Eräs tiimiyrittäjä suositteli kirjaa ja päätin valita sen lukulistalle, koska arkinen luovuus kuulosti juuri siltä mitä Tiimiakatemia tarvitsee tällä hetkellä. Tuntuu, että akatemia elää prosessissa, jossa harva, jos kukaan kyseenalaistaa vallitsevia käytäntöjä ja prosessin sujuminen raiteilla tuntuu tärkeämmältä kuin lopputulos. Tiimiyrittäjien kanssa käymieni keskustelujen perusteella iso osa nykyisistä tavoista eivät edistä opiskelijoiden hyvää arkea. 

Kirja puhuu paljon näkemisen ja tekemisen välisestä kuilusta, siitä miten vaikeaa on saada ihmiset toimimaan hyvien ideoiden edistämiseksi joka mielestäni koskettaa vahvasti Tiimiakatemiaa. Asioita tehdään, koska niin on tehty ennenkin. 

Vahva tekijä tämän kuilun sulkemiseksi on sisäinen motivaatio, aito halu tehdä. Miksi akatemialta puuttuu sisäinen motivaatio edistää jokaisen omaa arkea? Miksi kukaan ei tee aktiivisesti töitä sen eteen, että tiimiyrittäjillä olisi paremmat mahdollisuudet onnistua opinnoissaan? Ja jos tekee niin miksei se näy mitenkään? 

Talon tapahtumat 

Talon sisäisten tapahtumien tarkoitus on ilmeisesti olla tilaisuus, joka tuo koko Aksun yhteen hyvässä hengessä, mutta tiimiyrittäjille se on lähinnä pakollinen paha. Kun Battleteam- info pamahtaa Teamsiin alkavat ensimmäisten kädet täristä. Viesti aiheuttaa lähinnä raskaita huokauksia ja tapahtuma itsessään on yleensä hyvin pitkästyttävää istuskelua ja kuuntelemista.  

Battleteam on konseptina hyvä, mutta tapahtuma itsessään on yleensä suoraan sanoen pitkäveteinen ja vitun tylsä. Lisäämällä esimerkiksi mielenkiintoisia ja huumoripitoisia esityksiä, videoita, väliohjelmia tai muita osioita saataisiin varmasti yleisön mielenkiinto heräämään ja pitkäveteiset osuudet saataisiin anteeksi. 

Treenit 

Olemme tiimimme kanssa keskustelleet treenien hyödyllisyydestä. Sessioista ei yleensä jää käteen paljoakaan konkreettisia oppeja ja ne vievät kohtuuttoman suuren osan viikosta suhteessa siitä saatuun hyötyyn. Ongelma tuskin on treenikonseptissa itsesään vaan meidän omassa panoksessamme siihen. Oman kokemuksemme mukaan treenejä on joka tapauksessa liikaa ja tässäkään tapauksessa määrä ei korvaa laatua.  

Jos treenejä olisi vaikka yksi viikossa ja se tehtäisiin kunnolla, myös niistä saatu hyöty kasvaisi varmasti. Treenit ajoittuvat aina ikävästi muiden hommien tielle, jotka tällä hetkellä ainakin tuntuvat hyödyllisemmin käytetyltä ajalta. Kyllä treeneissä on ihan kivaa sinänsä jutella ja puuhastella terapiaringissä, mutta siihen tämänhetkinen konkreettinen hyöty jää. 

Tiimien koteloituminen 

Tiimirajojen ylittämisen ei pitäisi olla kovin vaikeaa, koska kaikki toimivat samoissa tiloissa. Silti matka sinisestä tilasta toiselle puolelle taloa tuntuu massiivisen pitkältä välimatkalta ja harvemmin tulee törmättyä vaikka Roccereihin päivän aikana, mikä on sinänsä harmi, koska myös siinä tiimissä on sekä hyviä kavereita, että kovia tekijöitä, joiden apua voisi mielellään useammin käyttää sekä joiden kanssa pystyisi jakamaan ajatuksia. Se ei sinänsä ole ihme, että toisessa tilassa asustavat tiimit jäävät pimentoon, koska jopa viereisen pöydän Bluumi tuntuu olevan liian kaukana. Tietenkin jotain yksittäisiä juttuja tapahtuu tiimirajojen yli, mutta silti mielestäni liian vähän. Lounaallakin tulee istuttua vain omien tiimikavereiden kanssa, vaikka muut tiimit ovat yleensä samaan aikaan syömässä. 

