Viime keväänä olin ottanut tämän kirjan nimen ylös, sillä Janne suositteli tätä luettavaksi joissain tiimimme eri persoonallisuuksia. Kirja avasi silmiäni ja jopa nyky-yhteiskunnan tietynlaisia pieniä ongelmakohtia suuresti.  

Esimerkiksi työelämässä arvostetaan ulospäinsuuntautuneisuutta sekä sosiaalisuutta todella vahvasti. Ekstroverttiä luonnetta ihaillaan ja historiassa introverttejä on pidetty automaattisesti jopa sairaina tai masentuneina. Kirja auttoi minua ymmärtämään myös paremmin tiimiläisiäni sekä muita ihmisiä lähipiiristäni. Keväällä myös jossain treeneissä kävimme läpi persoonallisuuksiamme ja teimme persoonallisuustestit hahmottaaksemme omia piirteitämme.  

Monesti kuulee kysymyksen “oletko ekstrovertti vai introvertti?”. Aikaisemmin olin ajatellut olevani ekstrovertti, sillä introverttien kuvauksessa oli mielestäni negatiivissävyinen kalske, enkä missään nimessä halunnut identifioida itseäni sellaiseksi. Introverttejä on kummasteltu, ihmetelty ja niitä on pidetty negatiivisina ihmisinä. Viime keväänä persoonallisuustestien jälkeen ajattelin itse olevani enemmänkin ekstrovertimpi introvertti. Kirjan lukemisen jälkeen päällimmäisin mielikuva on ennemminkin siinä, että olen ehkä sittenkin introvertimpi ekstrovertti. Joka tapauksessa, kuten lukea saattaa, en enää osaa sanoa mitä olen ja mitä en ole. Ehkä jotain siltä väliltä. Tai ehkäpä olen sittenkin ambivertti eli näiden molempien välimuoto. 

Tapaan mielelläni uusia ihmisiä, mutta mielelläni aina vähän kerrassaan. Jos olen koko päivän näkemässä ja tapaamassa ihmisiä, sosiaalinen “patterini” heikkenee ja tyhjenee herkästi illan mittaan. Ylisosiaaliset päivät uuvuttavat.  

Kirjan mukaan introvertit ovat hyvin tunteellisia ja yleensä myös herkempiä ja neuroottisempia, kuin ekstrovertit. Loukkaukset saattavat vaivata introvertin mieltä ekstroverttiä pidempään. Ylianalysoin asioita ja tilanteita paljon ja tämä täsmää kirjan mukaan introverttiin luonteeseen.  

“Internet on ihanteellinen myyntikanava introverteille, jotka voivat sitä kautta saada ideansa maailman tietoisuuteen joutumatta korottamaan ääntään” kirjoittaa Jonkman. Itse ainakin paljon mieluummin laitan sähköpostia kuin soitan virallisemmista asioista. Hyvänä esimerkkinä myös laitoin tiimipalaverin jälkeen samana iltana viestiä tiimillemme eräästä asiasta, sillä minusta tuntui, etten palaverissa saanut tarvitsemaani väliä puheenvuorolle, ja puheeni yli “tallottiin”, kun koitin asiasta ääneen sanoa. Tiedän, että tulisi vain jyrätä ja korottaa ääntä rohkeasti, mutta varsinkin ison porukan kesken se on itselleni haasteellista. Olen vuorovaikutustilanteissa vahvemmillani pienemmissä ryhmissä.  

Kirjaa lukiessani huomasin monen kuvauksen kohdalla etsiväni omista tiimiläisistäni kuvaukseen sopivia henkilöitä. Jonkmanin mukaan ekstrovertti puhuja ei keskity niinkään yksityiskohtiin, vaan energiseen esitykseen. Hän pyrkii esiintymisellään dialogiin tai sen illuusioon ja kuohuu adrenaliinia. Lista jatkui. Tunnistin heti tiimistäni sekä lähipiiristäni ihmisiä, joita nämä kuvaukset kuvaavat täysin. Minulle taas kuvaukset eivät täysin sopineet.  

Kirjan lopussa oli mielenkiintoinen testi, jonka mukaan sain 29 introverttipistettä ja 28 ekstroverttipistettä. Ehkä siis todella voisin sanoa olevani eniten ambivertti. Toisaalta mieleeni herää ajatus, onko omaa persoonallisuuttaankin pakko väkisin lähteä lokeroimaan jonkinlaisten termien alle? Lokeroidessaan itsensä saattaa alitajuntaisesti alkaa käyttäytyä asettamansa lokeron mukaisesti ja lähteä muuttamaan itseään siihen suuntaan, vaikka se risteäisi siitä alkuperäisestä käyttäytymismallista.