Johtavat ajatukset 2020

Kirjoittaja: Minka Paananen

16 helmikuun, 2020

Lähdeteos: Johtavat ajatukset

Lähdeteoksen kirjoittaja: Tiimiakatemia

Teoriapisteet: 2

Arvot = ” ristiriitojen yläpuolelle asettuvia tavoitteita, joita kohti yksilö tai yhteiskunta voi suuntautua, mutta joita ei voida koskaan lopullisesti saavuttaa” (Tieteen termipankki. Filosofia: arvo).

Tiimiakatemian Johtavat Ajatukset sisältää viisi arvoa, joiden mukaan jokaisen akatemialaisen tulisi pyrkiä toimimaan. Varsinkin näin ensimmäisen vuoden opiskelijana minulla on kamalan paljon opittavaa kaikista Tiimiakatemian käytännöistä ja teoriapohjasta niiden takana.

Arvo 1: Ihmissuhteet

Aloin jo kirjoittamaan tilitystä siitä, kuinka mielestäni Tiimiakatemialla en ole kokenut sellaista yhteisöllisyyttä, kuin odotin. Pohdin myös sitä, kuinka en näe tiimien välistä kunnioitusta ja avoimuutta akatemian arjessa. Tiimien sisällä asia on toisin, mutta tiimirajojen halki nämä eivät vaikuta yltävän. Sitten tajusin, ettei minulla ole syytä kirjoittaa sellaiseen sävyyn. Ymmärsin, etten ole itse mennyt tarpeeksi oman tiimini ulkopuolelle voidakseni sanoa muiden tiimien väleistä mitään. Tässä siis ensimmäinen arvo, jota kohti minun täytyy alkaa tekemään paljon töitä. Oman tiimini jäseniin olen saanut avoimen ja jokseenkin luottavaisen suhteen, mutta minun täytyy lähteä enemmän omasta pöydästämme ja kohdata muita akatemialaisia.

Olen kuitenkin huomannut tiimien välillä pientä kitkaa. Tulkitsisin sen kilpailuksi, joka on varmasti ihan tervettäkin, kunhan ei vaikuta henkilökohtaisiin suhteisiin. Itse olen niin kilpailuhenkinen, että olen nyt jo huomannut sen vaikuttavan siihen, miten ajattelen jostain tiimeistä tai ihmisistä. Siinä toinen asia, jota minun täytyy työstää. Pelkistetysti sen voisi sanoa niin, että minun pitää oppia olemaan vilpittömästi onnellinen muiden onnistumisista. Tiedän kehittyneeni asiassa, kun saan tuon tunteen.

Arvo 2: Tiimiyrittäjyys

Tämä arvo on mielestäni haastavin näistä viidestä. Sen eteen myös tehdään varmasti eniten töitä. Koko akatemian arkihan pyörii jatkuvasti tämän arvon ympärillä. Tiimin tulee löytää yhteinen sävel ja se ei välttämättä onnistu koko kolmen vuoden aikana ollenkaan. Toivoisin näkeväni enemmän tiimirajojen rikkoutumista ja tämän arvon näkyvän siten myös muualla, kuin tiimien sisällä.

Arvo 3: Rohkeat kokeilut ja jatkuva uuden synnyttäminen

Tähän Tiimiakatemia on paras mahdollinen ympäristö. Innostavat ihmiset ympärillä puskevat jokaista yrittämään uusia asioita ja tukea on aina saatavilla.  Epämukavuusalueelle heittäytyminen on ehdottomasti suurin tämän arvon mahdollistaja. Täytyy olla myös valmis epäonnistumaan. Näinkin tänään voimistelusalilla sopivasti seuraavan laisen rustauksen liitutaululla:
F irst
A ttempt
n
L earning

Arvo 4: Tekemällä oppiminen

Tekemällä oppiminen on minulle paras tapa oppia. Sen rinnalle minun tulee oppia myös teoriatiedon hankkiminen jokapäiväiseksi rutiiniksi. Nytkin kirjoitan tätä päivä ennen sprintin loppumista, koska minun oli pakko saada jostain kirjapisteitä. Muut kirjat, joista kirjoitan esseet vielä tämän jälkeen, ovat nekin sellaisia, että menin sieltä, missä aita on matalin. Tähän minun täytyy akuutisti tehdä muutos. Voin siis sanoa, että tämä arvo on minulle ehdottomasti helpoin kaikista, mutta samalla myös teorian hankinnan kannalta vaikein.

Arvo 5: Matkustaminen

En ole nähnyt Tiimiakatemialla matkustamiseen liittyen oikeastaan muita projekteja, kuin Learning Circus. Jos se on yksi arvoistamme, mielestäni sitä pitäisi näkyä paljon enemmän arjessamme. Ideat ulkomailla tehtyihin projekteihin pitäisi tulla tiimeiltä itseltään, eikä niinkään valmentajilta, niin kuin LC ymmärtääkseni on tullut. ”Matkustamme paljon, koska haluamme etsiä ja löytää uusia verkostoja, joiden avulla opimme vielä nopeammin ja enemmän.” En voi sanoa, että enintään kerran vuodessa tehty matka olisi paljon. Tässä koko talon tulisi kehittyä. Odotan kuitenkin innolla tämän vuoden LC-matkaa ja sen tuomia oppeja.

 

Löysin itselleni taas lisää kehityskohtia, joita työstää. Odotan innolla, mitä vuodet Tiimiakatemialla tuovat tullessaan. Tällä hetkellä pääni vain on aivan sekaisin. Kuinka tulen koskaan oppimaan kaikki nämä asiat, jotka minun pitäisi oppia? Vastaus varmaankin löytyy kulkemalla kohti neljättä arvoa. Tuntuupa hyvältä oivaltaa, ettei tämä ehkä olekaan niin kaoottista, kuin alkuun saattaa vaikuttaa.

 

Lähteet:
Tieteen termipankki. Filosofia: arvo. N.d. Viitattu 16.2.2020. http://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:arvo.

You May Also Like…

Suojattu: Läsnäolon voima

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

Hinnoittelun voima

Yksi vaikeimmista asioista Tiimiakatemiaprojekteissa on ollut hinnoittelu. Etenkin luovan työn hinnoittelu on ollut...

0 kommenttia

Lähetä kommentti