Luin Camilla Tuomisen Johda tunteita – menesty työelämässä. Kirja oli todella nopealukuinen. Kirjassa käsiteltiin tunteiden johtamista ja johtamista ylipäätään nyt tekoälyn aikakautena. Meidän tulee keskittyä täyden potentiaalimme ulos tuomiseen. Kirjaa lukiessa pohdiskelin omia taitoja johtaa tunteitani, sekä omaa johtamistani Heigassa. Seuraavaksi avaan muutamia pohdintoja, mitä kirja minussa herätti.

Omia tunteita on hyvä oppia tarkastelemaan ja käsittelemään. Kirja antoikin hyviä näkökulmia tähän. Olen melko äkkipikainen ihminen ja monesti sanon asioita, ennen kuin olen käsitellyt ja muovannut ne kunnolla päässäni. Välillä saattaa tulla väärinymmärryksiä, enkä osaa argumentoida haluamallani tavalla, sillä en ehdi muodostamaan lausetta kunnolla mielessäni, ennen sen ulos sylkäisyä. Ihailen ihmisiä ketkä pystyvät rauhoittumaan ja käsittelemään tunteensa ennen sen ääneen sanomista. Kirja opetti minulle, kuinka paljon tunteidensa kuuntelusta ja käsittelystä voi oppia ja saada irti. Kun omat tunteet tunnistaa ja niitä osaa kuunnella, kehittyy varmasti myös ihmisenä. Koen kuitenkin olevani hyvä omien tunteiden tunnistamisessa. Kehityskohteeni on rauhoittuminen tilanteissa, joissa haluan saada ääneni kuuluviin ja luottaa siihen, että minua kuunnellaan kyllä, vaikka antaisin ensin muille tilaa ja odottaisin rauhassa omaa vuoroani samalla muodostaen omaa mielipidettäni.

Tunne, että tulee kuuluksi ja nähdyksi on yksi meidän suurimmista tarpeistamme. Kirjassa puhuttiin läsnäolon tarpeesta ihmisillä ja siitä, kuinka tärkeää läsnäolon näyttäminen toiselle on. Olen mielestäni hyvä tunnistamaan ympärilläni olevien ihmisten tunteita ja osoittamaan läsnäolollani, että minulle on helppo puhua ja pystyn samaistumaan tilanteisiin. Näin olen ainakin kuullut, koko lyhyen ikäni, että minulle on helppo puhua. Tästä haluan pitää kiinni ja kehittää vielä tätä taitoa, esimerkiksi treeneissä. Välillä kuuntelu herpaantuu, kun miettii mitä aikoo itse sanoa seuraavaksi, tai kun odottaa, että saa sanoa oman mielipiteensä, mitä on päässä pyöritellyt jo tovin. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki kyllä saa sanoa sanottavansa ja miettiä, että onko asia tosiaan niin tärkeä, että se on saatava sanottua nyt HETI.

Johtajiksi usein valitaan faktoja, sekä parhaita käytänteitä arvostavat tyypit. Pätevyys herättää aina luottamusta. Usein johtajilta puuttuu kuitenkin tietynlainen hulluttelu ja se leimataan epäammattimaisuudeksi, sekä lapselliseksi toiminnaksi. Koen olevani tässä erilainen. Faktat on tietysti tuotava esiin ja usein ne tuleekin minun, tiimiliiderin suusta. Haluan myös olla pätevä, sekä yhdistelmä napakkuutta ja lempeyttä, kuten valmentajani Tapu minua on kuvaillutkin. Kaiken tämän lisäksi haluan panostaa tiimimme luovuuden esiin tuomiseen ja tuoda meille sellaisen ilmapiirin, että hulluttelu ja hassuttelu on toivottua. Jekutan paljon muita, hassuttelen ja teen itsestäni naurunalaisen. En koe, että se tekisi minusta yhtään huonomman asemassani, päinvastoin, se lisää luottamusta ja tuo positiivista ilmapiiriä tiimiimme.

”Ei riitä, että ymmärrämme tiimin tai asiakastilanteen faktat, koska siihen pystyvät kaikki. Meidän pitää pystyä luomaan tunneyhteys, jossa osaamme lukea myös ei-ääneen sanottuja tarpeita ja käyttäytyä tavoilla, jotka tuovat luovuuden esiin”. Luovuuden esiin puristaminen jokaisesta tiimiläisestä on asia mihin haluan seuraavaksi keskittyä. Pätevyyden todistelu kritisoimalla ja vaatimalla lisää perusteluja ja osoittamalla ideoiden puutteen, ei vie tiimiämme eteenpäin. Mitäpä jos ensi kerralla kritisoinnin sijasta lähtisimmekin uteliaina viemään ja kehittämään ideoita ja jopa hulluttelemaan niiden kanssa, vaikka tiedostaisimmekin, että se ei saata johtaa mihinkään. Koen, että näin luovuutemme kasvaisi, mikäli käyttäytyisimme useammin näin ja kun kuusitoista päätä yhdistää ideointiin, niin ”hölmöstäkin” ideasta voi tulla mahtava. Tämän mallin tuominen tiimiin, lisäisi varmasti jokaiselle rohkeutta osallistua ideointiin enemmän ja sanoa ääneen niitä tyhmiltäkin tuntuvia asioita.

Jos elämässä haluaa menestyä, täytyy oppia ymmärtämään itseään syvemmin ja osata johtaa tunteita. Elämässä tulee vastoinkäymisiä ja hetkiä, jolloin suoria ratkaisuja ei ole. Oman rajallisuutensa ymmärtäminen on myös yksi menestyksen avain. Minusta ei ole kaikkeen, eikä minusta tarvitsekaan olla. Jos itse haluaa hoitaa kaiken, eikä ymmärrä omia vajavaisuuksiaan tai delegoinnin tärkeyttä, paska luultavasti osuu tuulettimeen ja kovaa.

Kirja oli tosi kevyt luettava. Se herätteli minussa ajatuksia, mitä olen pyöritellyt päässäni ennenkin, mutta niihin oli hyvä taas palata ja pohdiskella omaa toimintaa eri tilanteissa. Niin kuin olen aikaisemmissakin reflektioissani kirjoittanut, akatemia-aika on opettanut ja kasvattanut minua paljon ja koen, että se on kehittänyt minua myöskin tunteiden tunnistamisessa. Johtamisessa kaikki lähtee aina oman itsensä ymmärtämisestä, jotta voi johtaa muita.