Meistä varmasti jokainen on istunut peruskoulun penkillä kuunnellen opettajaa, joka monotonisella äänellä syöttää korviimme tekstiä, välillä vilauttaen yhden jos toisenkin kalvon piirtoheittimeltä. Jäikö asiat mieleesi, opitko jotain, oliko oppiminen hauskaa ja mielekästä? Vai menikö koko puolen tunnin mittainen palopuhe ilman hengenvetoakaan toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos? Minulla ainakin meni, ja useasti. Lauri Järvilehdon kirja Hauskan oppimisen vallankumous käsittelee sitä, kuinka oppimisesta tulisi tehdä mielekkäämpää ja se tarjoaa lukijalleen nimensä mukaisesti hauskoja tapoja oppia, samala antaen sääliä meille ei niin kympin oppilaille.

Oppiminen on tylsää

Opiskelu mielletään usein tylsäksi, hiki hatussa pänttäämiseksi. Mutta tarvitseeko sen olla sitä? Koulussa meille on luennoitu tuntitolkulla tylsistä aiheista niin, että opettaja puhuu ja oppilaat kuuntelevat. Itselleni ei ainakaan pelkästä asiapitoisesta kuuntelusta jää mitään päähän. Usein tunnit toistivat itseään sisällön kuivuudellaan, että keskittyminen herpaantui ja vierustoverin kanssa kuiskuttelu ja kikattelu oli paljon mielenkiintoisempaa ja se loppuikin monesti vasta kun opettajan käskystä tuli lähtöpassit ulos luokasta työrauhan rikkomisen vuoksi. Muistiinpanoja tein läksyistä ja kokeisiin lukiessa, poimin pääpointteja, jotka sitten oli helpompi kerrata. Sama minulla on lukemisen kanssa ollut aina. Jos pelkästään kuuntelen tai pelkästään luen ja yritän oppia, ei siitä tule mitään. Sanat vain vaeltavat läpi aivojen kuin haamut, jälkiä jättämättä ja hetken päästä havahdun, että mitäs se nyt sanoikaan tai mitähän tuossa lukikaan. Minun täytyy päästä tekemään jotain konkreettista, edes sitten kirjoittamaan muistiinpanot, jotta opin.

Kirjassa painotetaan sitä, että emme ole tyhmiä. Joskus menestyksekkäät johtajat mielletään fiksuiksi, ja ei niin menestyneet tyypit tyhmiksi. Asia ei ole niin. Kukaan meistä ei ole tyhmä, opetusjärjestelmä on. Tyyli, jolla on nämä vuosikaudet opetettu, on niin eloton, että harvaa se innostaa. Järvilehto korostaa kirjassaan useasti sitä, että oppimisesta pitäisi tehdä mieleenpainuvaa eli hauskaa, jotta jokainen löytäisi oman tavan oppia. Hyvä opettaja on sellainen, joka laittaa oppilaat tekemään pelkän kuuntelun sijaan. Voi olla leikkejä, huumoria, opettaja voi käyttää tarinoita apunaan tai vähintään käyttää esimerkkejä, jotta opeteltavaan asiaan voi oppilaat samaistua tai se ymmärretään käytännön avulla. Kirjoitin erään esseeni tarinoista, ja siinä käytinkin esimerkkinä sitä, että esimerkiksi koetilanteessa paineen alla, opettajien kertomat tarinat muistuvat herkästi mieleen ja sitä kautta asia on opittu.

Oppiminen on tehokkainta, kun on kiinnostunut ja motivaatiota on riittävästi. Ihminen oppii 5% kuulemalla ja 75% tekemällä. Aikamoinen ero.

Älä tee mitään, mitä et halua. Jos et tiedä mitä haluat, tee kaikkea, jotta tiedät mitä haluat.

Osui ja upposi. Harvemmin itse teen asioita, jotka eivät tunnu mukavalle. Kun miettii akatemiaa, en vielä oikein tiedä mitään tiettyä juttua, mitä sieltä lähdin hakemaan. Osaan sanoa vain, että kokemuksia ja tietoa tulevaisuutta varen. Olenkin monesti tiimilleni sanonut, etten vielä tiedä, mikä on se mun juttu. Sen haluaisin löytää akatemialta, ja aionkin noudattaa tätä ohjetta kokeilemalla vähän kaikkea. Aion jossain vaiheessa pyrkiä johonkin johtajuusrooliin, jotta tiedän haluanko tulevaisuudessa johtaa. Lähdin mukaan Kaukan markkinointitiimiin ja olen viime aikoina miettinyt haluavani lukea seuraavaksi paljon markkinoinnista, että tietäisin onko se kiinnostavaa. Talous on minulle sellainen aihe, joka ei sytytä sitten yhtään, mutta siitäkin haluaisin saada jonkinlaista kokemusta. Mistäs sitä ikinä tietää, jos vaikka koko elämänsä numeroita kammoksunut ja matematiikan ylioppilaskirjoitukset väliin jättänyt hyppäisikin urallaan talouden kelkkaan. No tuskin sentään, mutta eipä sitä tiedä kokeilematta.

Flow

Kirja käsitteli melko paljon flow-tilaa ja sen tärkeyttä kaikessa tekemisessä, mutta eritoten oppimisessa. Flow-tila on ahdistuksen ja tylsyyden välillä sijaitseva kultainen keskitie. Flow-tila on kuin tavoiteltu poikamies, jonka kaikki haluavat saada itselleen. Se ei kuitenkaan ole niin yksiselitteisen helppo saavuttaa. Joskus kamppailemme stressin ja ahdistuksen kanssa, kun jäätävä määrä deadlineja pukkaa päälle, tai koemme tekemisemme tylsäksi. Flow-kokemus syntyy, kun taidot vastaa tekemiseen ja on aidosti kiinnostunut ja keskittynyt. Kun mietin saavutettuja flow-tilanteitani, suurimmaksi osaksi ne sijoittuvat harrastusten tai läheisten kanssa vietettyyn aikaan. Tämä kertoneekin siitä, että tykkään harrastuksistani ja viihdyn läheisteni kanssa, ja koen oloni rennoksi tehdessäni näitä mielekkäitä asioita. Jos mietitään koulua, on sieltäkin monia flow-kokemuksia. Joskus olen jopa yllättynyt, kun olen puurtanut kokonaisen päivän koulujuttuja huomaamattakaan ajan kulua. Silloin olen kokenut osaavani asian, tai vähintäänkin ollut siitä erityisen kiinnostunut, joten hommat ovat edenneet. Toisinaan, kun en ole täysin keskittynyt tai aihe ei kiinnosta, turhaudun ja huomaan junnaavani paikallaan. Optimaalisin tilanne olisi, kun osaisi löytää hauskan tavan oppia myös tylsempiä tai ei niin mieluisia asioita itselle. Tunnistan tämän haasteen itsessäni, on hankalaa tuottaa laadukasta sisältöä aiheeseen, joka ei ole mieluinen. Toisaalta tässä tulisi noudattaa tuota yllä mainittua ohjetta, ”älä tee mitään mitä et halua”. Elämässä tulee väistämättä vastaan tilanteita, joissa on opeteltava tylsempiäkin juttuja, mutta osittain voi myös valita, mikä itseä kiinnostaa, missä on halu kehittyä tai minkä jo osaa.