Thomas Eriksen jakaa kirjassaan ihmiset neljään eri persoonallisuustyyppiin: Punainen, Keltainen, Sininen ja Vihreä. Punaiset ihmiset ovat ekstroverttejä ja tehtäväorientoituneita, keltaiset ekstroverttejä ja ihmisorientoituneita, vihreät introverttejä ja ihmisorientoituneita, sekä siniset introverttejä ja tehtäväorientoituneita.

Punaiset ihmiset ovat todella määrätietoisia ihmisiä, jotka eivät hyväksy kieltävää vastausta. Punainen ihmistyyppi on dominoiva ja jos he päättävät tehdä jotakin he varmasti tulevat sen myös tekemään. Korkealla työmoraalilla ja kovalla tahdilla he luovat suuret odotukset ja tavoitteet itselleen, mihin he usein odottavat myös muiden kykenevän. Tämä voi johtaa konflikteihin muiden persoonallisuustyyppien kanssa. Punaiset ihmiset ovat kilpailuhenkisiä ja hallitsevia, joten he eivät välttämättä tule hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa, sillä heille on hankala ymmärtää, että kaikki eivät ole yhtä suorituskeskeisiä kuin he. Punaiset ihmiset päätyvät usein johtajatehtäviin, sillä he haluavat ohjata toimintaa ja pitää naruja käsissään ja pystyvät tekemään päätöksiä nopeasti. He eivät välttämättä halua pureutua asioihin syvällisesti, vaan katsovat asioita kokonaisuuksina. Jos asiat eivät etene he turhautuvat sekä itseensä, että muihin ihmisiin joiden he kokevat hidastavan kehitystä.

Keltaiset ihmiset ovat seurallisia, karismaattisia, sosiaalisia ja he tulevat luonnostaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. He ovat usein todella innostavia, positiivisia ja nauttivat saadessaan olla huomion keskipisteenä ja saadessaan muut ihmiset viihtymään. Organisointi voi olla keltaiselle ihmiselle haastavaa, sillä heidän keskittymisensä saattaa helposti harhailla. Positiivisen asenteensa ansiosta he ajattelevat, että kaikki tulee aina järjestymään tavalla tai toisella ja näkevät aina valoa tunnelin päässä, joten miksi turhaan suunnitella tai huolehtia?

Siniset ihmiset ovat puolestaan todella analyyttisiä ja he suunnittelevat kaiken tarkasti ennen kuin tarttuvat toimeen. He keräävät kaiken mahdollisen tiedon minkä kokevat tarpeelliseksi ja suunnittelevat tekemisensä sen pohjalta. He ovat luonteeltaan varautuneita, mutta kun heihin tutustuu, he osoittautuvat todella uskollisiksi ihmisiksi. Siniset persoonat ovat erinomaisia työntekijöitä, sillä he tähtäävät usein parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, joskin jotkut voivat kokea, että he ovat hitaita, sillä heidän pohjatyönsä tekeminen saattaa viedä aikaa lähes yhtä paljon aikaa, kuin itse tehtävä.

Vihreät ihmiset ovat persoonallisuustyypeistä yleisin. He ovat myötätuntoisia ihmisiä ja ovat usein todella hyviä kuuntelemaan. He eivät tykkää olla huomion keskipisteenä, vaan pysyttelevät mieluummin taka-alalla ja kuuntelevat. Työtehtävissä he eivät halua johtaa itse itseään vaan haluavat, että joku kertoo heille mitä pitää tehdä. Tämän takia vihreät ihmiset ovat luonnostaan hyviä työntekijöitä. Heillä on hyvät sosiaaliset taidot ja nauttivat muiden ihmisten seurasta, tämän vuoksi vihreät ovat usein suosittuja ihmisiä.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni kirjasta ja sen esittelemistä persoonallisuustyypeistä on, että se on ihan perseestä. Toki ihmisiä voi koittaa jaotella erilaisin värikoodein, mutta kuten kirjassakin sanotaan, harva ihminen on vain yhtä persoonallisuustyyppiä, vaan sekoitus useaa. Mikä on siis kirjan antama hyöty? Kirja käytännössä kumoaa värikoodit ja sen jälkeen se on vain tietokirja, jossa listataan ihmisten erilaisia piirteitä. Vaikka osaankin asettaa tiimikavereitani enemmän tai vähemmän joihinkin väreihin, en näe siitä mitään konkreettista hyötyä, että ajattelisin esimerkiksi: ”OnPaS mÄkSä PuNaKeLtAiNeN pErSoOnA”, sillä olen kyllä huomannut millainen persoona Mäksä on ilman että maalailen häntä jonkin väriseksi.