Kirjasta kommentoidaan todella ristiriitaisesti, mutta riippumatta sen tieteellisyydestä tai muistakaan mielipiteistä, minua kuitenkin kiinnosti lukea kirja. Uskon, että kirja auttaa erilaisten ihmisten ymmärtämisessä joka tapauksessa. Oli sitten lokeroitu tai ei, käyttäytymismallien käsitteleminen ja ajatusmallien avaaminen nostaa ajatuksia pintaan ihmisten erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä. Toisekseen kirjan kirjoittaja Thomas Erikson neuvoo, miten erilaisten ihmisten kanssa kannattaa kommunikoida, jotta saisit viestisi perille. Viestinnällinenkin näkökulmakin on siis hyödyllinen. Toki haasteena on ensin oppia huomaamaan piirteitä ihmisistä, jotta heitä voisi kohdella heille sopivalla tavalla.

En sano, että olisi hyvä lokeroida ihmisiä tai väittää, että kirjan asiat olisivat yksiselkoisia totuuksia. Näen värityypit enemmänkin oppimisen työkaluna kuin ihmisten lokeroimisen työkaluna. Värit helpottavat muistamaan eri kokonaisuuksiin kuuluvia ominaisuuksia. Kirjassakin kuitenkin mainittiin, että suurin osa ihmisistä ovat useamman värin sekoituksia. Kun muistaa pääpiirteitä eri väreistä, voi miettiä, mitä värejä ihmisessä esiintyy, ja miten ne värit tyypillisesti toimivat. Näin voit ehkä hieman paremmin ymmärtää toisten toimintaa ja ehkä yrittää viestiä heille sen mukaan.

Kirjan alussa minua heti hämmensi, kun Erikson mainitsi kultaisen säännön tunnetun lauseen:

”Kohtele muita niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan”

olevan hyvä neuvo suurimmaksi osaa, mutta olevan kuitenkin epärelevantti, kun puhumme ihmisten kohtaamisista ja ihmisten kanssa toimimisesta. Tajusin, että niinpä, eihän kaikki arvosta samanlaista kohtaamista, kuin itse arvostaa. Kirjassa jossain kohtaa heitettiin esimerkkejä, että punaisen kanssa jutellessa ei kannata jaaritella pitkän kautta kuulumisista, koska he eivät halua uhrata siihen aikaansa. Itse taas nimenomaan olen ajatellut, että muut arvostaisivat sitä, jos on kiinnostunut siitä, miten toisella menee. Opin siis ymmärtämään sitä, että vaikka kuinka joku minun päässäni on tuntunut ajatukselta, josta kaikki ajattelisivat lähtökohtaisesti samoin, ei se aina pidäkään paikkaansa.

Kirjaa lukiessani huomasin kuitenkin tyyppien lokeroimisen ärsyttävän puolen, nimittäin minun oli hankala miettiä edes omalla kohdallani hallitsevaa piirrettä. Punaisesta löydän itsessäni tiettyä määrätietoisuutta, lujatahtoisuutta ja suoruutta ainakin tietyissä tilanteissa. Keltaista taas on empaattisuuteni, tunteellisuus ja spontaanius tietyillä elämän osa-alueilla. Tunnen vahvasti ja koen empatiaa ja olen hyvin herkkä. Spontaanius näkyy aina välillä tosi vahvasti ja ärsyttääkin välillä, kun vaikkapa kaverit eivät lähdekään mukaan esimerkiksi spontaaniin reissuun tai ajanviettoon yms. En tykkää suunnitella elämääni turhan pitkälle ja tarkasti. Välillä kuitenkin tuntuu, että kaipaan enemmän suunnitelmallisuutta ja järjestelmällisempää toimintaa. Ehkä minulle turvalliselta tuntuvat spontaanit päätökset ovat minua ja vaativammat taas mahdottomia päättää. Toisaalta minua vielä spontaanimmat ihmiset vievät minut joskus epämukavuus alueelle, kun olisi tapahtumassa jotakin todella ennalta-arvaamatonta ja yllättävää. Epäjärjestelmällisyys näkyy ainakin tavaroiden säilyttämisessä, ja myöhästely sekä ajankäyttöoptimismi ovat myös paheitani. Kuvittelen ehtiväni jossakin ajassa, mutta todellisuus on se, että en ehdikään saada asiaa valmiiksi tai paikanpäälle jonnekin, minne piti saapua.

