Björn Wahlroos

Kirjoittaja: Nelli Koivula

3 joulukuun, 2023

Lähdeteos: Sateentekijät

Lähdeteoksen kirjoittaja: Björn Wahlroos

Teoriapisteet: 1

Kirja oli erittäin mielenkiintoinen, varsinkin kun on paljon kuullut Björn Wahlroos nimestä mutten oikeastaan tiennyt mitä kaikkea hän on tehnyt. Björn on aika innostava ihminen ja on tehnyt erittäin paljon kaikkea. Hän itsekkin sanoi että on päässyt elämään monta elämää “Minulle on suotu enemmän kuin yksi elämä. Olen saanut tehdä akateemisen, yrittäjän ja liikkeenjohtajan uran”. Tämän mielestäni erittäin inspiroivaa, pääsee kokemaan erilaista eikä tasapaksua samaa elämää. Elämänkerrasta on vaikea mielestäni kirjoittaa reflektio, ettei ala vain selittämään mitä toinen on tehnyt elämällään mutta yritän parhaani. 

Päätin lukea tämän kirjan juuri siksi, koska olen aina kuullut kun puhutaaan Nallesta, ja olen aina tiennyt että hän on menestynyt tekijä, mutta halusin tietää paremmin mitä hän on tarkalleen tehnyt. Luin kirjat ehkä vähän väärinpäin, luin ensiksi tämän sateentekijät mikä on “päiväkirjat” vuosilta 1992-2001 ja edellinen kirja kertoo ajasta ennen tätä. Haluan lukea sen ensimmäisenkin osan ja en usko että vaikutti lukukokemukseen, mutta sen osaan sanoa varmaksi vasta sen jälkeen. 

Nalle herättää monissa ihmisissä varmasti eri tuntemuksia, ja kirjat tietenkin puhuu hänen puolestaan. Itselläni jäi kyllä ihaileva kuva Nallesta ja hänen ajatusmaailmastaan. Pankki maailmassa puhutaan paljon lausahduksesta “greed is good” se on ikonisesta elokuvasta wolf of wallstreet ja se tule usein mieleen kun luki Sateentekijät teosta. Nalle oli ahne mutta hyvällä tavalla omasta mielestäni, han halusi paljon ja teki sen eteen töitä. Itse koen yleisesti pitää olla vähän hyvänlainen ahne jos haluaa menestyä, se on surullinen fakta. Sanasta ahne monille tulee heti negatiivisiä ajatuksia vaikka se ei sitä aina olekkaan, ei vaan saa olla liian ahne tai itsekäs. Mielestäni nykymaailma on niin arvaamaton ettei pärjää jos ei vähän ole ahne tai itsekäs. Nallen kohdalla elävä esimerkki oli kun hän sai vaihdettua mandatumin osakkeet Sampo-leonian osakkeisiin. Hän ahneesti pyysi paljon, mutta sai sen mitä pyysi. Itse koen että meidän tiimiltä välillä puuttuu ahneus, koen tiimissämme olevan paljon kilttejä ihmisiä ketkä eivät halua astua muiden varpaille. Tämäkin on positiivinen asia, mutta pieni ahneus on aina hyväksi.

Nalle puhuin paljon siitä kuinka maailma on muuttunut tai sen ohjaavat tekijät ovat muuttuneet. Ennen Suomea johti rikkaat suvut, heillä oli valta heitä arvostettiin. Asia ei ole enään näin yrittäjyys ei kulje geeneissä ja nykyään maailmaa ja suomea ohjaavat innovaatiot ja teknologinen kehitys. On vain luovempia tai vähemmän luovia yrittäjiä, paremmin tai huonommin hoidettuja yhtiöitä ja kasvavia tai kuihtuvia varallisuuksia Nallen sanoin. Tämä on mielestäni hyvin sanottu. Tämä on myös lohduttava ajatus maailman kannalta. Enään suuryrityksiä ei hallitse joku sukulainen vaan koska se kuuluu hänelle vaan osaavat yksilöt ketkä vie asioista eteenpäin. Toki jotkut suvut ovat edelleen tunnettuja, muttei enään samalla tavalla tai ainakaan kaikissa piireissä. 

Kirja oli yleisesti hyvin mielenkiintoinen rakenteeltaan, siinä oli aina lyhyitä pätkiä tietystä tarinasta, ja siinä kerrottiin mielestäni hyvin ytimekkäästä asiat eikä vitkutellen. Itse tykkäsin tästä paljon, kun alkoi lukemaan kirjaa tarina alkoi samantie, eikä vasta puolenvälin jälkeen. Inspiroivinta kirjassa oli kyllä se kuinka Nalle on päässyt kokemaan kaine näiköstä, ja tekemään vaikuttavia asioita suomen tulvaisuuden kannalta. Nallen tapa lähestyä asioita oli hyvin suora, hän kysyi suoraa eikä kaarrellen ja usein tämän takia asioita tapahtuikin hänelle. Toki nykymaailmassa asiat on eritavalla ja ei ehkä voi olla enään niin röyhkeä ja päätökset eivät ole vaan yhden ihmisen vallassa vaan pitkien reittien kautta. Tajusin sen kyll’ kirjaa lukiessani ettei kannata mitettiä vain, että “mitä jos” vaan toimia sen eteen. Jos sanotaan ei, jatkaa eteenpäin jos kyllä niin on saattanut saada uskomattoman mahdollisuuden. Ei saa liikaa pelätä vastauksia tai epäonnistumista, muuten ei tule luultavasti etenemään. 

Kirjasta oppi paljon muutakin kuiin van Nallen tekemisestä, vaan koko suomen kehityksestä liiketauloudesta, törmösin moniin vaikuttavien henkilöiden nimiin, kenestä en ole edes kuullut. Muutamista vaikuttavista suvuista olen kuullut, mutten tosiaakaan tiennyt kuinka merkittäviä heidän osansa ovat olleet. Kirjan voi suositella kaikille luettavaksi, ei vain että oppii Nallen menneisyydestä vaan koko suomen, ja suomen kehityksestä kuinkan liityimme länteen taloudellisesti ja poliittisesti. Kirja sarjasta tulee vielä yksi osa lisää, ja innolla odotan senkin lukemista. Joululomalla luen ensimmäisen osan ja pystyn miettimään vaikuttiko lukukokemukseen

You May Also Like…

Strateginen ajattelu

Strateginen ajattelu on näkemistä Huippumenestyksen taustalla on aina strategia. Mutta millaista on strateginen...

Suojattu: Johda tunneilmastoa

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

0 kommenttia

Lähetä kommentti