Jonkun aikaa sitten elämässäni oli haastavampi jakso. Tuntui, etten päässyt eteenpäin, vaan junnasin paikallani ja velloin vain omissa ongelmissani. Olen huomannut, että tälläisissä hetkissä voi auttaa, jos ottaa kirjan käteen ja alkaa lukea. Kirjan täytyy silloin olla itsensä kehittämiseen painottuva, eikä niinkään teoriapläjäys. Lukeminen on taito, jonka olen joskus lapsena oppinut, sillä joskus luin paljonkin. Taito lukea oli pitkään kateissa. Teinivuosinani en lukenut varmaan yhtäkään kirjaa. Täällä Tiimiakatemiassa olen oppinut sen taidon uudelleen, vielä jopa paljon paremmin. Olen oppinut, että lukemalla voi kehittää omia ajatuksiaan ja myös vaikkapa vähentää stressiä. Varsinkin hankalissa elämäntilanteissa lukeminen on hyvä tapa saada turvaa ja ymmärrystä. Luin Alkemistin juuri sellaisena ajanjaksona, kun olin itse vähän hukassa ja toivoton. 

En olisi koskaan tarttunut itse tällaiseen kirjaan, koska ensinäkin, en yleensä lue tarinoita. Lisäksi minua ei kiinnosta espanjalaiset paimenpojat, tai tuo aikakausi johon tarina sijoittuu. Minua ei myöskään kiinnosta kovin symboliset teokset, joissa joutuu itse päättämään miten tarinan tulkitsee. Ja puhumattakaan yliluonnollisuudesta… Luin kirjan kämppikseni suosituksesta. Ensimmäinen kerta, kun luen kirjan, josta olen heti alussa tosi skeptinen. Paulo Coelho ei muutenkaan vaikuttanut sellaisesta kirjailijalta, joka minua kauheasti kiinnostaisi. Miten koskaan voisin samaistua jonkun brasilialaisen kirjailijan teokseen? 

No, ajattelin kuitenkin testata. Kirja osoittautuikin mielenkiintoiseksi tarinaksi, jonka opetukset ovatkin sovellettavissa ihan tämänkin päivän elämään. Tarinassa paimen nimeltä Santiago on utelias nuorukainen, joka haluaa muuttaa elämäänsä paremmaksi. Santiago tapaa jonkun taruolentokuninkaan, joka neuvoo häntä seuraamaan merkkejä, ja siten hän päätyy aarteen luo. Siitä alkaakin hänen pitkä elämäntiensä. Siihen kuuluu työtä, matkustamista ja uusia henkilöitä. Kaikesta Santiago oppii jotain. Lopulta merkit johdattavat hänet takaisin alkuun, siihen samaan kirkon raunioon, jossa hän joskus paimenena yöpyi. Siellä olikin aarre, juuri siellä missä hän oli aivan aluksi ollut. 

Minulle kirjan tärkein opetus oli se, että onni saattaakin olla jo juuri tässä, ja joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle. Tarinassa Santiago käy pitkän matkan palatakseen alkupaikkaan. Matkalta ja uusilta ihmisiltä voi oppia paljon, jos pitää mielensä tarpeeksi avoimena. Santiagokin oli muuttunut mies, paljon viisaampi, kun palasi matkaltaan. Mielestäni on hyvä tavoitella kehitystä ja parempaa elämää, kunhan muistaa arvostaa ja nauttia siitä mitä on jo. Muuten saattaa vasta myöhemmin tajuta, että ei helvetti, ennen kaikki olikin aika hyvin, miksi en silloin tajunnut nauttia siitä. Näin minulle on käynyt monesti, ja tästä päästäänkin läsnäolon ja hetkessä elämisen taitoon.

Hetkessä eläminen on aina ollut minulle haastavaa. En tiedä mistä se on lähtöisin, mutta olen nuoresta asti elänyt sillä tyylillä, että sitten kun olen saavuttanut jotain, olen tyytyväinen. Joskus kyse oli jonkun tuotteen ostamisesta, joskus lomasta, joskus laihduttamisesta. Näen tätä itsessäni edelleen, mutta se ei ota minua enää niin paljon valtaansa. On perseestä elää vain odottaen jotain lomamatkaa, kun sitä ennen olisi monta ihanaa päivää, joista nauttiminen menee pilalle liiallisen odottamisen takia. Tai jos ajattelen niin, että sitten elän täysillä ja olen onnellinen, kun olen laihtunut viisi kiloa. Silloin suorastaan estän tästä ajasta nauttimisen. Kuin sanoisin itselleni, etten saa olla tyytyväinen ennen kuin kilot on karsittu. Tällainen ajattelutapa ajaa ihmistä kriisiin ja pahimmillaan siihen, että tajuaa ettei ole koskaan tajunnut nauttia hyvistä hetkistä. 

Kävin ensimmäisen terapiani tuossa jonkin aikaa sitten, se oli intensiivinen kymmenen viikon setti, jossa harjoiteltiin erilaisia tietoisen läsnäolon taitoja. Tuo terapia muokkasi minua ja sai minut muistamaan entistä paremmin olla länsä. Läsnäolo on taito, jota voi ja kannattaisikin jokaisen harjoitella. Se on sitä, ettei ajatukset vaella menneessä tai tulevassa, vaan ovat läsnä tässä hetkessä ja tunnustelevat ympäristöä. Olen alkanut huomaamaan enemmän yksityiskohtia ympäristössäni ja muissa ihmisissä, kun harjoittelen tietoista läsnäoloa. On ihanaa, kun ei koko ajan mieti omia huolia ja murheita ja keskity siten vain itseensä, vaan voi avata sielunsa ympäristölle ja panna merkille mitä ihmeellisempiä asioita. Minun ahdistukseni on vähentynyt tällaisten harjoitusten myötä, ja usein saan synkän fiiliksen karkoitettua. 

Tämä kirja on kaiken kaikkiaan hyvä teos käynnistämään itsensä tutkiskelua ja omaa asennetta elämään. Sen symbolisuus on mielenkiintoista ja suhteellisen helposti tulkittavissa. Sain vasta lukemisen jälkeen tietää, että kirja on erittäin arvostettu teos, ja sen kyllä ymmärränkin nyt. Se on tiivistänyt sisälleen elämän suurimpia oppeja.