Pelko on hyvin todellinen tunne, joka pystyy tekemään meistä voimattomia. Jokainen valinta joko painaa meidät alas tuttuun paikkaan tai työntää meidät uuteen tulevaisuuteen. Pelko saa sinut valitsemaan sen, minkä uskot tuovan turvaa, vaikka totuus olisi täysin toinen. Se saa sinut uskomaan, että olet väärässä, et osaa etkä pysty.

Kuinka monesti olenkaan ajatellut, ”Ei, en minä voi, en osaa tarpeeksi hyvin, en ole riittävän rohkea tai ammattitaitoinen” ”Hehän pitää minua aivan idioottina, jos soitan, ehdotan jotain jotain tai ylipäätään he edes näkevät minut!”

Joka kerta kun pelko voittaa, sinä häviät. Joka kerta, kun valitset pelon, suurimmat toiveesi ja unelmasi menevät kauemmaksi.

Pelon synty

Jokainen meistä syntyy rohkeana ja uteliaana pienenä pallerona, jolla ei ole minkäänlaisia esteitä oman olemisensa kanssa. Kuitenkin lähes kaikille meille tapahtuu, usein lapsuudessa, jokin tapahtuma, joka saa meidät pelkäämään. Pelolla en tässä tapauksessa tarkoita fobioita, kuten pimeän pelko tai korkeanpaikan kammo, vaan semmoisia pelkoja, jotka estävät sinua itseäsi tekemästä haluamiasi asioita. Näistä hyviä esimerkkejä on esimerkiksi itsensä nolaamisen pelko , osaamattomuuden tai tuomituksi tulemisen pelko.

Usein meitä myös estävät meille lapsena annetut mielikuvat, kuten ”ethän sinä siihen pysty” tai ”eihän tuosta sinun hommastasi tule mitään!”, ”ei kannata edes yrittää”.

Tämmöisillä lauseilla on yllättävän suuri merkitys loppuelämään. Lauseet saattavat iskostua pienen ihmisen sieluun, ja hänen itsetuntonsa kasvaa siihen ajatukseen, ettei mitään kannata yrittää, kun ei sitä kuitenkaan osaa. Kuinka suurta vahinkoa tämmöiset lauseet saavatkaan aikaan!

 

”Kun päästän irti siitä, kuka olen, minusta tulee se, joka voisin olla” – Laotse

 

Nämä lapsena kuullut lauseet eivät voi määrittää sitä, mikä minä voisin olla. Meidän täytyy oppia päästämään irti menneistä ja asioista, joiden uskomme olevan totta, jotta pääsemme siihen mitä haluamme. Totuus on, ettemme todellakaan tiedä mihin maailmankaikkeus yrittää meitä kuljettaa, meidän täytyy vain antautua sen vietäväksi. Ottaa rohkeudella vastaan se mitä meille yritetään antaa.

Emotionaalinen vapaus on portti unelmiimme. Niin kauan, kun kannamme mukanamme taakkoja, joista pitäisi päästää irti, emme löydä tapaa ilmaista itseämme.

Voimmeko muuttua?

Miksi sitten pidämme kiinni menneisyyden taakoista? Emmekö osaa päästää irti? Vai onko vanhoissa olettamuksissa roikkuminen turvallisempaa, kuin uuteen hyppääminen? Kun pysyttelemme vanhoissa totutuissa ajatusmalleissa, tunnemme itsemme paremmin ja turvallisuudentunne säilyy. Varmasti kaikkia meitä pelottaa heittää hyvästi kaikelle vanhalle ja totutulle, kun emme tiedä mitä uudessa edessä tulee vastaan. Kun emme enää tiedä kuinka toimimme uusissa tilanteissa tai kuinka suhtaudumme.

 

Pitäiskö kuitenkin miettiä mitä tämä kaikki maksaa meille? Mitä menetämme, kun emme uskalla rohkeasti toimia niin kuin haluaisimme? Menetämme ehkä jonkun kunnioituksen? Joku ei ehkä enää tykkää minusta?

Tunnen ihmisiä, jotka ovat aina niitä ”kaikkien kavereita”, niitä, jotka laittavat aina toiset itsensä edelle, huolimatta täysin omista haluista ja toiveista. Mihin tämä johtaa? Nämä ihmiset menettävät otteensa omaan itseensä, heistä usein tulee muiden kynnysmattoja ja poljettuja, hyväksikäytettyjä. Tämän lisäksi he joutuvat elämään ikuisessa ristiriidassa itsensä kanssa, kun toimivat aina omaa itseään vastaan. Mitäpä jos tällaiset ihmiset nostaisivatkin itsensä etusijalle, polkematta tietenkään ja kuitenkaan muita? Voi olla, että jotkut kääntävät heille selkänsä, mutta se osoittaa silloin näiden ihmisten vain hyväksikäyttäneen heitä ja on varmasti hyväkin, että tämmöiset ihmiset poistuvat. Ehkä uudella käytösmallilla he voisivatkin saada enemmän muiden ihmisten kunnioitusta ja parasta tietenkin, oman kunnioituksensa. Tämän lisäksi he ottaisivat täyden vastuun omasta elämästään, eivätkä antaisi enää muiden ohjata tekemisiään.

 

On täysin ihmiselle luontaista, että jokin pidättelee meitä ottamasta vastuuta. Haavoittunut egomme haluaa panna syyllisyyden jonkun muun niskoille – kenen tahansa paitsi itsensä! Uhrina oleminen sallii meidän osoittaa muita sormella ja oikeuttaa elintapamme. Se antaa meille erilaisia selityksiä siitä, miksi emme voi toteuttaa unelmiamme tai rohkeutta muutoksen tekemiseen.

