Idiootit ympärilläni

Kirjoittaja: Susanna Soini

2 maaliskuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Thomas Eriksonin kirja ”idiootit ympärilläni” tuli itselleni tutuksi parisen vuotta sitten. Silloin päätin, että tuo kirja on jossain vaiheessa ehdottomasti luettava. Tuntui, että moni luki kirjaa ja hehkutti sitä suunnattomasti. En kuitenkaan saanut aikaiseksi luettua kyseistä teosta, mikä ei sinänsä yllätä itseäni nyt. Näin Tiimiakatemian alkutaipaleilla ajattelin, että kyseinen kirja olisi järkevää lukea ja olihan se korkea aikakin. Koen myös, että saan kirjasta itse paljon apua hahmottamaan uuden tiimin sisällä olevien henkilöiden toimintaa ja ajatuksia.

Kirja auttaa sinua ymmärtämään sitä miksi juuri takana istuva työkumppani mielestäsi käyttäytyy idioottimaisesti tai miksi koet, että sait työnantajaltasi vihaista viestiä, vaikka hän ei sitä oikeasti ole vihamielisesti tarkoittanut kirjoittaa. Toisin sanoen kirja käsittelee eri käyttäytymismalleja, jotka jaotellaan neljään eri väriin. Punainen, sininen, keltainen ja vihreä käyttäytymismalli. Luettuasi kirjan, sinun pitäisi enemmän ymmärtää kuinka pääset samalle aaltopituudelle eri ihmistyyppien kanssa.

Selailin ja luin muiden tiimiakatemialaisten esseitä kyseiseen kirjaan liittyen. Huomasin, että kaikilla oli hieman oma käsityksensä näistä neljästä eri käyttäytymismallista. Alla selvennän oman tiiviin näkemykseni näistä:

Punainen käyttäytymismalli

Temperamenttinen, äkkipikainen, aikaansaava, yleensä johtaja hahmoja, seisovat vahvasti oman mielipiteensä ja tekemisen takana, ekstrovertti, voimakastahtoinen, kilpailuhenkinen, suorasanainen.

 

Keltainen käyttäytymismalli

Sosiaalinen, ystävällinen, ideoija, innostuva, huoleton, kaikkien kaveri, ”laumaeläin”

 

Vihreä käyttäytymismalli

Ujo, hieman sisäänpäin kääntynyt, passiivinen, rauhallinen, hiljainen analysoija, välttää riitatilanteita, luotettava, tekee sen mitä pitää, tarkkaileva.

 

Sininen käyttäytymismalli

Suorituskeskeinen, perfektionisti, tarkka, järjestelmällinen, looginen, tekee asiat varmasti loppuun, vaikuttaa kylmältä ihmiseltä, mutta todellisuudessa lämminhenkinen.

 

Kirjassa kerrottiin, että vain 5 % ihmisistä on yksivärisiä. Useimmiten ihmiset ovat kahden eri värin sekoitusta, joskus jopa kolmen. Joistakin ihmisistä ei saa selkoa, mihin väriin hän oikeastaan edes kuuluu. Yleisimmät väriyhdistelmät ovat punainen ja vihreä tai keltainen ja vihreä. Harvinainen yhdistelmä on ihminen, jolla on keltaista sekä sinistä, koska ne ovat vastakohdat toisilleen.

Kirja alkaa punaisesta väristä ja heti hetken kuunneltuani mieleeni tulee todella vahvasti lähipiiriini kuuluva henkilö. Hän on täysin punainen. Tuntui, että kyseistä henkilöä kuvailtaisiin täysin koko punaisen käyttäytymismallin ajan. Oli todella mielenkiintoisa kuunnella kertomusta punaisesta väristä, koska jokainen kohta ja esimerkki osui täydellisesti juuri häneen.

Analysoin itseäni pitkään ja päädyin siihen, että olen sekoitus keltaista ja sinistä väriä. Vapaa-ajalla loistan keltaisessa värissä, kun taas työpaikalla dominoi olemustani sininen väri. Voisin kuvailla itseäni rennoksi mutta samalla jossain tilanteissa erittäin tiukaksi. Tykkään olla tarkka. Asioita ei saa tehdä vasemmalla kädellä toinen silmä kiinni. Rakastan olla ihmisten ympäröimänä ja puhua, liian paljonkin välillä. Tämä tulee varmasti äidin puolelta. Aivan kauhea papupata toisinaan. Koen olevani myös todella järjestelmällinen ja toisinaan erittäin pikkutarkka.  Mielestäni kirja haastoi hyvin ajattelemaan omaa käyttäytymistä ja samalla pohtimaan muiden käyttäytymistä.

Tehtiin tiimin kanssa vähän aikaa sitten uudestaan belbinin-tiimiroolitesti. Se osoitti, että tiimissämme on tasaisesti jakautunut erilaisia ihmisiä. Kirjan luettuani halusin pohtia omaa tiimiäni ja tiimiläisiäni. Jakautuuko ihmiset eri väreihin tasaisesti vai dominoiko jokin väri selkeästi? Huomasin, että tiimimme jäsenet jakautuvat melko tasaisesti kaikkiin väreihin. Mielestäni tämä on rikkaus, joka vie meitä paljon eteenpäin. Onhan todistettu, että hyvä tiimidynamiikka tarvitsee jokaista väriä edustavia ihmisiä tiimiinsä. Tämän ansiosta pystymme kehittämään suhtautumistamme sekä oppia työskentelemään eri ihmistyyppien kanssa joka päivä. Mikä tärkeintä, opimme itse suhtautumaan erilaisiin tilanteisiin paremmin. Suosittelen kirjaa isolla ässällä kaikille!

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti