassa käytiin läpi 16 eri yrittäjien tarinaa lävitse.

Alkuun tuli todella paljon mielenkiintoisia tarinoita. Nostan esille Hannu Kytölän Nettiauto.comista ja Peter Vesterbacka Roviolta. tarinoista nousi esille se erilaisuus omaan korvaan. Vastaavia ei ole käytännössä Nettiauton kilpailijoina ollut ja täten nopeat siirrot takasivat hyvän aseman. Paljon työtä senkin eteen kyllä vaati. Rovio kanssa teki omaa juttuansa. Monesti näistä tarinoista saa käsitteen, että toteuta intohimoasi ja erotu. Onhan se etulyöntiasema, jos lähtee tekemään jotain mitä aikaisemmin ei ole ollut. Markkinat on pienet, mutta niin on silloin kysyntäkin todennäköisesti. Nyhtökauran tarina oli mukava kuulla nyt. Tavallaan. Se oli isojuttu ja nousi isosti esille. Tuotteita katosi hyllyiltä nopeasti. Nyt taas ne on vedetty pois. Tuotteen nousu oli yhtä nopea kuin lasku. Se ”haippi” kesti muutaman vuoden. Niin ne markkinat saattavat muuttua.

Miksi seurata intohimoa? Se ei käytännössä tunnu työltä ja jaksat tehdä enemmän ja paremmalla innokkuudella. Erotu muista ja jätä ihmisille kuva tekemisestäsi. Jos haluat, että tuotteistasi tai palveluistasi puhutaan, niin on hyvä, että he muistavat sen. Joten pitää jonkun verran tehdä enemmän, jotta jää muistiin. Huomaat, että olet saanut asiakkaiden huomion, jos huomaat erilaisia reaktioita tai saat kysymyksiä. Yleensä tässä vaiheessa on asioita tehty hyvin.

Yhteisenä asiana tarinoissa huomasin seuraavan seikan. Kaikki alkoi jostain pienestä. Itselläni kun on ollut välillä hieman vaikeuksia saada aikaiseksi ja myöskin negatiivinen ajatus ei tässä nyt mitään ole yms. Sen verta isoa onnistumista en ole vielä saanut, joka pitäisi minut touhussa kiinni. Levaeclothing projektiin pitkälti viittaan. Asioita olen tehnyt ja paljon pohdiskelen ja keskustelen muiden kanssa, mutta jostain syystä tuntuu, että en tee tarpeeksi. Haluan tehdä enemmän, mutta myöskin en viitsi vain mielijohteesta nopeasti toteuttaa mitään. Miksi en? En osaa sanoa. Haluan olla tarkka mitä teen, miten teen ja miksi teen. Tarvitsisiko? En usko, mutta heti kun olen tehnyt virallisesti ja isommin asioita, niin tuntuu siltä, että en voi vain pitää ”hauskaa” ja tehdä paljon kokeiluja niin kuin ennen.

Silloin kun pidin tätä vielä harrastuksena niin touhusin paljon erilaisia testailuja. Pidin hauskaa kokeillen. Nyt tuntuu, että alusta saakka kaikki pitää mennä täydellisesti. Yritän painottaa itselleni sitä, että 80% riittää, niin kuin monessa paikassa on tätäkin tuotu esille. Näistäkin tositarinoista saa sen, että kaikki ei onnistu aina, mutta kun jatkaa ja tekee, niin edistystä kumminkin tulee. Takaiskut ei lopeta tekemistä, teet sen itse. Pelkäänkö vain liikaa epäonnistumista ja huonoja tuloksia? Onko kyse vain asenteesta? Tiedän, että varmasti jonkinlaisia asenneongelmia minulla on epäonnistumisia kohtaan, mutta jos koen epäonnistuvani mahdollisesti niin en yleensä edes kokeile melkeinpä tehdä. Onko mahdollisesti epäonnistumisen pelko niin paha, että jätän asioita tekemättä? Miten sen voisi korjata?

Nyt kun sain kuulla, että YleXPop tulee ja sinne myyntipaikkoja on tarjolla, niin eka reaktioni oli siistiä, mutta onko minulle oikea paikka. Riittääkö minulla? Onko liian iso pala purtavaksi? Totesin sen reaktion jälkeen vain f**k it. Tein hakemuksen ja sain paikan. Olen ollut todella tohkeissani tapahtumasta ja suunnittelua on tehty paljon ja todella paljon on vielä tekemättä. Uudet tavat tehdä designit, uudet musteet ja uudet tavat tehdä tuli heti vastaan, koska nykyisillä tarvikkeillani en pysty tekemään nopeasti printtejä ja niin pitkää aikaa. Myyntiaikani per päivä on 14 tuntia. Ajattelin ottaa kaiken irti. Pakko myös myöntää, että tämä on tuonut todella paljon stressiä. Paljon on opittavaa ennen tapahtumaa. Mitä jos en kerkeä? Mitä jos ei onnistu? Ja muita vastaavia kysymyksiä noussut pintaan.

Minä sain kirjasta paljon motivoivaa fiilistä. Asenteeseen, kokeilunhaluun, tekemiseen ja varsinkin uskaltamiseen. Olen näiden kanssa juuri paininut ja en uskonut tästä kirjasta saavani rohkeutta. En odottanut, että tarinat voisi tuoda boostia, vaikka se useimmiten on tyyli miten näitä tarinoita tuodaan esille.