Tiimiakatemialla opiskelu on hyvin oma-aloitteista. Se, mitä päivisin teet on kiinni itsestäsi ja se, mitä opit seuraa siinä samalla. Tätä Tiimiakatemialta tuttua opiskelutyyliä kutsutaan sanonnalla ”Opi bisnestä tekemällä bisnestä”. Tällainen asetelma ei varmastikaan ole helpoin tie kulkea, mutta ainakin itse toivon, että se voi myös opettaa paljon. Olen hiljalleen päässyt Tiimiakatemian arkeen mukaan uutena opiskelijana ja näkemään yhteisiä toimintatapoja. Kirjat ja niiden kautta oppiminen seuraa läpi opintojen myös Tiimiakatemialla, mutta tässäkin tapauksessa päätät itse mitä luet ja milloin luet. Tämä pohjustukseni Tiimiakatemiasta onkin syy juuri sille, miksi valitsin seuraavaksi kirjaksi teoksen ”kehitä kokeillen”. Kirja on tarkoitettu eri organisaatioiden käsikirjaksi, enkä sitä yhtään ihmettelekään, sillä kirjan luettuani ymmärrän, kuinka tärkeässä roolissa kokeilemalla kehittäminen on esimerkiksi juuri Tiimiakatemian opiskelumallissa.

Tiimiakatemian oppimisympäristössä nimenomaan kokeilemalla kehittäminen on hyvin vahvasti läsnä. Projektien kautta nimittäin opitaan. Mistä sitten tietää, mikä on hyvä projekti ja mitä kannattaa lähteä tekemään? Oppimisen lisäksi myös rahan tekeminen on tärkeässä roolissa, sillä kuulumme kaikki Tiimiakatemian opiskelijat johonkin osuuskuntaan ja osuuskunnalla on tietysti pakollisia kuluja kuin muillakin yrityksillä. Kirjassa nousee mielestäni hyvä lause, joka vastaa ylempänä esittämääni kysymykseen. Lause kuuluu seuraavasti: ”Kokeilemalla kehittämisen pyrkimyksenä on luoda jotain uutta tai vähintäänkin oppia nopeasti, että kehitettävä idea ei toimi käytännössä”. Tämä tarkoittaa siis sitä, että harvoin projektin ”hyvyydestä” tai kannattavuudesta voikaan tietää etukäteen.

Mitä kokeilemalla kehittäminen ylipäätänsä on? Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen tapa toimia, jossa ensiksi tehdään ja sitten opitaan tehtyjen virheiden kautta. Kirjassa tuodaan kuitenkin hyvin selvästi esiin, että ihan näin yksinkertainen merkitys sillä ei ole. Kirjan mukaan kokeilemalla kehittäminen tarkoittaa systemaattista, loogista ja tosielämän havaintoihin perustuvaa lähestymistapaa niin epävarmuuteen, innovatiivisiin hankkeisiin, kuin erilaisiin kehitysprojekteihin. Kokeilemalla kehittäminen on siis prosessi, joka toimii itsessään oppimisen ympäristönä, kun siinä edetään vaiheittain. Kirjan mukaan näitä vaiheita on viisi, jotka ovat tavoite, tarve, kehitettävät ideat, kokeilut ja lopputulos.

Yllä mainitut viisi vaihetta voi tuntua yksinkertaisilta, mutta niiden noudattaminen myös helposti unohtuu. Mielestäni näitä käsitteitä onkin nyt hyödyllistä avata hieman tarkemmin kirjan esittämällä tavalla. Tavoite voi olla mikä tahansa konkreettinen tai epämääräinen suurempi päämäärä, joka halutaan saavuttaa ratkaisemalla yleensä jokin haaste tai ongelma. Tarve puolestaan havainnoi konkreettista ongelmaa tai haastetta, jota pyritään ratkaisemaan kehitettävällä idealla. Tarpeen arvioinnissa oleellista on löytää ratkaisuja, jotka asiakkaan näkökulmasta ovat ratkaisemisen arvoisia. Kaksi edellä mainittua vaihetta kuuluvat siis ongelmaympäristöön. Kehitettävät ideat puolestaan voivat lähteä liikkeelle ilman suurempaa tavoitetta tai ongelmaa. Omasta kokemuksestani ideat voivat välillä olla yksinkertaisesti niin kiehtovia, että niiden parissa kannattaa ottaa ensiaskeleita, ilman suurempaa suunnittelua. Kirjan mukaan tarkempi ymmärrys suuremmasta tavoitteesta ja asiakastarpeesta hahmottuu tällöin vasta kehitysprosessin aikana. Mielestäni juuri tästä syystä liikkeelle voikin lähteä oikeastaan mistä tahansa näistä kolmesta vaiheesta.

Edellä mainittujen ensivaiheiden jälkeen tulee vaihe kokeilut, joka mainitaan koko kokeilemalla kehittämis- prosessin ydinosaksi. Kokeiluilla tarkoitetaan sitä, että kehitettävä idea ja siihen liittyvät väitteet ja olettamukset viedään tosielämässä käytäntöön testaamalla. Näiden kokeilujen kautta on mahdollista löytää kirjassa esiin nostettu ”puuttuva tieto”, jota ei muutoin olisi mahdollista saada selville. Omasta kokemuksestani, tämä vaihe voi tuoda monelle tunteen, että eikö olisi vain helpompi sivuuttaa kokeileminen ja viedä idea suoraan käytäntöön. Ajateltaessa tulevaisuuden projekteja esimerkiksi Tiimiakatemialla, täytyy kuitenkin muistaa, että hyvin suunniteltu ja jo valmiiksi kokeiltu idea antaa useimmiten paremman lopputuloksen, kuin vain hätäisesti loppuun viety prosessi. Lopputulokseen eli prosessin viimeiseen vaiheeseen päästään myös kirjan mukaan vasta kun ajan, kokemusten ja niiden parissa tehtyjen kokeilujen myötä on alkanut syntyä kokonaiskäsitystä projektista, eli esimerkiksi ”millaisesta tuotteesta tai palvelusta on kyse”.

Kirja toi esille myös useita kokeilemalla kehittämisen työkaluja, joita aion käyttää jatkossa erilaisten ideoiden kehittämisessä. Työkaluissa nerokasta on se, miten niitä voidaan hyödyntää kehitettäessä hyvinkin toisistaan erilaisia epävarmoja tai uusia ideoita. Uskon, että tällaisia hyödyllisimpiä kirjan esille tuomia työkaluja ja oppeja olivat Lean Canvas ja Business Model Canvas. Luulen, että kanvailla ideoiden jäsentely on todella järkevä ja helppo keino saada ideamassa kategorioitua selkeästi. Lean Canvas-työkalu ohjaa käyttäjää keskittymään kehitettävän idean osiin tietyssä järjestyksessä. Business Model Canvas puolestaan on hyvä käytettäväksi sellaisiin tarpeisiin, joissa on jo jotain olemassa olevaa kuten organisaatio. Mielestäni onkin tärkeää, että on luotu monenlaisia kanvaaseja eri käyttötarkoituksiin, jonka syystä niitä on mahdollista käyttää muuttuvien tilanteiden ja kehitettävän idean perusteella. Jokaiselle tämän tekstini lukijalle haluankin antaa lopuksi tehtävän tutustua näihin mainitsemiini työkaluihin ja opetella käyttämään niitä apunaan, vaikka lainaamalla kirjastosta tämän samaisen teoksen ”kehitä kokeillen”.