Brändikäsikirja

Kirjoittaja: Vivian Aapakari

9 joulukuun, 2021

Lähdeteos: Brändikäsikirja

Lähdeteoksen kirjoittaja: Pekka Ruokolainen

Teoriapisteet: 2

Brändi aiheena on tullut tämän vuoden aikana Tiimiakatemialla tutuksi. Se on ollut treenien aiheena muutamaan kertaan nyt syksyn aikana eri näkökulmista ja vierailta olen saanut myös hyviä oppeja ja vinkkejä. 

Ruokolaisen kehittämä brändin kirkastus malli on varmasti monelle tuttu ja toimivaksi testattu. Brändin kirkastamisen prosessissa on kolme työvaihetta.

  1. Brändin ytimen kiteytys eli omistajat miettivät tarkoituksen, vision, mission, strategian, arvot, asiakkaat, kilpailijat, asemoinnin ja lupauksen.
  2. Brändin muotoilu eli mietitään tarina, hissipuhe, ilme ja olemus sekä asiakaskokemus. Nämä näkyvät asiakkaalle henkilöstöstä.
  3. Brändin jalkautus eli mietitään myynnin työkalut, toimitilat ja asiakkaiden kohtaamispisteet. Nämä ovat niitä mitkä asiakkaat näkevät ja luovat omat mielipiteet brändistä. 

Hyvästä brändäämisestä voi saada myös brändi uskollisia asiakkaita. Kun asiakas toteaa jonkun tuotteen tai palvelu hyväksi, hän ei helpolla enää vaihda toiseen. Lämmin suhde asiakkaisiin on siis tärkeää.

Kuulun Hohkeen markkinointitiimin ja ensi vuonna olen ehkä jopa Hohkeen markkinointipäällikkö. Näin ensimmäisen vuoden aikana olemme luoneet Hohkeen markkinoinnin pohjaa ja sen apuna olemme käyttänyt kirjasta saatuja oppeja. On ollut mielenkiintoista olla mukana Hohkeen brändin luomisessa ja miettiä kaikki tärkeät osat brändiä, kuten visio, missio, arvot sekä kohderyhmä eli asiakkaat. Pidimme markkinointitiimin kanssa Hohkeelle mini synnytyksen Hohkeen brändäämisestä, jolloin jokainen sai tuoda oman mielipiteen esille ja oli vaikuttamassa brändin muodostumiseen. Oli tärkeää, että jokainen oli mukana sillä brändi ei voi olla muille arvokas jos se ei ole omille tiimiläislle. Olen myös oppinut ja huomannut, että brändin luominen ja kehittäminen vie aikaa sillä Hohkeen brändikäsikirja ja markkinointistrategia eivät ole vielä aivan valmiita, hienosäätöä vailla.

Kun nyt syksyllä perustettiin Aiva koru, aikaisemmasta brändin luomisen kokemisesta oli hyötyä. Oli helppo lähteä liikkeelle ja se oli suhteellisen helppoa. Helppous johtui varmasti myös siitä, että olin miettinyt projektin perustamista ja aloittamista jo alkuvuodesta asti. Aiva korun projektipäällikkönä olen se joka pitää punaiset langat käsissä. Välillä olen huomannut kuinka vaikeaa brändin luominen on kun itsellä on tarkka visio siitä miltä haluan sen näyttävän. Meitä on projektiryhmässä yhteensä kolme ja jokaisen mielipide pitää ottaa huomioon ja kunnioittaa sitä. 

Vaikka Aivalle on luotu jo brändin pohja, kokonaisuudessa se on vielä kesken. Verkkokauppaa aloitamme suunnittelemaan ja työstämään heti tammikuun puolella. Sinne haluamme myös jonkun tieto osion meistä, sillä tarinallistaminen on tehokas tapa luoda tunnearvoa ja luottamusta asiakkaisiin. Haluamme olla niin livenä kuin sosiaalisessa mediassa aitoja ja, että meidän lämmöllä tekeminen välittyy seuraajille ja asiakkaille. 

Suosittelen jokaisen aiheesta kiinnostuneen lukemaan tämän kirjan, se sisältää hyviä oppeja brändäämisestä!

You May Also Like…

Sodankäynnin taito

Sunzin teos Sodankäynnin taito on antiikin kiinalainen mestariteos, joka tarjoaa kiehtovia näkemyksiä strategisesta...

0 kommenttia

Lähetä kommentti