Nykyään maailma on todella hektinen paikka, tai oli ainakin ennen, ennen koronaa. Ihmiset ovat tottuneet siihen, että kaikki on saatavilla todella nopeasti, helposti ja heti. Netistä voit shoppailla ruokaostokset kätevästi ovelle yms. Mutta mikä on tämän nopeuden varjopuoli? Ihmiset eivät enää pysty keskittymään ja ”hitaat” asiat tapahtuvat liian hitaasti elämässämme kuten uran luonti tai ihmissuhteet. Ei siis ihme ettemme osaa keskittyä. Sen takia uskoisin, että erilaiset tarkkaavaisuushäiriöt ovat yleistyneet nuorilla. Keskittymiskyvyn elvytysopas kirjassa käydään läpi ADD:tä (Attention deficit disorder) missä henkilö reagoi vahvasti ulkoisiin ärsykkeisiin, minkä takia sillä hetkellä menossa oleva tekeminen keskeytyy ja pää täyttyy muista turhista asioista. Ja välillä mietin itsekin voisinko kärsiä jonkin asteen tarkkaavaisuus häiriöstä, varsinkin näin etäaikaan zoomiin keskittyminen on ihan mahdottoman haasteellista, kun chattiin tulee viestejä ja yrität samalla myös keskittyä päivän aiheeseen.

Kun mietin omaa ärsykkeiden saantia, varsinkin älypuhelimen käyttöä huomaan miten usein tuo kapistus tulee otettua käteen huomaamatta. Yhden klikkauksen päässä ovat kaikki sosiaalisen median ohjelmat mihin helposti aina päätyy, liiankin helposti. Keskittymiskykyni herpaantuu, kun sivusilmälläkin näen, jos näyttöön kilahtaa vaikka uusi viesti tai jokin muu ponnahdusikkuna ilmoitus. Kirja antaa vinkkejä, miten tulla paremmaksi ja älykkäämmäksi älylaitteiden käyttäjäksi. Käytännössä karsitaan pois kaikki ilmoitukset, turhat sovellukset ja merkkiäänet.

”Niin ja sitten sellasta mietin et oisko se hirveen väärin jos mä menisinkin järven rantaan
Ja ihan vahingossa kävisikin silleen, että puhelin putoaisi järveen eikä mikkään piippais pitkään aikaan.”

– Antti Tuisku, biisi ihan tavallista mulle kuuluu.

Kirja suosittelee myös koittamaan somepaastoa ja olen muutenkin harkinnut pitäväni tuon kaltaisen paaston, dopamiinipaaston. Sen jälkeen keskittymiskyky on jälleen parempi ja kaikki asiat mistä olet paastonnut tuntuu taas paremmalta. Somepaastoa aion testata seuraavalla lomallani, joko dopamiinipaaston tai pelkästään somepaaston parissa. Ylläolevassa lainauksessa Antti Tuisku kiteyttää tämän hektisen maailman ja etenkin sen onko koko ajan pakko olla tavoitettavissa, jos se vaikkapa haittaa keskittymiskykyä. Onixia:ssa on sovittu, että jokainen on tavoitettavissa klo 8-16 välisenä aikana. Ja tämän jälkeen ei voi enää olettaa, että kukaan vastaisi työajan loputtua, koska jokaisella on oikeus laskea kuormituksensa tasoa silloin ”lepoaikana”.

Olen asettanut itselleni puhelimeen käyttöaikarajoituksen, mikä antaa mahdollisuuden käyttää puhelinta tunnin päivässä ja sen jälkeen sovellukset menevät ”lukitus” tilaan. Kaverini aina nauravat, että mitä hyötyä tuosta on kun ”lukituksen” pystyy ohittamaan loppupäivältä tai lisäämään käyttöaikaa vielä 15 minuuttia. Mutta näin omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä ne jotkut sovellukset pysyvät loppupäivän kiinni, enkä niitä enää aukaise. Toinen minkä olen Iphoneneeni asettanut on ruutuajan käyttöaika milloin sitä voi käyttää. Aina kun kello lyö 21.55 puhelimeni muistuttaa ”Ruutuaikaa jäljellä 5 minuuttia.” ja mykistää kaikki sovellukset klo 7.00 asti, joka on erittäin hyvä.

Alhaalla on tämän päivän lukuni puhelimen käytöstä, aina kun sen painan päälle. Tuo luku on aika hurja kun miettii miten paljon se vie keskittymiskykyäni aina pois kun vilkaisen puhelinta. Jonkun tutkimuksen mukaan se vie 20 minuuttia aina ennen kuin olet taas täysin mukana hommassa mitä teit. Myös samalla, kun katsomme näyttöä se altistaa meitä siniselle valolle, mikä taas vaikuttaa uneen haittaavasti. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Mitä tästä kirjasta opin? Kannattaa kiinnittää huomiota omaan keskittymiskykyynsä tai kuinka sitä voi parantaa ennen kuin on siinä tilanteessa että valkotakin täytyy antaa 2 puhallusta ja 30 painallusta. Ajatuksena todella pysäyttävä.