Olen usein saanut kuulla olevani lahjakas. Olen ollut kympintyttö ja minulla on ollut lähes aina luokkani korkein keskiarvo. Olen ajatellut, että se johtuu lahjakkuudestani – että olisin jollain tapaa erityisen fiksu tai lahjakas. Carol S. Dweckin kirja Mindset – menestymisen psykologia kuitenkin todella ravisutti ajatteluani. Kirjassa Dweck puhuu menestykseen, oppimiseen ja oikeastaan jokaiseen elämän osa-alueeseen vaikuttavista asenteista: kasvun ja muuttumattomuuden asenteista. Aloin pohtimaan, kuinka nämä asenteet ovat vaikuttaneet minuun eri elämän vaiheissani ja miten aion jatkaa tulevaisuudessa.

Muuttumattomuuden asenteen omaksuneet ihmiset uskovat, että älykkyys, lahjakkuus ja luonteenpiirteet ovat synnynnäisiä ja pysyvät aina sama. Tämä uskomus vaikuttaa heidän suhtautumiseensa menestykseen, epäonnistumiseen ja työntekoon. Jos älykkyys on synnynnäistä, eikä sitä voi kehittää, ihmiselle muodostuu tarve todistella jatkuvasti omaa älykyttään. Jotta voisi vaikuttaa aina fiksulta, muuttumattomuuden asenteen omaavat alkavat välttämään haasteita. He antavat helposti periksi, puolustelevat itseään ja jättävät kritiikin huomiotta. He luottavat omiin lahjoihinsa ja pitävät vaivannäköä kannattamattomana tai jopa epäonnistumisena. Kuten isälläni on tapana vitsailla: ”Vain lahjattomat treenaavat.”

Olen huomannut itsessäni monia muuttumattomuuden asenteen piirteitä. Itseasiassa esseiden kirjoittaminen on hyvä esimerkki muuttumattomuuden asenteen vaikutuksista minuun: Edellinen kirjoittamani essee oli oppimissopimukseni, josta sain erittäin paljon kehuja. Kuulin kirjoitukseni olleen yksi parhaista ja että minulla olisi kirjallisia lahjoja. Rima nousi yhtäkkiä todella korkealle ja muuttumattomuuden asenne otti vallan. Aloin pelkäämään, että seuraavat kirjoitukseni eivät olisikaan yhtä hyviä. Pelkään, etten enää olekaan ”Lahjakas kirjoittaja” -tittelin arvoinen.

Kirjassaan Dweck puhuu, kuinka vanhemmilla, opettajilla ja valmentajilla on mahdollisuus vaikuttaa lasten ja nuorten asenteisiin. Erityisesti Dweck painottaa oikeanlaista kehumista. Hän neuvoo suorituksien, kykyjen ja lopputulosten sijaan kehumaan prosessia, työntekoa, erilaisten strategioiden kokeilemista ja kehittymistä. Vaikka älykkyyden tai suoritusten kehumisella tarkoitetaan hyvää, saattaa se voi johtaa muuttumattomuuden asenteeseen, joka puolestaan voi estää todellisen kasvun ja oppimisen. ”Kun ihminen on saanut myönteisen leiman otsaansa, hän pelkää sen menettämistä” tiivistää Dweck. Samaistun tähän enemmän kuin haluaisin.

Dwekin kirjan luettuani huomasin, että yleensä saamani kehut kohdistuvat kykyihini, eivätkä työntekooni ja vaivannäkööni – aivan kuten oppisopimuksenikin kohdalla. Myös omat kehuni muille ja itselleni noudattavat tätä samaa kaavaa. Voisiko kuitenkin olla, että hyvät suoritukseni ei johtuisikaan kyvyistä tai lahjoista, vaan monien tuntien työstä, vuosien harjoittelusta ja aktiivisesta opiskelusta? Alan pikku hiljaa huomata, kuinka vähän merkitystä olen aikaisemmin antanut jatkuvalle opiskelutyölleni.

”En edes lukenut” on kommentti, jota kuulee lähes aina eri muodoissa kokeiden jälkeen. Kommentista huokuu muuttumattomuuden asenne, sillä sen omaksuneet uskovat kokeiden mittaavan ihmisen älykkyyttä ja lahjoja. ”En edes lukenut” -kommentin tarkoitus on suojella sen sanojaa huonolta tulokselta: jos ei edes yrittänyt, koe ei voi arvioida todellista älykkyyttä. Kolikon kääntöpuolella kommentin on tarkoitus nostaa suorituksen arvoa entisestään: erinomaisen arvosanan ajatellaan olevan vielä parempi, jos sen eteen ei joutunut tekemään töitä. Tämä on muuttumattomuuden asenteen ydin –luonnonlahjakuutta arvostetaan enemmän kuin työntekoa.

