Dialogi sanana perustuu kreikan kielen sanoihin dia ja logos. Dia tarkoittaa ”läpi” tai ”kautta”, ja logos tarkoittaa ”sanaa” tai merkitystä”. Yhdessä sanana dialogi siis tarkoittaa merkityksen virtausta. 

Kirjoittajan mukaan dialogi on keskustelua, jossa on ydin ja jossa ei valita puolta. Dialogi on keino hyödyntää osallistujien yhteistä älykkyyttä ja voimaa, sillä dialogi kohottaa ihmiset puolen valinnan yläpuolelle kohti suurempaa yhteistä kokemusta. Dialogin tavoitteena ei ole päätöksenteko, vaan saavuttaa uusi ymmärrys, joka muodostaa myöhemmän ajattelun ja toiminnan perustan. Se ei ratkaise ongelmia, vaan katkaisee ne. Dialogilla pyritään ymmärtämään kaikki näkemykset, joita muut esittävät. Tällainen pyrkimys ohjaa meitä kuuntelemaan ja näkemään enemmän kuin yksittäisten mielipiteiden summan. 

Dialogilla on kolme vuorovaikutustasoa, jotka muodostavat perustan yhdessä ajattelulle. Meidän pitää oppia toimimaan yhdessä, luomaan joustavia vuorovaikutus rakenteita, ja antamaan dialogille sen tarvitsema tila.  

Dialogiin edetään muutaman selvän vaiheen kautta. Keskustelu alkaa yleensä ajatuksenvaihtona. Sinä ja keskustelukumppanisi puhutte vuorotellen. Kun kuulet ja osallistut, jotkin asiat tuntuvat sinusta tärkeille ja toiset merkityksettömille. Valikoit ja käsittelet tietoa, eli harkitset sitä. Punnitset mitä pidät tärkeänä ja mitä et. Kiinnität huomiota joihinkin asioihin ja jätät toiset huomiotta. Olet valinnan edessä, voit odottaa kärsivällisesti omien ajatustesi esiintuomista ja suhtautua avoimesti muiden esittämiin näkökohtiin tai puolustaa ajatuksiasi. Yleensä tätä valintaa ei tehdä tietoisesti ja siksi on tavallista reagoida puolustamalla omaa mielipidettä tai näkemystä.  

Tämä kirjan kappale sai miettimään omaa tapaani käydä dialogia. Olen aina ollut puhelias. Ajatukseni virtaavat nopeasti ja pystyn sanoittamaan ne keskivertoa nopeampaa tahtia. Kuuntelu on ollut minulle jo lapsesta asti hyvin vaikeaa puheliaisuuden ja vilkkauden takia. Koen kuitenkin, että kasvaessani minusta on tullut parempi kuuntelija. Tiimiakatemian opintojen kautta kuuntelutaitoni ovat parantuneet entisestään, ja minusta on tullut paljon parempi dialogin kävijä. Huomaan kuitenkin edelleen, että on hetkiä, joissa unohdan kuunnella ja sen sijaan odotan omaa puhevuoroani ja yritän pitää sen visusti mielessäni. Tällöin en ole todella läsnä. Pyrin näkemään ja ymmärtämään muiden keskustelijoiden näkemykset, mutta usein löydän itseni tilanteesta, jossa yritän silti puolustaa omaa näkökantaani ”minun mielestäni” kommenteilla. Tämä kuitenkin vaikuttaa siihen, etten pysty tarkastelemaan muiden näkökulmia täysin avoimin silmin. Oma kantani vaikuttaa taustalla. Haluaisin joskus päästä sellaiselle dialogin tasolle tiimissä, jossa pystyisin täysi luomaan asetelman itseni kanssa, jossa annan asioiden riidellä mutta en anna tunteiden liittyä tilanteeseen ollenkaan. Pidän mieleni avoinna, olen kärsivällinen, kuuntelen toisia osapuolia ja osaan huomioida keskustelussa kaikki näkökulmat antamatta omani vaikuttaa niihin.  

