Aki Hintsa – Tänään olen elossa on koskettava teos haimasyöpää sairastavan Aki Hintsan viimeisistä elin kuukausista. Hintsa avaa kamppailuaan syöpää vastaan päiväkirjassaan, jonka pohjalta hänen pitkäaikainen ystävänsä F1 piireistä, Oskari Saari on koostanut kokonaisen kirjan. Kirjassa syvennytään Jumalan antamasta missiosta aina elämän perimmäiseen tarkoitukseen. Kirja on jatko teokselle Voittamisen Anatomia. 

Voittamisen anatomia-kirjan ydin perustui Hintsan laatimaan coreen, jolla pyritään luomaan kokonaisvaltaista hyvinvointia, ei ainoastaan sairauksien puutetta. Coren ydin perustuu kysymyksiin: tiedätkö kuka olet, tiedätkö mitä haluat ja hallitsetko omaa elämääsi. Mitä paremmat elementit omalle elämälle on rakennettu, sitä vähemmän pinnalla olevat kortit horjuttavat elementtejä. Eli mitä paremmin fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset osa-alueesi ovat tasapainossa, sitä lähempänä coren ydintä olet.  

Kuinka yksi hetki, yksi lause voi muuttaa koko loppu elämäsi.  Kun olet usean vuosikymmenen ohjeistanut asiakkaitasi noudattamaan Coreasi ja vain yksi pysäyttävä lause saa sinut miettimään niitä kaikkia laiminlyötyjä hetkiä omaa coreasi vastaan. Sitä ajattelutapaa: ’’ Sitten kun on enemmän aikaa ’’. Mutta entä kun aikaa ei ole ja elämän armottomuus iskee vasten kasvoja. Ensimmäinen tunti diagnoosin saamisesta sai Hintsan todella miettimään elämäänsä oman coren kautta. Kuinka oma hyvinvointi ja perhe olivat jääneet toissijaisiksi työlle ja muiden ihmisten auttamiselle. Kuinka hän ei ollut elänyt kuin oli muille opettanut. 

 Pysäyttävä uutinen laittoi elämän kerta heitolla uusiksi. Hintsa oli ennen diagnoosiaan haaveillut tekevänsä töitä 75-vuotiaaksi, mutta diagnoosin saatuaan ajatukset pakostikin ajatuivat siihen tulisiko hän näkemään edes 57-vuotis syntymäpäiviään. Haimasyöpää sairastavien ennuste parantua ja olla elossa viiden vuoden päästä on vain 2,5 %. Haimasyöpä on yksi aggressiivisimmista syövistä, jotka diagnosoidaan usein liian myöhäisessä vaiheessa. Lääkärinä Hintsa tiesi realiteetit sairautta kohtaan. Sen vuoksi oman elämän prioriteetit tuli muuttaa nopeasti. Työ oli tahdittanut Hintsaa vuosikymmenien ajan, jonka varjossa hänen vanhimmat lapset olivat kasvaneet ex-puolisonsa kasvattamina. Vaikka yhteydenpito lapsiin oli ollut joka päivästä, ei Hintsa ollut ex-puolisonsa mukana näkemässä lastensa kasvua. Uuden puolison kanssa syntyneiden kahden nuorimmaisen lapsen kasvatuksessa Hintsa tahtoi olla mukana.  Kirjassaan hän muistelee niitä yksittäisiä hetkiä, jotka jäivät päällimmäisenä mieleen vaimonsa ja lastensa kanssa vietetystä ajasta.  

Diagnoosin saatuaan Hintsan core keskittyi Jumalan, jo lääkäriopintoihin pyrkiessä luomaan missioon. Usko Jumalaan antoi sairauden loppumetreillä toivoa tulevasta ja siitä, kuinka elämän oli tarkoitus mennä niin kuin Jumala oli sen määrännyt menevän. Kirjan loppumetreillä Hintsa tiivistää ajatuksensa seikkaan, jonka mukaan ilman sairastumista hän ei olisi tajunnut syventyä omaan coreensa niin vahvasti kuin hän elämän viime hetkellä syventyi. Ja kuinka tämän myötä hänellä oli korvata perheelleen edes vähän niistä vuosista, joita hän ei ollut viettämässä heidän kanssaan. 

Kirja pysäytti minut todella miettimää elämääni ja kaikkea sitä, mitä olen jo tähän mennessä saavuttanut, mitä haluan tulevaisuudessa saavuttaa ja mikä on minulle loppupelissä tärkeää. Perheeni on minulle kaikki kaikessa. Usein mietin, jospa vain paikkaisin laukkuni ja lähtisin perheeni luokse pohjoiseen. Viime aikoina olen miettinyt omaa toimintaani ja sitä kuinka paljon kadun, etten ole pystynyt viettämään aikaani läheisteni sekä ystävieni kanssa jatkuvien menojeni vuoksi. Tästä syystä olen aloittanut prosessiani karsia turhia menoja pois kalenterista ihan jo oman mielenterveyteni ylläpitämisen vuoksi. Olen pikkuhiljaa alkanut oppia myös kuunnella omaa kehoani ja jaksamistani. Olen jo pidemmän aikaa tarkkaillut omaa untani ja sen kautta tapahtuvaa palautumistani. Oma jaksamiseni vaatii, että vietän viikossa vähintään yhden vapaapäivän, jolloin aidosti kuuntelen omaa kehoani. 

Kirja realisoi sen kuinka onnellinen voi olla omaan elämääni ja kuinka onnellisiin saappaisiin olen jo lapsena saanut hypätä. Olen saanut kasvaa turvallisessa perheessä, jossa perustarpeeni on pystytty toteuttamaan. Minulla on aina ollut ihmisiä ympärillä, silloin kun olen apua kaivannut. Tämä saa minut tuntemaan onnellisuutta, mutta samalla kyyneleet valuvat silmäkulmistani kun tiedostan ettei edes meillä suomessa ole kaikilla mahdollisuutta saavuttaa perustarpeita. Viime aikoina olen useampaan otteeseen nähnyt erilaisia lahjoituksia, joita esimerkiksi vähävaraisille perheille ollaan järjestetty. Olen myös itse halunnut olla mukana tukemassa tätä toimintaa ja sen vuoksi lahjoitin viime viikolla pienen summan vähävaraisten perheiden joulun toteuttamiseen. 

Emme voi koskaan tietää, milloin päivämme on viimeinen. Sen vuoksi haluan keskittyä elämään elämääni niin, että voin lämmöllä muistella tekemisiäni jälkeenpäin. Haluan myös jatkossa focusoida elämään elämääni hetkessä, aidosti ympärillä oleviani kuunnellen.