Tämän kirjan parissa olen viettänyt illan, jos toisenkin. Aloitin kirjan alun perin jo reilu vuosi sitten. Alussa minulla riitti intoa lukea kirjaa aika nopeaakin tahtia eteenpäin, kunnes kirjan käteen nappaamiseen alkoikin olla yllättävän suuri kynnys. Johtuiko se siitä, etten yksinkertaisesti jaksanut lukea vai siitä, etten jaksanut lukea niin sanottua tietotekstiä. Siihen minulla ei ole olemassa suoraa vastausta. Kirja on nyt kuitenkin luettu ja sen opit ovat olleet ehkä vieläkin antoisammat, kun en lukenut kirjaa yhdessä viikossa vaan yhdessä vuodessa.

Koen, että kirjasta sai paljon enemmän irti, kun sen lukemisesta sai nauttia jopa yli vuoden verran. Joku voisi sanoa, että miten olen saanut kulutettua yhden kirjan parissa niin pitkän aikaa, mutta en itse näe asiaa niin. Luin kuitenkin välissä muutaman muun kirjan, joten tästä kirjasta muodostui sellainen ”luen, kun olen inspiroitunut” -kirja. Uskon, että monella muullakin on yöpöydän kirjapinossa se yksi kirja, jonka lukeminen ei ole edennyt ja se on jäänyt huomaamatta pinkan pohjimmaiseksi.

Se, että jotkut prosessit kestävät kauemmin ei mielestäni ole huono asia lainkaan. Olisinko saanut tästäkään kirjasta niin paljoa irti, jos olisin sen ahminut nopeasti. Todennäköisesti en. Olen myös yksi niistä ihmisistä, jotka pitävät nautiskelusta. Sitä minä juuri tämän kirjan kanssa tein. Eihän se nautinto olisi ollut niin suuri, jos sitä olisi kestänyt vain viikon.

Koen, että ihminen kehittyy yhden vuoden aikana niin paljon, että sain kirjasta vuoden eri puolilla eri lailla irti. Reilu vuosi sitten kun aloitin tämän kirjan lukemisen, oli elämäntilanteeni erilainen. En vielä silloin opiskellut, joten vertasin kirjasta saamiani tietoja jo olemassa oleviin ystäviini sekä perheeseeni. Viime syksystä lähtien pystyin vertaamaan ja peilaamaan kirjan tietoja uusiin opiskelukavereihini. Tämä antoi uutta pontta ja mielekkyyttä kirjan lukemiselle, sillä olihan minulla suuri määrä uusia ihmisiä, joita yrittää tulkita.

Kirja oli todella mielenkiintoinen, eli siitä lukuintoni ’vähäisyys’ ei ainakaan voinut jäädä kiinni. Viimeisiltä sivuilta kirjan sisältö on tietenkin minulla parhaiten muistissa, joten otankin käsittelyyni näkökulman, jonka keksin kirjan loppupuolella.

Ryhmädynamiikka. Mitä se on ja miten se oikein muodostuu? Tältä näkökulmalta aion tätä kirjaa nyt käsitellä ja ottaa huomioon myös sen, kuinka kirja on auttanut minua ymmärtämään päivittäin ympärilläni olevia ihmisiä, eli tiimini jäseniä. On hauska ajatella tätä siltä kantilta, ettemme vielä puoli vuotta sitten tunteneet toisiamme. Uusien ihmisten tapaaminen on omasta mielestäni todella kiehtovaa ja nautin siitä suuresti. Miten voisinkaan avartaa omaa maailmaani paremmin, kuin tutustumalla uusiin ihmisiin? Uusilta ihmisiltä saan aina uutta ajateltavaa ja uusia näkökulmia, joita ei itse ole tullut edes ajatelleeksi.

Olinko tyytyväinen syksyllä uusiin luokkalaisiini? Kyllä minä olin. Meitä oli 56 keskenään uutta kasvoa. Minua kiehtoo suuresti, kuinka ryhmädynamiikka alkaa rakentua ihmisten keskuudessa jo heti ensi näkemältä. Joukosta alkoi jo ensimmäisien päivien aikana erottua ne, keltaisimmat ihmiset. Heidän kun on luonnollisinta olla ihmisten keskuudessa ja ympäröimänä. He oikein nauttivat huomiosta, joten muiden on myös helppo sitä heille antaa, sillä moni muu ei heti halua olla valokeilassa uusien ihmisten ympäröimänä.

Joukosta alkoi myös erottua selkeästi ihmisiä, joilla oli vihreitä piirteitä. He olivat mielellään enemmän taka-alalla ja välttelivät tätä keltaisten rakastamaa valokeilaa. Nämä henkilöt oli helppo tunnistaa joukosta, vaikka me kaikki olimme varmasti hieman mukavuusalueemme ulkopuolella.

Punaisen piirteen omaavia ihmisiäkään ei tarvinnut etsiä joukosta kovin kauaa. Heti pienien ryhmätehtävien alkaessa punaisten päät nousivat kyllä esiin, sillä heillä on usein aika vahva vietti päästä johtamaan ja viemään asioita eteenpäin.