Tiimimme dialogi treeneissä esittelin tiimille eri polkuja, jotka johtavat dialogiin. Aikaisemmin mainitsemani kärsivällisyys johtaa pohtivaan dialogiin, joka tutkii taustalla vaikuttavia syitä, normeja ja näkemyksiä. Tämä johtaa luovaan dialogiin. Luova dialogi tutkii tuntemattomia mahdollisuuksia ja uusia oivalluksia. Se jättää tilaa ajattelulle eikä välttämättä ole niin nopeatempoista.  

Puolustautuminen voi taas johtaa kahteen erilaiseen reittiin. Taitavaan ongelmanratkaisuun tai kahlittuun keskusteluun. Taitava ongelmanratkaisu on analyyttista ongelmanratkaisua. Se perustuu faktoihin, ja keskustelussa eri osapuolet tuovat perustelunsa täsmällisesti esiin. Tällainen dialogi johtaa dialektiseen keskusteluun, joka lopulta yhdistää vastakkaiset mielipiteet kokonaisuudeksi. Kahlittu keskustelu taas saa ihmiset puolustuskannalle. Siinä luodaan kilpailuasetelma, joka johtaa väittelyyn. Väittelyssä tahot yrittävät ratkaista esillä olevan ongelman nujertamalla toisen osapuolen näkemyksen.  

Pitämissäni dialogitreeneissä tajusin, että tiimistämme löytyy monen eri polun edustajia monesta eri dialogin polun vaiheesta. Toisten tapa käydä dialogia edustaa väittelyä, toiset taas suuntaavat kohti luovaa dialogia, osa on jumissa omalla dialogipolullaan ja osa harjoittaa dialektisen keskustelun piirteitä. Dialogimme on kehittynyt huomattavasti ensimmäisestä vuodesta, mutta emme ehkä vieläkään ole samalla sivulla. En toki väitä, että meidän myöskään tarvitsee olla, sillä uskon, että näin suurella porukalla emme edes pysty siihen. Huomasin kuitenkin treeneistä sen, että etsimme edelleen koko tiimille sopivaa kaikki osallistavaa tapaa ja tahtia käydä dialogia. Se vaatii työtä ja totuttelua jokaiselta tiimin jäseneltä. 

Kehittääksemme dialogitaitojamme meidän on ymmärrettävä, että dialogi alkaa meistä itsestämme. Jotta oppisimme hyödyntämään dialogia työkaluna, meidän tulisi ensin kysyä, miten hyvin osaamme kuunnella itseämme, ja kuinka hyvin osaamme keskustella oman itsemme kanssa. Vasta näihin kysymyksiin vastaamisen jälkeen meille on hyötyä dialogin kehittämisen neljästä työkalusta, kuuntelusta, kunnioittamisesta, odottamisesta ja suoraan puhumisesta. On myös hyvä tiedostaa, mitkä periaatteet vallitsevat kunkin taidon taustalla. Kuuntelun taustalla vaikuttaa osallistumisen periaate, kunnioittamisen taustalla johdonmukaisuuden periaate, odottamisen taustalla tietoisuuden periaate ja suoran puheen taustalla ilmenemisen periaate. Kun näitä kaikkia neljää taitoa harjoitetaan yhdessä, keskusteluun syntyy kokonaisuuden ja eheyden tunne.  

Kuunteleminen 

Kuuntelu ei tarkoita vain sanottujen sanojen kuulemista, vaan kykyä ottaa sanat vastaan ja hyväksyä ne. Aito kuuntelu edellyttää sisäistä hiljaisuutta, johon valtaosa meistä ei ole tottunut. Hiljaisuuden saavuttamista varten on tehtävä tietoista työtä, jotta omaan sisimpään ja kanssakäymiseen muodostuu kuuntelulle otolliset puitteet.  