Olen itsekin kommentoinut koesuorituksiani tällä samalla lauseella lukuisia kertoja. Nyt näen, että vaikka en olisikaan lukenut juuri kyseiseen kokeeseen, olen silti opiskellut aktiivisesti kohta 14 vuotta, kuunnellut tarkkaavaisesti tunneilla ja tehnyt lähes poikkeuksetta kotitehtävät. Ehkä mahdollisilla lahjoilla on jotain merkitystä, mutta alan ymmärtämään, että hyvät suoritukset ovat hedelmiä vuosien mittaan tehdystä työstä. Ei oppimissopimuksenikaan itsestään syntynyt, vaan kirjoitin sitä lähes 20 tuntia, koska se oli minulle tärkeä – puhumattakaan niistä sadoista tunneista, joita olen lukiossa käyttänyt esseiden kirjoittamiseen.

Huomaan, että minulla muuttumattomuuden asenteen laukaisee yleensä opiskeluun liittyvät suoritukset. Tämän kevään tärkein opintosuoritukseni LEINN-hakuprosessi ei ollut poikkeus: En halunnut aloittaa, koska vain onnistuminen oli vaihtoehto. Ajattelin tai ainakin toivoin lahjakkuuteni näkyvän työstäni. Kun lopulta palautin ennakkotehtävät, järkytyin, kun sainkin kritiikkiä. Ensireaktioni oli malliesimerkki muuttumattomuuden asenteesta: Ajattelin, että en haluakaan enää hakea tätä paikkaa ja että pitkään haluamani paikka ei ehkä sittenkään ollut minulle oikea. Seuraavaksi keksin, että ehkä meidän kemiamme eivät vain kohdanneet arvioijan kanssa. Ehkä hän ei osannut arvostaa osaamistani. Kesti muutamia päiviä, ennen kuin pystyin siirtymään kasvun asenteen piiriin, hyväksymään palautteen ja alkaa työstää minulta pyydettyjä korjauksia.

Onneksi muuttumattomuuden asenteelle on vaihtoehto: kasvun asenne. Sen omaksuneet ihmiset uskovat, että älykkyyttä ja luonteenpiirteitä voi kehittää. Tämä johtaa haluun oppia jatkuvasti lisää ja kehittyä. Kasvun asenteen omaavat näkevät haasteet ja epäonnistumiset oppimismahdollisuuksina ja haluavat ottaa opiksi saamastaan kritiikistä. He uskovat, että vaivan näkeminen ja kova työ johtavat menestykseen. Tämä ei tarkoita sitä, että kenestä vaan voisi tulla mitä tahansa, mutta monet pystyvät suurempiin saavutuksiin kuin ikinä uskoisivat. Ei voi koskaan tietää ennalta, kuinka pitkälle vuosien työ, innokas aherrus ja oppiminen vievät.

Kasvun asenne on minulla tunne, jonka koin ollessani vuoden lukiovaihdossa Costa Ricassa. Vaihtovuosi oli unelmani ja minulla oli valtava palo ottaa siitä kaikki irti ja oppia mahdollisimman paljon. Lähdin lähes nollasta kaikessa: en osannut espanjaa, minulla ei ollut saapuessani yhtään kaveria tai edes tuttua ja millään, mitä olin aikaisemmin tehnyt ei ollut merkitystä. Tiesin, että lopputulos olisi hyvin pitkälle kiinni omasta aktiivisuudestani ja laitoin kaiken peliin. Asetin tavoitteita, pyysin jatkuvasti palautetta, reflektoin ja olin iloinen aina, kun espanjan takelteluani korjattiin. Asenteeni avulla opin valtavasti ja kokemus oli minulla yksi elämäni parhaista. Sen jälkeen en ole kokenut uudelleen samanlaista kokonaisvaltaista oppimisen paloa ja polttavaa motivaatiota.

Dweckin kirjan viesti on minulle selkeä: kasvun asenne on avain kestävään menestykseen, oli kyseessä sitten mikä tahansa elämän osa-alue. Kasvun asenne tekee myös elämästä, oppimisesta ja työnteosta huomattavasti mukavampaa, kun ei tarvitse pelätä virheitä ja myös mahdollisuuksia on paljon enemmän. Mikä parasta mahdollisuuksia voi luoda itselleen lisää tekemällä töitä.

Kaikissa ihmisissä on sekoitus sekä kasvun, että muuttumattomuuden asenteita. Dweckin kirjan luettuani olen alkanut tunnistamaan näitä niin itsessäni kuin ihmisissä ympärilläni. Haluan oppia omaksumaan lisää kasvun asennetta ja uskon Tiimiakatemian olevan juuri oikea paikka siihen. Kasvun asennetta voi soveltaa niin henkilökohtaisesti, kuin tiimin ja johtamisen näkökulmasta. Erityisesti valmentamisen näkökulmasta kasvun asenne on kaikki kaikessa: että näkee jokaisessa mahdollisuuden kasvuun ja kehittymiseen. Aion ottaa kasvun asenteen työkalupakkiini ja alkaa tietoisesti ottamaan sitä käyttöön. Haluaisin myös tulevaisuudessa johtajana ja valmentajana auttaa muitakin siirtymään kasvun asenteen piiriin, päästämään irti suorittamisesta ja virheiden tekemisen pelosta.

 ”Pidä kasvun asenne mielessäsi. Kun sitten törmäät hankaluuksiin, voit kääntyä sen puoleen. Kasvun asenne ei häviä, ja se näyttää sinulle tien tulevaisuuteen.”

– Carol S. Dweck, Mindset – menestymisen psykologia