Pohtiessani sinisten läsnäoloa tulin siihen lopputulokseen, että he toimivat uusissa ympäristöissä hyvin samalla tavalla kuin vihreät. He mitä todennäköisimmin ovat myös hieman taka-alalla ja hiljempaa. Ainakin aluksi. Pienen tutustumisen jälkeen sinisistä alkaa kuitenkin ilmetä piirteitä, joista heidät on helppo tunnistaa. Ryhmätehtäviä jaettaessa siniset ovat niitä, joilta tulee tarkentavia kysymyksiä ja he mitä todennäköisimmin näyttävät tyrmistyneiltä ja tuntevat olonsa todella epämukaviksi, jos ohjeistusta ei ole ollut heidän mielestään tarpeeksi. He kun tahtovat tietää tarkasti mitä tuleman pitää. Yllätykset kesken tehtävän eivät ole heille vaihtoehto. Siniset ihmiset saattavat jopa mennä niin sanotusti jumiin, jos heille tulee uusi tilanne vastaan, josta heitä ei ole varoitettu etukäteen.

Kun syksyn puolessa välissä saimme tietää tulevat tiimimme olin todella tyytyväinen siihen ryhmään ihmisiä, joka ympärilleni asetettiin. Ympärilläni oli tiimi, joka oli täynnä erilaisia persoonia. Siitä hetkestä alkoikin meidän oman ryhmädynamiikkamme kehittyminen. Osaa ihmisistä en vielä silloin tuntenut oikein ollenkaan. Tiimissämme oli pientä jännityksen tuntua ilmassa mutta aistin kuitenkin sellaista hyvää fiilistä kaikista tiimimme jäsenistä.

Tiimissämme on ihmisiä aivan joka lähtöön. Meiltä löytyy kaikkia kirjan mainitsemia värejä. Suurin osa meistä on varmastikin useampien värien yhdistelmiä, kuten minä itsekin olen. Hyvän ryhmädynamiikan muodostumiseen tarvitaan kirjan mukaan kaikkia värejä ja olisi vielä parempi, jos kaikkia värejä olisi ryhmässä saman verran.

Päätelmäänsä Erikson on perustellut vastaavasti: keltainen saa uuden ajatuksen, punainen tekee päätöksen, vihreä suorittaa työn ja sininen arvioi sekä tekee lopullisen laadunvarmistuksen. Tämä käy todella hyvin järkeen, sillä kun tiimistä löytyy kaikkia värejä, pitäisi työskentelyn tuottaa tulosta ja toimia suhteellisen ongelmitta.

Omassa tiimissäni on useampikin ihminen, joilta tulee ideoita aika jatkuvalla syötöllä. Heille ei ole ongelma, jos kysymme ideoita tai ratkaisuja ongelmakohtien ratkaisemiseen. Löytyypä meiltä myös punaiseen lokeroon ihmisiä. He ovat hyvin tarmokkaita ja tahtovat asioiden tapahtuvan heti ja jos näin ei tapahdu niin he myös turhautuvat varsin nopeasti.

Vihreitä on varmasti meidänkin tiimissämme eniten, kuten kirja mainitsee, vihreään lokeroon sijoittuu suurin osa ihmisistä. He luovat meidän tiimimme ilmapiiriin rauhallisuutta ja balanssia keltaisen ja punaisten räikyvämpien persoonien keskelle. Sinisetkin ovat suurimmaksi osaksi rauhallisia tai ainakin siihen asti, kunnes joku uhkaa heidän tarkkaan laadittuja suunnitelmiaan.

Tulevaisuutta ajatellen uskon, että meidän kannattaa ottaa kaikki hyöty ja ilo irti siitä, että meistä on niin moneen junaan. Jos teemme projekteja pienemmillä ryhmillä, kannattaisi meidän muodostaa nämä pienemmät projektiryhmät sen mukaan, että ryhmään sattuisi kaikkia värejä.
Tämä saattaisi helpottaa työskentelyämme huomattavasti, kun meidän ei tarvitsisi huolehtia siitä saammeko mitään aikaiseksi. Jos ryhmässä on niin ideoijia, päätöksen tekijöitä, itse työn suorittajia sekä laadunvarmistajia uskon vahvasti siihen, että projekteissa edetään varmoin ottein eteenpäin.

Oppini tästä kirjasta on ollut mielestäni kokonaisvaltainen ja olen sisäistänyt kirjan asiat pikkuhiljaa vuoden aikana. Olen tämän hitaan luku-urakkani ansiosta saanut kirjasta ensimmäiset vinkit ja tiedot käytäntöön jo vuosi sitten ja olen kartuttanut tietämystäni vain entisestään mitä pidemmälle kirjaa olen edennyt. Kokonaisvaltainen oppiminen on minulle aina paljon tärkeämpää kuin nopeasti ahmaistu kirja, josta käteen jää vain muisto siitä, että kirja on luettu ei niinkään kirjan antamat opit.