Kuuntelun oppiminen alkaa vasta siitä, kun tiedostamme, miten kuuntelemme tällä hetkellä. Kuuntelu kannattaa aloittaa kuuntelemalla itseä ja omia reaktioita. Mieti, mitä tunnen tässä tilanteessa, entä miltä tämä tuntuu. Yritä yksilöidä tunteesi mahdollisimman täsmällisesti, sillä tämä avaa yhteyden sydämeesi ja kokemuksesi ytimeen. On hyvä tiedostaa, että omat muistosi vaikuttavat siihen, miten havaitset ympärilläsi olevat ihmiset. Toisten ihmisten sinussa herättämät reaktiot ovat yleensä peräisin muistista, sillä muisti toimii tietynlaisena reaktiovarastona. Aikaisemmat kokemukset ovat synnyttäneet sinulle totutut käyttäytymismallit. Oppiaksesi todella kuuntelemaan on opittava tiedostamaan omat ajatukset ja näkemään, miten paljon ajatuksemme sanelevat henkilökohtaisia ja kollektiivisia kokemuksiamme.  

Meidän tulee oppia tekemään ero kokemuksen ja siitä tekemämme johtopäätöksen välille. Työstämme kokemaamme ja teemme siitä salamannopeita johtopäätöksiä. Ensin tehdään oletus, sitten reagoidaan. Siinä hetkessä kaikki vaikuttaa selvältä ja todelta. 

Aina ei ole kuitenkaan helppoa hidastaa ajattelua tai jättää tilaa kuuntelulle. Osa muistoistamme on tuskallisia. Ne liikkuvat ripeästi ja jylläävät mielessämme aiheuttaen alitajuntaisia reaktioita, jotka ohjaavat tietynlaiseen käytökseen. Kun tajuamme tämän, olemme jo muistojemme armoilla. Tällöin kuuntelumme lähtökohtana on tunnemuisti eikä tämä hetki. Sanat herättävät muistoja, ja useimmat niistä ovat todennäköisesti ikäviä. Niistä yleensä seuraa negatiivisen tunteen ohjaama reaktio. Tämä reaktio jää hetkeksi värittämään kuunteluasi, etkä hetkeen pysty kuuntelemaan muuta kuin omia loukattuja tunteitasi. Tällaiset häiriöt saavat ihmisen kuuntelemaan tavalla, joka vahvistaa ennakkokäsitystä. Se saa ihmiset etsimään todisteita sille, että he ovat oikeassa ja muut väärässä. Pystytämme suojamuurit itsemme ja oman ajattelumme välille, ja pyrimme etsimään vain todisteita ajatuksemme paikkansapitävyydelle. Emme säilytä kosketusta omiin kokemuksiimme, vaan teemme niistä abstrakteja päätelmiä. Sen jälkeen toimimme niin kuin johtopäätöksemme olisivat todellisuutta. 

Olen tiedostanut omassa käytöksessäni sen, että toisten ihmisten teot tai sanat laukaisevat käyttäytymismalleja, jotka tulevat suoraan menneisyydestäni. En ole kuitenkaan osannut yhdistää tätä suoraan muistoihin, saati tajunnut, kuinka paljon muistot todellisuudessa vaikuttavat tapaani kuunnella. Minulla on ollut useita kirjan esimerkin mukaisia kiistatilanteita, joissa toisen ihmisen sanat ovat aiheuttaneet negatiivisia tuntemuksia, mitkä ovat johtaneet kuuntelun vääristymiseen. Siinä tilassa jaksan jankata ja inttää vastaan toiselle osapuolelle, koska koen olevani oikeassa. Rauhoitun kuitenkin aika nopeasti ja yleensä osaan tunnistaa, mistä äskeinen reaktio johtui, ja mikä siinä vaikuttaa taustalla. Sen jälkeen osaan tunnistaa missä meni vikaan, keskustella asiallisesti, ja jos koen olevani väärässä, myönnän sen. Koen, että tämä on askel oikeaan suuntaan.   

