Olen lukenut monta self help -tyylistä kirjaa, jollaiseksi myös tämän kirjan koin. Antti Tuisku kuitenkin sai kirjaansa kokonaisvaltaisemman näkökannan hyvinvointiin ja sitä kautta myös menestymiseen. Usein kirjoissa listataan useaan otteeseen erilaisia asioita, joita tulisi tehdä, jotta voin saavuttaa pisteen, jossa voin hyvin, saan asioita aikaiseksi, koen olevani merkityksellinen ja mitä vielä. Tuiskun pääsanoma kuitenkin on se, kuinka jokaisen tulee löytää ne omat jutut, jotka tukevat juuri minun tavoitteitani, juuri tämänhetkisessä elämäntilanteessa. Itsereflektointi sekä ulkopuolisen avun hyödyntäminen omien tarpeiden kartoittamisessa on tärkeää. Joo, aika peruskauraa, mutta jotenkin Tuisku sai puettua nämä sanoiksi tavalla, joka iski minuun. Osasyy voi olla se, että ihailen häntä taiteilijana ja persoonana. Yksi suuri tekijä on myös se, kuinka Tuisku rinnasti asioita liikuntaan.  

Olen kilpaurheilijan urani jälkeen pohtinut paljon, kuinka saisin liikunnallisesti aktiivisen elämäntavan takaisin osaksi arkeani. Tarvitsen tavoitteita ja olen tottunut siihen, että ne ovat niinkin konkreettisia, kuin tietyn voimisteluliikkeen oppiminen tai kisoissa sijoittuminen tavoitesijalle. Ilman omaa lajia, minun on ollut todella hankala asettaa sellaisia. Noin puolen vuoden välein olen asettanut tavoitteekseni oman kroppani. No sillä ei ole koskaan ollut kovin pitkäkantoisia seurauksia. Tavoite ei loppujen lopuksi ole ollut kovin motivoiva, eivätkä keinot oikeat. Kokonaisvaltainen hyvinvointi taas tuntuu liian hankalasti mitattavalta, mutta jos sitä lähtee pilkkomaan pienempiin osiin, uskoisin sen onnistuvan. Peruskunnon harjoittelu auttaa palautumaan arjesta, sekä treenistä nopeammin. Näin ollen olon ei pitäisi tuntua niin väsyneeltä, kun kroppa pääsee nopeasti yli rankoistakin rutistuksista. Liikunta vaikuttaa positiivisesti myös mielialaani välittömästi niin voimakkaasti, että henkinen jaksaminenkin paranee. Rytmin löytäminen on ollut minulle suurin haaste. Kun ei ole vakioaikoja viikossa, jolloin minun on pakko mennä harjoituksiin, jossa valmentaja kertoo minulle mitä tehdä, on helppo lipsua liikunnasta niin aikataulullisesti, kuin sisällöllisestikin. Toisaalta pitäisi olla tiukka itselleni, jotta saan luotua rutiineja, mutta toisaalta taas olla armollinen ja kuunnella omaa jaksamista. Mutta jos jättää treenin väliin, koska väsyttää, mutta haluaisi treenata, jotta olisi virkeämpi, niin mitä ihmettä sitten oikein pitäisi tehdä? 

Armollinen pitää olla treenaamisen lisäksi kaikissa muissakin asioissa. Haluan aina suoriutua tekemisistäni odotukset ylittäen ja antaen 110 % itsestäni. Kuitenkin, kun sitä jatkaa liian pitkään, ei onnistukaan antamaan enää edes puolia siitä, mihin tietää pystyvänsä. Tämä minulle on käynyt nyt vuoden 2021 aikana. Koitin väkisin vääntää asioita, joista en edes oikeastaan nauttinut ja sitten, kun tein asiaa, josta nautin, se kuormittikin enemmän, kuin olisin osannut odottaa. Nyt olen elänyt säästöliekillä pari kuukautta ja se turhauttaa. Olen koittanut kuitenkin tunnustella, mitkä ovat asioita, jotka lisäisivät vireystasoani ja mielenkiintoani arjessa ja tehnytkin jo muutoksia arkeeni siihen suuntaan. Kaksi konkreettista asiaa ovat treenaamisen ilon löytyminen pitkästä aikaa sekä se, että minulle ei vain yksinkertaisesti sovi se, että nukun aamuisin myöhempään, kuin seitsemään. Olen nyt viikon ajan herännyt joka aamu seitsemän aikoihin ja huomaan sen ihan suoraan päivän vireystasossa.  

Vuoden 2022 aikana aion panostaa pieniin asioihin arjessa ja olenkin saanut asiat hoitoon niin, että kalenteristani vapautuu aikaa valtavasti nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Näin aikaa vapautuu muun muassa harrastamiselle, liikunnalle, ystäville ja perheelle. Toivottavasti maltan pitää viikossa vapaita tunteja, enkä täytä niitä aina.