Vihreitä piirteitä löytyy ainakin kärsivällisyys, luotettavuus, hyvä kuuntelija ja ystävällinen sekä suorittava. Toisaalta vahva vihreä piirre minussa on saamattomuus ja passiivisuus sekä tuntemattoman pelkääminen. Olen kuitenkin vuosien aikana muuttunut enemmän oman mielipiteeni ilmaisijaksi ja jopa muiden ajatusten haastajaksi. Vihreiden piirre konfliktien välttelystä ja samaa mieltä olemisesta miellyttääkseen muita eivät siis enää sovi kuvaamaan minua niin paljoa. Vihreistä sanottiin, että he eivät suutu helposti, mutta toisaalta asiat patoutuvat sitten sisälle. Koen olevani kärsivällinen ja toisen täytyisi tehdä aika paljon ja pahasti, että suuttuisin. Huomaan usein, että toisilla saattaa keittää joku asia tosi kovaa ja nopeasti yli ja itse suhtaudun paljon rauhallisemmin tai täysin välinpitämättömästi asiaan. Selkeä vihreä piirre siis. Ja jos joku minua vähän mietityttää tai häiritsee, en välttämättä siitä heti sano tai en sano ollenkaan. Tätä tapahtuu silloin, kun en koe asiaa niin merkittäväksi, että jaksaisin puuttua tai kommentoida. Toki jos huomaan toistuvaa kaavaa, puutun asiaan. Myöskin jos huomaan selkeän kehityskohteen sanon siitä kuitenkin. Ehkä siinä joskus jutut kasaantuvat, mutta toisaalta en ole konflikti hakuinen ja ne jaksa turhaan aina vääntää, joten monet asiat menevät myös vaan ohi sen kummemmin miettimättä niitä. Taas hämmentävä vastakkainasettelu tämän suhteen, koska monesti taas väännän turhankin pitkälle jonkun asian kanssa ja muut saattavat turhautua siitä. Kotona esim. en todellakaan anna lakaista mitään asioita maton alle. En tiedä johtuvatko erot siitä, että olen oppinut työympäristössä olemaan enemmän sovittelija kuin riidan kylväjä, vai psykologisesta turvallisuudesta, joka on kuitenkin eri perheessä kuin tiimissä.

Sinistä huomaan, kun selvitän ja vaadin yksityiskohtia. Olen hieman perfektionisti ja pessimistinen. Se on ärsyttävä piirre minussa, koska se lannistaa myös muiden työskentelyä. Seuraan ohjeita myös tarkasti ja sen onkin huomannut ryhmätöissä, kun keltaiset ja punaiset ovat jo aloittaneet ja tehneet päätöksiä, kun itse haluaisi vielä lukea ohjeet. Rehellisyys ja valehtelun vaikeus sopivat minuun myös. Esimerkiksi juuri kävin korjaamassa kännykän lasin, jonka olisin saanut ilmaiseksi takuun kautta, jos olisin valehdellut, ettei kännykkä ole pudonnut. Myyjä oikein monta kertaa toisti sitä, kuinka sen olisi saanut takuuseen ihan kuin yrittäen sanoa minulle, että minun ei olisi pitänyt mainita putoamisesta mitään. Olen selkeästi myös hitaampi ihminen kuin nopea ja päätöksien tekeminen on tietyissä asioissa välillä todella haastavaa. Haluan selvittää paljon asioita ennen kuin teen jotain päätöstä. Tämäkin hämmentää, kun välillä elän kuitenkin niin spontaanisti ja toisaalla taas miettisin maailman tappiin asti jotain mieluummin kuin tekisin päätöksen. Ehkä minun täytyisi vielä tutkiskella sitä, millaisissa tilanteissa olen spontaani ja missä taas kaivan tietoja paljon ennen päätöstä.

Jossain vaiheessa lukemista heräsi ajatus, että oliko kirjan pointti se, että hyväksytään tökeröä käytöstä sen takia, että se vain kuuluu toisen luonteenpiirteisiin. Toisaalta mitä muutakaan sitä voisi tehdä kuin hyväksyä. Täytyy vain yrittää ymmärtää sitä, että nämä luonteenpiirteet tulevat luonnostaan ja kukaan ei todennäköisesti tarkoita mitään pahaa, vaikka toimisikin muiden mielestä tökerösti. En ole ehkä aikaisemmin elämässäni vielä törmännyt edes näin erilaisiin ihmisiin, mitä Tiimiakatemialla olen tavannut tai pikemminkin ollut niin paljon tekemisissä pidemmän aikaa, että ehtisi huomata niin paljon eroavaisuuksia.

Mielenkiintoinen ajatus heräsi keltaisista, kun Erikson mainitsi heidän olevan ”early adaptereita” eli heitä, jotka haluavat testata kaikkea uutta aina ensimmäisenä. He siis ostavat uusia tuotteitakin ensimmäisenä ja myöhemmin heräävät asiakkaat ostavat vasta sitten, kun huomaavat muidenkin käyttävän tuotetta. Eli käytännössä, kun tuotteen täytyy saada herätettyä ”early adaptereiden” mielenkiinto eli keltaisten, on markkinointiviestitkin suunnattava keltaisille sopiviksi. Uutuuden korostaminen tepsii keltaisiin. Markkinoinnissa ja myynnissä on varmaan hyvä huomioida, että keltainen ei jaksa keskittyä pitkäksi aikaa johonkin ja tekee päätökset nopeasti. Siksi esimerkiksi 15 minuutin info video ei olisi sopiva heidän mielenkiintonsa herättämiseksi, päinvastoin.

”Keltainen saa idean, punainen tekee päätöksen, vihreä suorittaa työn ja sininen arvioi sen ja tekee laadunvarmistuksen.”

Näin voisimme kokeilla joskus jakaa tiimissäkin tehtäviä. Jaotella ideoijat ja nopean toiminnan tiimiläiset prosessin alkupäähän ja toteutusvaiheen sekä tarkkuutta, yksityiskohtia ja viimeistelyä vaativat vaiheet loppupään prosessista sinisille ja vihreille. Toisaalta ristiin rastiin erilaisten ihmisten kanssa työskennellessä oppii ehkä muita piirteitä ja omatkin ominaisuudet saattavat tasoittua, jos pyrkii kehittymään toiminnassa.