Miten tiimien ylittävää toimintaa saisi lisättyä? Mielestäni toiminnan ei tarvitse ilmentyä projektien muodossa vaan ylipäätään laajempana yhteistyönä tiimien välillä. Yksi vaihtoehto voisi olla tiimipisteistä luopuminen. Voisiko tiimien läsnäoloa edistää jotenkin muuten kuin bunkkeroitumalla koko kolmen vuoden ajaksi samaan pisteeseen? Jos jokainen tila ja piste olisi niin sanottua vapaata riistaa niin itse ainakin tekisin hyvin paljon enemmän hommia sinisen tilan ulkopuolella. Aamulla on niin helppo tulla paikalle ja jämähtää omalle pisteelle koko loppupäiväksi. Joka päivä. Totta kai ymmärrän myös sen, että tiimin pisteellä on helppoa säilyttää tavaroita ja muuta tiimin toiminnan kannalta olennaista, mutta eikö niitä oikeasti pystyisi säilömään päivän jälkeen jotenkin järkevämmin? 

Oppiminen ja opitun jakaminen 

Kirjojen lukeminen tai kuunteleminen tuottaa vaikeuksia monelle. Lukemisen ongelmia ovat ajan löytäminen ja muun median stimuloivampi sisältö. Sanomattakin selvää, että suuri osa löytää itsensä ennemmin doomscrollaamasta, kuin lukemasta. Äänikirjojen lukemisessa toistuva ongelma on tekemisen sovittaminen kuunteluun. Jos kuuntelee samalla kun tekee jotain aktiviteettia, menee osa kirjasta ohi pelkästään siksi, että tekemiseen vahingossa uppoutuu. Musiikin kuunteleminen voittaa äänikirjan, koska lukijan tyhjä ääni ei pärjää meneville melodioille. 

Akatemian käytävillä kulkee huippuälykkäitä tyyppejä, joilla olisi varmasti paljon opetettavaa toisilleen. En osaa sanoa muista tiimeistä, mutta Fleimissä ei olla edes sanalla mainittu kirjoista saatujen oppien jakamisesta. Waltari- palkinto jaetaan Battleteamissa parhaalle reflektiolle, mutta ehdokkaat valitaan sen mukaan, kuka on sellaisen sattunut kirjoittamaan, eikä voittajankaan teosta kukaan taida lukea.  

Lukemista voisi helpottaa lukupiireillä. Kun muut ympärilläsi lukevat on myös itsellä paine keskittyä, koska muita ei halua häiritä. Pomodoro- metodia käyttäen 25 minuuttia täyttä fokusta, jota seuraa lyhyt tauko. Lukupiirejä voi järjestää vaikka joka päivä ja paikalle saa tulla vapaasti. Synnytystila voisi toimia vakiopaikkana esimerkiksi iltapäiväkolmesta eteenpäin. 

Voisiko esimerkiksi joka kuun viimeisessä viikkopalaverissä jokainen jakaa parhaan opin kuukauden aikana lukemistaan kirjoista tai muuten hankitusta opeista? Näin saataisiin ainakin jotain jaettua tiimin sisällä. Muiden tiimiyrittäjien reflektioiden lukemiseen tarvitsee varmasti jonkin kannustimen kuten opintopisteitä ja tavan muistuttaa aktiivisesti, että TA- media on täynnä hyviä oivalluksia. Akatemian seinillä voisi mainoksia tiimiakatemiamedia.fi- sivusta. Hieman harmillisesti sivuston kanssa on käynyt monelle klassinen “out of sight, out of mind”- ilmiö. Jos tiimiyrittäjiä altistettaisiin päivittäin näkemään mainoksia sivustosta niin ehkä sinne joku myös eksyisi. 

Yhteisön jaksaminen 

Viimeisenä ongelmakohtana näen yhteisön yleisen jaksamisen. Pohdin tätä hieman aiemmassa reflektiossani “Miksi nukumme”- kirjan pohjalta. Tiimiyrittäjät nukkuvat ilmeisen huonosti (tai ainakin kilpailevat päivisin kuka nukkui vähiten viime yönä). Moni myös tekee paljon hommia iltaisin, koska päivistä loppuvat tunnit kesken. Lopultahan ratkaisu tähän olisi se, että kaikki vain nukkuisivat tarpeeksi eivätkä tekisi liikaa töitä, mutta tämä on ikävä kyllä asia, joka lähtee vain yksilön omasta aloitteesta, eikä varmasti koskaan tule tapahtumaan, niin kauan kuin elämme suoritusperusteista työelämää. Mutta uskon, että on olemassa tapoja levätä kesken työpäivän.  

Mitä jos lounaan ajan (11.30–12.30) treenitilat pyhitettäisiin rauhoittumiselle ja ne toimisivat hiljaisena tilana. Sinne saa tulla nukkumaan, lukemaan kirjaa tai muuten vaan rauhoittumaan. Tämä ei tietenkään ratkaise ongelmaa kokonaisuudessaan, ei lähellekään, mutta voisi olla pieni arkea helpottava asia. 

