Luin kirjan Hyvän historia, jonka on kirjoittanut Rutger Bregman. Luin sen, sillä pari tiimiläistäni oli suositellut sitä minulle ja se olikin pitkästä aikaa kirja, johon uppouduin oikein kunnolla. Kirjan lukemisesta on vierähtänyt jo tovi, mutta pyrin parhaani mukaan saamaan tähän esseeseen ajatukset, joita kirja päällimmäisenä minussa herätti.  

Kirjan pääidea oli se, kuinka kautta historian, ihmisluontoa on pidetty pohjimmiltaan pahana ja ihmisten on uskottu olevan itsekkäitä sekä suorastaan raakoja toisiaan, eläimiä, sekä luontoa kohtaan. Ahneus ohjaa meitä hirveisiin tekoihin, eikä ole mitään, mitä emme tekisi oman henkemme ja kunniamme eteen. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin. Toki media luo jatkuvasti sisältöä mikä, tukee tätä uskomusta ja se onkin ihan yleisessä keskustelussa tuttu aihe. Suurista tapahtumista, kuten luonnonilmiöiden tuottama tuho, uutisoidaan aina kuolleiden, tai haavoittuneiden määrästä. Siitä, kuinka moni on jäänyt tsunamin takia ilman kotia, tai kuinka paljon taloudellista haittaa maanjäristys on tuottanut suurkaupungille. Tapauksista jää kertomatta esimerkiksi avunantajien tarinat ja kaikki muu hyvä, mitä kriisitilanteiden keskellä tapahtuu. Tutkimusten mukaan huonot uutiset kiinnostavat lukijoita enemmän, kuin hyvät, ja siten keräävät eniten klikkauksia netissä. Eikö uutisten tulisi kertoa faktoja, eikä vain se mitä ihmisten oletetaan haluavan kuulla, tai mikä tuottaa eniten rahaa?  

Itsekin sorrun usein uskomaan ja ajattelemaan, että maailma on paha paikka ja ihmiset ovat kamalia toisilleen. Siitä huolimatta oma lähipiirini ja lähes kaikki tuttuni ovat hyväntahtoisia, avuliaita ja sydämellisiä ihmisiä, eivätkä sovi ollenkaan siihen ajatusmaailmaan. Sorrun myös usein kiinnittämään huomiota ihmisissä vain heidän huonoihin puoliinsa, mikä saattaa vaikuttaa siihen, etten halua viettää heidän kanssaan aikaa, vaikka en oikeastaan anna edes mahdollisuutta. Olen jo pitkään koittanut puskea itseäni olemaan ennakkoluulottomampi ja antamaan mahdollisuuden kaikille. Aion jatkaa tämän kehittämistä. 

Kirjassa kerrottiin myös useista tutkimuksista, joiden lähtökohtana oli se, että halutaan suorastaan todistaa ihmisluonnon pahuus. Tällöin tutkijat eivät tutkineet asiaa neutraalisti ja jättivät joko tahallaan, tai vahingossa tutkimuksiinsa sellaisia aukkoja, joiden ansiosta tulokset olivatkin sellaisia, kuin odotettiin. Moni tutkija on saattanut tutkia samaa asiaa ja tulla keskenään samaan lopputulokseen. Usein, mikäli väitettä perustellaan tutkimustiedolla, se vakuuttaa kenet tahansa, sillä oletus on, että tutkimukset ovat luotettavia ja ammattitaidolla tehtyjä. Tutkimuksia ja tilastotietoja väärennellään yhä nykyäänkin. Juuri on käynyt ilmi ristiriitoja koronapandemian aikana tilastoiduista kuolemista. Ihmisiin on lietsottu pelkoa suurentelemalla tilastoja ja se toimiikin. Herääkin kysymys, että missä kaikessa meitä johdetaan harhaan? On pelottavaa ajatella, miten paljon pelkästään media vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen, saatikka sitten tilastokeskukset tai muut saman kaltaiset toimijat. Itse olen kaiken lisäksi hieman huono lähdekriittisyyden kanssa, enkä varmastikaan ole pahimmasta päästä. 

Kirjassa kerrottiin myös Pääsiäissaaren asukkaista. Asukkaiden kohtalosta on kulkenut kaikenlaisia tarinoita. Usea tutkimusmatkailija kertoi käyneensä saarella, jossa oli jäljellä enää murto-osa sen alkuperäisestä asukasmäärästä. Monessa, eri kirjoittajan tieteellisessä artikkelissa kerrottiin Pääsiäissaaren raakalaismaisesta sisällissodasta ja jopa kannibalismista. Useat arvostettavat tieteilijät olivat kirjoittaneet aiheesta, ja tulleet kaikki samaan johtopäätökseen. Kansa tuhosi itse itsensä. Pääsiäissaarta on pidetty täydellisenä varoittavana esimerkkinä siitä, kuinka ihmiskunta kaikkialla maailmassa tuhoaa itseään. Kerrottiin, kuinka saaren asukkaat olivat rakentaneet patsaita saarelle niin paljon, että olivat kaataneet kaikki puut saarelta, mikä oli horjuttanut saaren koko ekosysteemiä ja johtanut nälänhätään, ja sitä kautta sisällissotaan. Asukkaat olivat kirjoitusten mukaan omalla ahneudellaan tuhonneet saaren ja koko sen sivilisaation. Asia ei kuitenkaan ole ihan näin. 

Myöhemmin, uusien tutkimusten seurauksena on käynyt ilmi, että nämä kirjoitukset perustuivat tarinoihin ja perimätietoon asukkaiden esi-isistä, eivätkä pidä laisinkaan paikkaansa. Tarkempien tutkimusten perusteella kävi ilmi, että asukkaiden jäänteistä tehtyjen testien perusteella asukkaissa ollut jälkeäkään nälänhädästä. Nykyään biologit olettavat, että oikeasti metsä on tuhoutunut uudisasukkaiden mukana kulkeutuneiden rottien liiallisen lisääntymisen seurauksena. Pääsisäissaaren asukkaat olivat kuitenkin keksineet keinon selvitä ilman metsää, mutta heidän lopullinen tuhonsa tuli saaren ulkopuolelta. Monet tutkimusmatkailijat yrittivät valloittaa saarta. Lopulta tilanne äityi siihen, että Pääsiäissaaren asukkaat kaapattiin ja myytiin orjiksi. Kun joitain heistä palautettiin saarelle, mukana kulkeutui myös isorokko, joka tappoi lähes koko väestön. Pääsiäissaaren kansaa on siis pidetty turhaan barbaarisena ja varoittavana esimerkkinä ihmiskunnan pahuudesta. Heidän tuhoonsa liittyy saaren ulkopuolisia pahoja ihmisiä, mutta hekin ovat loppujen lopuksi vain lähes olematon murto-osa maailman väestöstä. Tärkeintä on kuitenkin taas se, kuinka useat tutkijat olivat tulleet toisiaan tukevaan, samaan lopputulokseen asukkaiden raakuudesta.  

Haluan näiden esimerkkien innoittamana itse alkaa enemmän kyseenalaistamaan kuulemiani ja lukemiani asioita. Se vain on vaikeaa, sillä yleensä valtaväestö uskoo näihin. Ajatuksen voin viedä arkeen pyrkien ajattelemaan toisista ensisijaisesti hyvää ja yrittämällä hyväksyä esimerkiksi heidän mielipiteensä, vaikka en ymmärtäisi.