Oikeasti syyttäminen on vain yksi pelon muodoista, joka estää meitä olemasta tilivelvollisia ja vastuussa omasta elämästämme. Mutta uhriutumisessa on yksi ongelma; joka kerta, kun syytämme muita elämämme tapahtumista, tulemme samalla sisäisesti syyttäneeksi itseämme, ”kuinka annoin sen tapahtua”, ”kuinka annoin hänen kohdella minua niin”, jolloin sisäinen oman itsensä tuomitseminen vain jatkuu.

Kipu ja tuska, minkä nämä tapahtumat aiheuttavat, estävät meitä päästämästä irti menneistä ja sen emotionaalisesta painolastista. Hyvä uutinen kuitenkin on se, että tästä kaikesta voi päästä eroon, ottamalla itse vastuun omista valinnoistaan.

 

Aluksi meidän täytyy tunnustaa ja hyväksyä, että jos meillä on elämässämme johonkin emotionaaliseen seikkaan perustuva käyttäytymismalli, jota emme tunnusta tai näe, toistamme vain samaa virheellistä kuviota aina uudestaan. Meidän täytyy nöyrtyä itsemme edessä ja lakata keksimästä tekosyitä, perusteluja ja järkisyitä, ja luopua pelosta, joka niitä keksii.

Vastuunottaminen merkitsee myös myöntämistä itselleen, että meillä on tosiasiassa ollut osaa, vaikkakin ehkä tiedostamatta, elämässämme tapahtuneisiin valintoihin ja toimiin, jotka ovat aiheuttaneet nämä kipeimmät tapahtumat.

 

Vastuunottamiseen kuuluu myös tunteemme ja sisäinen maailmamme. Emme voi parantaa sitä, mitä emme tunne. Joka tarkoittaa, että meidän täytyy myös oppia hyväksymään ja kokemaan omat kipumme ja haavamme. Heti, kun olemme valmiita tunnustamaan, että olemme vain haavojemme aiheuttamassa ansassa, meillä on mahdollisuus valita toisin. Voimme valita elämmekö aina syyttäen muita, ottamatta vastuuta omasta osallisuudesta ja annamme pelon määrittää elämämme, vai avaammeko rohkeasti silmämme myös omaan käytökseen ja annamme itsellemme mahdollisuuden muuttua paremmaksi ja rohkeammaksi ihmiseksi. Jos emme tunnista omaa osallisuuttamme asioihin ja ota omaksemme omaa osuuttamme tästä kaikesta, jatkamme saman kuvion toistamista kerta toisensa jälkeen.

 

Uusi alku?

Muodonmuutos prosessi alkaa, kun katsot omien ajatustesi pinnan alle. Kun opit ymmärtämään, miten paljon pelot ohjaavat toimintaasi ja kun opit puntaroimaan, mikä on se hinta minkä pelolle menetät. Kaikilla meillä on pelkoja, niissä ei ole mitään pahaa tai väärää tai hävettävää, kysymys on vain, kuinka kauan haluat elää niiden kanssa? Rehellisyys itseä kohtaan on ahdistavaa ja kammottavaa. Kuitenkin vastuunottaminen omista valinnoistaan helpottaa meitä elämään itsemme kanssa, pitkällä tähtäimellä. Voimme päästää menneestä irti, kun olemme ensin hyväksyneet vanhan.

Kirjassa on joka luvun lopussa tehtäviä, joilla omia pelkojaan voi opiskella ja kuinka niistä päästää irti. Aion tehdä tehtäviä, vaikka tiedän ettei näistä varmasti lopullista onnea saada, mutta joka askel kohti parempaa elämää on onnistuminen.

 

Kirja rohkaisi minua dialogiin itseni kanssa asiakastapaamista varatessani. Jostain syystä tapaamisten soittaminen on ollut minulle aivan järkyttävän vaikeaa. Kävin itseni kanssa keskustelua Wordin välityksellä, siitä mikä minua pelottaa ja kuinka toimisin, mikäli pelko kävisi toteen. Kysyin myös itseltäni, mitä se tulee minulle maksamaan, mikäli annan jälleen kerran pelon voittaa, mikä sen kaiken hinnaksi tulee. Kun asioita ja ajatuksia sai kirjoitettua ylös, oli niiden ymmärtäminen huomattavasti paljon helpompaa. Vaikkakin tuntui typerältä katsoa omia pelkoja silmästä silmään, niin se selkeästi kannatti. Uskon, että nämä sisäiset keskustelut tulevat varmasti jäämään osaksi myös tulevaisuuttani.

Syvintä syytä en vielä pelolle keksinyt, ehkä se on vain oma epävarmuus, mutta kun olin keksinyt ratkaisun pelon aiheuttamaan ongelmaan, oli tapaamisen soittaminen huomattavasti helpompaa. Sain tapaamisen sovittua ja hoidettuakin alta pois. Ei ehkä ihan suunnitelmien mukaan, mutta tapaamisen meno oli huomattavasti mukavampaa, kun oli suunnitellut itselle pienen rungon siihen valmiiksi ja käynyt ajatuksissa sitä läpi.

 

Vaikkei kirjan lukeminen täysin poistanut elämässäni tuskaa aiheuttavia pelkoja, helpotti se kuitenkin elämään niiden kanssa. Ja tärkein oppi, mikä jäi mieleen, on aina miettiä mitä se tulee maksamaan, mikäli annan pelon voittaa. Onko minulla varaa menettää sitä?