Selailin vanhoja materiaalejani, ja vuosi sitten huhtikuussa Janne oli suositellut tätä kirjaa luettavaksi yhdissä treeneissämme. Nyt, vuotta myöhemmin, otin Jaana Venkulan teoksen Epävarmuudesta ja varmuudesta (2005), vihdoin käsittelyyni.  

“Todellisuus on tästedes nähtävä epäjärjestyksen ja järjestyksen jatkuvana dialogina” (Venkula 2005, 21.) 

Siinähän me eletään. Jatkuvassa epäjärjestyksen ja järjestyksen vuoropuhelussa. Akatemialla yksi isoimmista oppimisen menetelmistä on dialogi. Sekin saattaa välillä olla aika kaoottista – useimmiten kuitenkin enemmän ymmärrettävää ja rikastuttavaa. Varsinkin nykyaikana ei voi oikeasti enää koskaan tietää mitä seuraava päivä, kuukausi tai vuosi tuo tullessaan. Viime vuodet ovat näyttäneet, että muutoksia tulee ja tapahtuu nopeasti. Jatkuvassa muutoksessa eläminen saattaa lisätä epävarmuuden tunteita. Varsinkin pari vuotta sitten pandemian riehuessa pahimmillaan, epävarmuus valtasi jokaisen mielen varmasti jossain vaiheessa. Maailma kuitenkin osoitti, että sellaista se elämä välillä on. Välillä on tasaista ja varmaa. Välillä muutoksia tapahtuu sormia napsauttamalla. On isompia ja pienempiä muutoksi, toisin tottuu nopeammin kuin toiset. Jokainen niistä kasvattaa.  

 

Miksi me ajaudumme kriiseihin? 

Miten kriisi ja riski eroaa toisistaan? Millaisia kriisit ovat? Kriisit eivät samalla tavalla ole ennustettavissa, jos niitä vertaa riskeihin. Kriisiin joudutaan kuitenkin usein, koska tarvittavia tiedostettuja tai arvelluita oletuksia ei olla lähdetty korjaamaan tai niihin ei olla puututtu tarpeeksi ajoissa (Venkula 2005, 29.) Kriisi voi olla suurempi tai pienempi, se voi olla henkilökohtainen tapahtuma tai maailmanlaajuinen ilmiö (vrt. Ilmastokriisi versus elämäntilannekriisi.) 

Muutama viikko sitten menimme tuttuun tapaan maanantaiseen tiimipalaveriin ja kuukauden viimeisen maanantain kunniaksi tiedossa oli kuukausikatsaus. Istuessamme neukkarin tuoleille yleinen keskustelu aloitetaan. Kuukausikatsaus on peruttu, pidämme tiimin kriisipalaverin. Aika pysähtyy hetkeksi ja hymyt tiimiläisten kasvoilla muuttuvat vakavammiksi. Puheensorina lakkaa kuin seinään. Mikä kriisi ja mitä tämä meille tarkoittaa? Tuo oli meille tiiminä tärkeä yhteinen hetki. Haimme yhdessä ratkaisuja havaitsemiimme niin kutsuttuihin ongelmiin. Tai oikeastaan siihen, miten lähdemme purkamaan niitä yhdessä.  

Mistä ongelmista nyt sitten puhuttiin? Lähinnä siitä, miten reagoimme, kun asetettuihin tavoitteisiin ei päästä. Miten toimimme, jos joku tiimistämme ei sitoudu yhteisiin pelisääntöihimme? Miten toimimme, jos joku tiimistämme ei kulje yhtenäistä linjaa ja matkaa kanssamme? Milloin johtoryhmä puuttuu asioihin? Ja milloin asia on jo koko tiimin, ei ainoastaan joryn käsissä? Milloin ja miten näissä tilanteissa toimitaan? “Kun organisaation asiat alkavat mennä huonoon suuntaan tai eteen tulee jokin ennustamaton tapahtuma, se lisää järjestyksen astettaan toivoen siten kohentavansa taloudellista tuottavuutta” (Venkula 2005,80.) Tottakai, kaikki vaikuttaa kaikkeen, tiiminä kun toimimme.  

“Epävarmuutta ei voida poistaa eikä hallita, mutta sitä voidaan oppia kohtaamaan taitavammin kuin ennen” (Venkula 2005, 93.) 

Kohdatessamme epävarmuuksia

Tärkeää on myöskin se, miten kohtaamme ja käsittelemme epävarmuuksia. Epävarmuutta ei varmastikaan voi täysin poistaa tai hallita. Elämä on jatkuvaa muutosta ja maailma pakottaa meidät sopeutumaan. Tulevaa ei voi ennustaa, mutta siitä aiheutuva epävarmuus voidaan pyrkiä kohtaamaan mahdollisimman hyvin. Mahdollisimman hyvin niin, että kyettäisiin erottamaan, mitkä tavat osoittavat varmuuden ohjaavan omaa toimintaa ja ajattelua silloin kun niitä pitäisi monipuolistaa käsittelemään epävarmuutta. Venkula (2005) esitteli teoksessaan Epävarmuudesta ja varmuudesta neljä hyvää askelta epävarmuuksien kohtaamisen helpottamiseen.  

1. “On ymmärrettävä todellisuus tapahtumisena, joka sisältää sekä mekaanisia että aitoja, virtaavia prosesseja.” 

• Eli, on pystyttävä hyväksymään se tosiasia, että muutos on jatkuvaa ja kaikkea ei voi ennustaa. Tästä hyvänä esimerkkinä voivat toimia esimerkiksi koronapandemia ja vallitsevat sodat. 

2. “On harjoiteltava käytännön toiminnan tapoja. “ 

• Toiminta on se, jolla saamme aikaan muutosta. Se, että spekuloimme, puhumme, manaamme, negistelemme tai hypetämme, ei lopussa riitä. Oikea asenne ja puheet vievät tottakai valtavasti eteenpäin, mutta jotta niin tapahtuu, vaativat ne rinnalleen käytännön toimintaa.  

3. “On syvennettävä ja monipuolistettava järjenkäyttötapoja.” 

• Kirjassa puhuttiin siitä, miten valtavirran ja globalismin tuottama järjenkäyttö ei mahdollista yllättävien ristiriitaisten tilanteiden käsittelyä. Olennaisena asiana on hyvä muistuttaa, että totuttu järjenkäyttö on vain yksi ja kapea versio kaikista lukuisista mahdollisista vaihtoehdoista.  

4. “On suunnattava huomio eettisen toiminnallisen ulottuvuuden vahvistamiseen.” 

• Kirjassa avattiin niin yhteiskunnallista, yhteisöllistä kuin yksilöllistäkin näkökulmaa asiaan. Olennaista on havaita, että eettisyys on muutakin kuin pelkkiä arvoja. “Eettisyys ei ole vain jokin yksilön ominaisuus tai sosiaalisen kanssakäymisen edellytys, vaan jatkuva, tekojen paljastama kannanotto elämän säilymiseen.” 

(Venkula 2005, 94-95.) 

Tämän jatkuvan epävarmuuden keskellä ehkä tärkein varmuuden antaja onkin luottamus. Meidän tulee luottaa itseemme, toisiimme, yhteiseen päämääräämme ja ympäröivään maailmaan. Meidän tulee luottaa siihen, että asiat selviytyvät aina tavalla tai toisella. Luottamus luo tietoisuuden tunteen siitä, että elämästä selvitään – epävarmasta maailmasta huolimatta.  

Venkula, J. 2005. Epävarmuudesta ja varmuudesta. Helsinki: Kirjapaja.