Karhuryhmä. Kirjan on kirjoittanut Heidi Holmavuo ja Harri Gustafsberg. Harri Gustafsberg on entinen karhun valmiusyksikön poliisi ja nykyinen valmentaja, sekä tietokirjailija. Hän on valmennuksessaan juuri erikoistunut kehittämään henkistä suorituskykyä. 

Tämän kirjan otin itselleni lukusuunnitelmaan ennakko oletuksella tämän olevan omalla tavallaan kevyempi kirja, sillä kirjassa kerrotaan paljon tarinoita Harri Gustafsbergin uran varrelta. Nämä hyvin mielenkiintoiset tarinat kylläkin sisältävät paljon faktapohjaisia tosiasioita ihmisen toiminnasta ja kuinka elimistömme reagoi milläkin tavalla eri tilanteissa. Vaihdoin kirjasta ajatuksia Elementian Konsta Vankan kanssa. Saimme aikaan hyvää keskustelua kirjassa paljolti esillä olleista teemoista, jotka ovat pelko, stressi ja mielenhallinta. Meillä oli kummallakin kokemuksia omalta urheilu uraltamme tilanteista ja ajanjaksoista missä eri tunnetilat ovat estäneet kehitystä tai toimintakykyä. 

Kirjasta päällimmäisenä asiana mieleeni jäi pelko ja stressitilat. Kyseiset elimistön reaktiot kuuluvat meidän kaikkien elämään ja kaikki kokevat näitä tunteita jossain kohtaa elämää ainakin. Stressi voi olla arkistakin ja haitallista pitkässä juoksussa itselleen. Näitä joitain viikkoja kestäviä stressaavia jaksoja on itsellänikin ollut useita, mutta niistä aina selviää.  

Kuitenkin jos elimistöön kohdistuu suunnatonta stressiä ja pelkoa voi keho lamaantua täysin. Meillä kaikilla on luontaisesti taipumus tähän muttei monetkaan, koskaan ajaudu tähän tilanteeseen elämässään. Kuitenkin erilaisissa ammateissa tämänkaltaiset tilanteet ovat jokseenkin arkipäivää. Tämänkaltaisiin ammatteihin täytyy siis ihmisen kehittää oman mielen lujuutta ja oppia käsittelemään pelkoa ja stressiä. Jos ammattilainen tai täysin tavallinen ihminen ei osaa hallita pelkoa tai stressiä on siitä varmasti luvassa haasteita tai ongelmia.  

Kuinka pelko on vaikuttanut minuun elämäni varrella? Ensimmäisenä osaan luokitella omaan kehittymiseeni pelon vaikuttaneen hyvin paljon jääkiekko urani varrella murrosiän kulmilla. Tällöin itse kukin kasvaa ja kehittyy nopeasti omaa tahtiaan. Ja eroja alkaa syntymaan selkeästi toisiin verrattuna. Tällöin en uskaltanut pelata kunnolla. Olin korkeimmalla ikäluokan tasolla pelaamassa, jossa saman ikäiset pelaajat olivat minuun verrattuna jo paljon kehittyneempiä fyysisiltä ominaisuuksiltaan. Mitä tämä sitten minussa aiheutti? Pelkäsin loukkaantumista ja kipua. En uskaltanut pelata niin kuin olisi pitänyt. Pelko lamautti toimintaa ja näin ollen pelasin käytännössä koko ajan täysin ei valmiustilassa. Tähän aikaan en osannut käsitellä miksi näin käy. En osannut yhtään ymmärtää pelon aiheuttavan minussa niin sanotun housuun paskomisen ja näin ollen lähestulkoon tapatin itseni joka kerta näissä tilanteissa, kun näin jääväni taklauksen alle. Huomasin myös joidenkin muiden kokevan hyvin samanlaista ja näistä tilanteista sivusta seuraajana tajusin pelon ohjaavan toimintaa, jolloin ei voi kehittyä eikä onnistua. Pelko vie kaiken energian ja toimintakyvyn silloin, kun pelkää oikeasti.  

Pelko aiheuttaa ihmisessä yleensä taistele tai pakene reaktion. Kyseinen reaktio on meissä kaikissa, mutta se tulee hyvin harvoin esiin. Ainakaan itselläni ei tämänkaltaisia kokemuksia äärettömän pelon vuoksi ole ollut. Tämän varmasti itse kukin ehkä haluaa pitää tietämättömänä osa alueenaan omaa elämää.  

Kuitenkin olisi mielenkiintoista tietää kuinka sitä itse toimisi äärimmäisissä tilanteissa. Lamaantuisinko pelon vallassa vai tekisinkö jotain typerän uhkarohkeaa? Voisinko itseäni kehittää kestämään ja toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kirjassa oli tapaus, jossa Gustafsberg kertoi tapauksesta, jossa rikolliset yrittivät murtautua hänen omaan kotiinsa. Tällöin hän oli päättänyt, ettei kukaan tule ilman seuraamuksia hänen kotiinsa. Hän oli valmis puolustamaan kotiaan ja puolisoa samurai miekalla. Kuinka sitä itse toimisi tallaisessa tilanteessa? Olisinko valmis äärimmäisiin tekoihin puolustaessa itseäni ja muita pakon edessä? 

Milloin ymmärsin ja opin kanavoimaan pelkoa? Kokonaisuudessaan itselläni meni noin vuosi saada kanavoitua pelko omassa tekemisessä oikein. Jälkikäteen ajateltuna se on aivan helvetin pitkä aika, ja siitä miettii miten ei nopeammin voinut ymmärtää yksinkertaisia asioita. Myös tässä ajassa kehityin itse fyysisesti, jolloin olin fyysisiltäkin ominaisuuksilta valmiimpi. Kun pelko ei enää ota itsestä valtaa ja tietää mitä tekee, on mahdollisuus tällöin toimia.