Kirjassa kerrotaan, että jokainen voi kuitenkin oppia kuuntelaan myös toisella tavalla. On alettava etsimään sitä, mikä on jäänyt huomaamatta. Yritä sivuuttaa muistosi aiheuttamat ketjut ja pyrkiä kuuntelemaan ongelman alkuperää, löytyipä se sitten sinusta tai ei. Sen sijaan, että etsit vahvistusta omalle näkökannallesi, voitkin alkaa etsimään tekijöitä, jotka kumoavat näkökantasi. Kuuntelustasi tulee pohdiskelevaa ja alat ymmärtämään, miten muut ympärillä olevat kokevat kyseisen tilanteen. 

Halusin tarttua kunnolla kappaleeseen kuuntelusta, sillä se sai minut tajuamaan, kuinka huono kuuntelija todellisuudessa olen. Kuuntelu on tarkoittanut minulle vain pintapuolista puhetta. En ole tajunnut, kuinka syvälle se todellisuudessa yltää, ja tästä syystä en ole osannut oikein kuunnella itseäni. Tämä on johtanut kaavamaiseen käytökseen ja siihen, että olen antanut keskustelutilanteissa muistoilleni vallan. Nyt kuitenkin tiedän konkreettisia tapoja kehittyä kuuntelijana. Minun on hiljennettävä mieleni, jotta voin oppia kuuntelemaan itseäni. Tämän jälkeen on muutettava tulokulmaa ja yritettävä sivuuttaa muistojen aiheuttamat ketjut. Pystyn myös puheellani vaikuttamaan kuuntelun kehittymiseen, sillä puhe asettaa usein rajat omalle toiminnalleni. Jos vaihdan “minun mielestäni” kommentit toisten näkökantoja haastaviksi kysymyksiksi ja omaksun heidän perustelunsa, saan paremman ymmärryksen huoneessa vallitsevista näkökulmista ja sitä kautta kokonaisuudesta.  

Yksinkertaisin ja tehokkain kuuntelun menetelmä on pysyä hiljaa. Hiljentämällä mielen sisäisen metelin, avaudut olemaan läsnä ja kuuntelemaan. Hiljaisuudessa kuunteleminen tarkoittaa sisimpämme kuuntelemista ja sieltä kumpuavien merkitysten vastaanottamista. Hiljaisuus ei välttämättä tunnu aina hyvälle. Riippuen keskustelukentästä, hiljaisuus saatetaan kokea suuressa ryhmässä sosiaalisesti kiusalliseksi tai oudoksi, tunnelmasta voi aistia kireyden, hiljaisuus voi olla joissain ryhmissä pohtivaa, tai sitten hiljaisuus voidaan kokea täydelliseksi tai jopa pyhäksi. 

Päätin testata, miten tiimissämme hiljaisuus koetaan. Teetin tiimille harjoituksen, jossa kaikkien piti olla hiljaa seuraavien 5 minuutin ajan. Tämän aikana jokaisen tuli miettiä kirjaan listattuja kysymyksiä. Harjoituksen jälkeen kävimme keskustelua siitä, mille hiljaisuus tuntui. Enemmistön mielestä hiljaisuus tuntui hyvälle. Se antoi tilaa omille ajatuksille. Yksi tiimiläinen jopa kommentoi tämän olleen hyvä harjoitus, koska omassa arjessa ei oikein pysty pysähtymään ja hiljenemään oman sisimmän äärelle. Hiljentyessä osa huomasi levottomuutta kehossaan, ja muutaman mielestä hiljaisuus ei tuntunut ollenkaan hyvälle. Harjoituksessa ei ehkä päästy täysin näkemään, miten tiimi reagoi, jos hiljaisuus iskee kesken dialogin. Tämä kuitenkin havainnollisti hyvin tiimistämme löytyviä yksilöllisiä eroja. Toiset tarvitsevat aikaa ja hiljaisuutta omien ajatustensa prosessoimiseen, kun taas toiset tarvitsevat ympäristön stimulointia kuullakseen paremmin, mitä omat ajatukset yrittävät sanoa.