Prosessista luovaan arkeen 

Työpaikan kulttuurin muuttaminen kuuluu jokaiselle. Miksi et haluaisi työskennellä paremmassa työpaikassa? Tällä hetkellä se mitä tarvitaan on joku, joka uskaltaa lähteä haastamaan nykyisiä käytäntöjä. Muutoksia on vaikea saada läpi, koska kaikki uusi on epävarmaa, mutta jos edes yksi arkea helpottava kokeilu onnistuisi, se voisi motivoida myös muita kehittämään aktiivisesti omia. Kun ihmiset näkevät muutosten olevan mahdollisia, se varmasti rohkaisee kehittämään myös itse parempia käytäntöjä. 

Muutosten ei tarvitse olla suuria ja yksi pieni muutos viikossa on 52 pientä muutosta vuodessa. Kuinka paljon 52 asian kehittäminen auttaa yritystä pitkässä juoksussa? Se on vaikea sanoa, mutta vaikka 51 muutosta olisi heikompia menestyksiä voi yksi olla se seuraava iso juttu, joka siivittää yksilön, tiimin tai koko yhteisön seuraavalle tasolle. 

Optimaalinen tilanne saavutetaan, kun jokainen ymmärtää, että arjen luovuus ei ole ylimääräinen taakka vaan vapaus helpottaa omaa ja muiden elämää pienillä asioilla. Kun se ei ole jotain, mitä pitää tehdä koska joku käskee, vaan jotain mitä HALUAA tehdä. Koska HALUAN parantaa omaa arkeani myös tuloksia alkaa syntyä. Luovuus sekoitetaan taiteellisuuteen, joka ei ole lähelläkään totuutta. Luovuus ei ole jotain mitä jollain vain sattuu olemaan. Luovuus on sitä, kun HALUAA tehdä jotain paremmin. Kun jotain haluaa tarpeeksi niin siihen keksii kyllä ratkaisun. Jos haluaa tarpeeksi kehittää omaa arkeaan helpommaksi, paremmaksi, niin siihen keksii kyllä ratkaisun.  

Päätelmä 

Mielestäni Tiimiakatemian ydinongelma on se, että tiimiyrittäjät eivät muiden tehtäviensä ohessa jaksa edistää omaa eivätkä toisten arkea. Moni tiedostaa, että yhteisössä on olemassa kestämättömiä toimintatapoja, jotka eivät tue akatemian arvoja, eivätkä kestävän arjen toteutumista. Kun on aamukasista asti painanut hommia ja lähtee neljältä kotiin ei paljon jaksa kiinnostaa siinä ohessa tai sen jälkeen miettiä ratkaisuja suhteellisen helposti korjattavissa oleviin ongelmiin.  

Toinen syy on myös se, että tiimiyrittäjiä ei jaksa kiinnostaa akatemian kehittäminen. Puhun nyt vain omasta olettamuksestani enkä faktaan pohjautuvasta tiedosta, mutta uskon, että akatemian yhteisöllä ei ole selkeää yhtenäistä käsitystä siitä, miksi töitä tehdään ja ketä varten. No paikallahan ollaan itseä varten ja jokainen tekee hommia, jotta valmistuttuaan olisi pätevä ja osaisi tehdä mitä sitten ikinä haluaakaan. Mutta yhteisömme ei tunne yhtenäisyyttä. Jos keksisimme tavan saada ihmiset tuntemaan halua ottaa vastuuta yhteisön hyvinvoinnin ja kehityksen puolesta voisimme saada aikaan positiivisen kierteen, jossa yhteisö tukee yksilöä ja toisin päin. Mielestäni tämä ei tällä hetkellä toteudu ja se vaikuttaa selkeästi jokaisen motivaatioon suoriutua. 

En tiedä mikä on se avain, jolla saataisiin kaikki tekemään yhteisen tavoitteen puolesta parhaansa. Se voisi esimerkiksi olla yhteinen visio siitä, että Tiimiakatemian pitää olla “parempi” kuin Pro Akatemian. Tai sitten joku muu, mutta mielestäni tarvitsemme selkeän idean, jonka takana koko Tiimiakatemia voi seistä. 

Tulin akatemialle suurin odotuksin, kun puhuttiin yhteisöstä ja siitä, miten kaikki tekevät yhdessä töitä ja auttavat toisia. Tällä hetkellä en voi sanoa kokevani näin tapahtuvan, mutta uskon, että joku päivä voin kertoa Tiimiakatemian olevan taas somien mainoslauseiden arvoinen.