Laiskat alaiset ympärilläni

Kirjoittaja: Beda Räsänen

10 joulukuun, 2021

Lähdeteos: Laiskat alaiset ympärilläni

Lähdeteoksen kirjoittaja: Thomas Erikson

Teoriapisteet: 2

Aloitin ensin kuuntelemaan Eriksonin Kehnot pomot ympärilläni -kirjaa, mutta esipuheessa hän kehotti kaikkia jo johtotehtäviin päätyneitä siirtymään suoraan tähän Laiskat alaiset ympärilläni -kirjaan. Minulla ei tietenkään ole alaisia, enkä ole kenenkään esimies, mutta silti päätin mieluummin kuunnella tämän kirjan. Tiimiliiderinä on kuitenkin täytynyt johtaa ja painia samanlaisten asioiden kanssa kuin oikeatkin esimiehetkin painivat. Olin aluksi aika vastaan näitä väriteoriakirjoja. Suorastaan ärsytti, miten Akatemialla joskus pidetään näitä kirjasarjan kirjoja jonain Raamattuina. Olin valmiiksi jo kuullut, että olen selkeästi punainen tyyppi, sekä vähän jotain analysointia muista tiimiläisistämme. En siis ehkä kunnolla edes tiedä, miksi kuitenkin päätin kuunnellla tämän kirjan, mutta ehkä on ihan hyvä, että annoin tälle mahdollisuuden. 

Kirjaa kuunnellessa huomasin, että minä tosiaan olen kuin olenkin aika punainen tyyppi. Pystyin samaistumaan aika hyvin punaisista henkilöistä kertoviin kuvauksiin. Me punaiset olemme äkkipikaisia, pyrimme tehokkuuteen, emme aina muista pysähtyä miettimään muiden tunteita, saatamme joskus olla aika töykeitä ja ymmärtämättömänkin oloisia. Lisäksi olemme kärsimättömiä, aloitteentekijöitä ja hyviä tekemään päätöksiä. Punaisia ihmisiä on kuulemma näistä neljästä väristä vähiten maailmassa. En tiedä mitä muuta teen sillä tiedolla, paitsi elän siinä tunteessa, että olen usein erilainen kuin muut ja joidenkin voi olla vaikea ymmärtää minua. 

Joskus minua ärsyttää olla tällainen punainen, koska punaista henkilöä kuvaavat piirteet ovat niin voimakkaita ja ne mielletään usein negatiiviseksi. Ei kukaan koskaan vihaa vihreitä tyyppejä, koska ne ovat niin kilttejä. Minulla on usein sellainen olo, että minua ei ymmärretä. Tai sitten sitä ei ymmärretä, jos en itse ymmärrä jotain piirrettä muissa ihmisissä. Myös tilanne vaikuttaa, millaiset piirteet minussa nousevat esiin. Jos teen esimerkiksi jotain projekteja toisen punaisen, tai vaikka keltaisen tyypin kanssa, tulemme hyvin toimeen ja olemme samalla aallonpituudella. Silloin minussa ei korostu töykeys tai kärsimättömyys, koska homma rullaa. Sitten jos olen jossain projektissa tai ihan missä vaan tilanteessa missä pitää tehdä jotain vihreiden tai sinisten kanssa, saatan menettää hermoni ja muuttua kovaksi ja määräileväksi. Minua turhauttaa se, jos hommat ei etene tai tekemisestä ei tule mitään. Näin voi toki käydä minkä väristen ihmisten kanssa tahansa, jos tilanne on sellainen, että toiminta ei ole loogista tai jossain toimintatavassa ei mielestäni ole mitään järkeä. Varsinkin silloin, jos jotain ei saada aikaiseksi millään, vaikka puheet ovat kovat, loppuu minulla ymmärrys ja peto on irti. Onneksi en ole tiimini ainoa punainen, vaan meitä on muitakin. Olen iloinen siitä, että tiimissämme on tarpeeksi muitakin lujatahtoisia ja hommat rullaavat yleensä hyvin. 

Kirjassa oli vinkkejä, joissa kerrottiin, miten minkäkin väristä ihmistä tulisi lähestyä. Niissä oli jotain perää, mutta en itse menisi aivan sokeasti luokittelemaan ihmisiä näiden värien perusteella. Ehkä olenkin jo tiennyt, millainen tyyli puree minkäkin tyyppiseen ihmiseen, mutta enemmän kaipaisin oppeja oman luonteeni hallitsemisessa ja muiden ymmärtämisessä. Usein tuntuu, että punaiset tai sen kaltaiset tyypit joutuvat tulemaan tilanteissa muita enemmän vastaan. Punaisilta vaaditaan enemmän kärsivällisyyttä pehmeyttä, kun vaikkapa vihreiltä resilienssiä tai nopeutta. Ihmiskunta on oppinut pitämään punaisten piirteitä enemmän negatiivisina ja haastavina, kuin muiden värien piirteitä.

Kirjan myötä tajusin, että onhan minulla oikeus olla oma itseni. Kuulostaa hassulta, mutta olen tämän syksyn ajan kipuillut tämän asian kanssa. Olen ollut turhautunut ja tuntenut niin, etten saisi olla turhautunut. Olen ollut voimakas ja suora, joskus ajatellen, että en saisi olla sellainen. En kuitenkaan liikaa saa yrittää muuttaa itseäni, vaan sen sijaan minun pitäisi kehittää tilannetajuani ja kärsivällisyyttäni hieman.  Todellisuudessa kun en voi muuttua toiseksi ihmiseksi, vaan pohjimmiltaan olen se joka olen

You May Also Like…

Alustatalous

Ajattelin kokeilla uutta aluevaltausta ja paneutua alustatalouden maailmaan. Ajat ovat todella muuttuneet ja...

Johtajuuden ristiriidat

Johtajuus on monimutkainen laji, jossa kaikkia ei koskaan voi miellyttää tasapuolisesti ja pettymyksien kohtaamiseen...

Myy enemmän – myy paremmin

Myynti on taitolaji, josta Mika D. Rubanovitsch on kirjoittanut useammankin kirjan. Viime syksynä luin kyseiseltä...

0 kommenttia

Lähetä kommentti