Aki Hintsa – Voittamisen Anatomia

Kirjoittaja: Pele

15 toukokuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Aki Hintsa – Voittamisen anatomia

Oskari Saaren kirjoittama Voittamisen Anatomia pohjautuu Aki Hintsan kokemuksiin ja oppeihin hänen elämästään. Kirja porautuu melko syvällekin eri asioihin ja yksityiskohtiin, mikä piti kirjan kiinnostavana läpi koko teoksen. Tässä kirjassa käydään läpi esimerkiksi F1-tähtien elämää ja työskentelyä Afrikassa huippujuoksijan kanssa. Hyvinvointi on suuressa osassa kirjan kerrontaa, mutta itse kiinnitin huomiota myös erilaisiin toimintatapoihin ja kulttuuri eroihin, joita kirjaa kuunnellessa saattoi huomata. Hintsa näytti omalla tavallaan ollessaan Etiopiassa sairaalassa töissä, erityisiä johtamiskeinoja, joista saattoi ottaa oppia moni hänen kanssaan työskennellyt. Omalla johtamistavallaan hän muutti kokonaisen sairaalan toimintatapoja.

Hintsa tuntui lähes poikkeuksetta olevan toimissaan aina asiakkaan puolella. Hänestä sai ainakin kirjan perusteella hyvin fiksun henkilön kuvan, joka teki harkittuja päätöksiä erittäin nopeasti. Hintsan ajattelutapa asiakkaiden hyvinvoinnin edistämiseen oli huomattavasti eroava verrattaessa muiden hänen kollegoidensa toimintatapoihin. Hintsan päätavoite nimittäin oli ennaltaehkäistä ongelmia, eikä suoraan rynnätä leikkauspöydälle tai vähätellä alkavia vammoja. Saattoi monella hänen asiakkaallaan olla mielessä, että miten heidän koko elämäänsä vaivannut ongelma voi ratketa pienillä arjen muutoksilla, mutta niin siinä vain kävi.

Tiedätkö, kuka olet? Tiedätkö, mitä haluat? Hallitsetko omaa elämääsi?

Näitten kysymyksien ympärille rakentuu ns. ”Core”, josta kirjassa puhutaan paljon. Nämä kysymykset ovat sellaisia mietiskelyn aiheita, joihin jokainen varmasti löytää ennen pitkää vastauksen, kunhan kysyy kysymyksen itseltään tarpeeksi monta kertaa. Tällaisiin kysymyksiin vastaaminen ei ole varmasti kenellekään helppoa, eikä niihin löydä oikeita vastauksia heti.

Itse olen tällä hetkellä suorittamassa jaksoa, jossa keskityn omaan hyvinvointiin erityisesti, joten kirjassa oli paljon asiaa, josta sai motivaatiota omaan toimintaan. Monet hyvinvoinnin osa-alueet, joita Hintsa oli kehittänyt jollain tapaa niin F1-urheilijoiden kuin juoksijoitten toiminnassa olivat asioita, joita jokainen, minä mukaan lukien, pystyy käyttämään oman hyvinvoinnin parantamisessa.

Yksi asia mikä jäi kirjasta suurena osana mieleen, oli se, että miten paljon ärsykkeet meidän jokapäiväisessä elämässämme vaikuttavat esimerkiksi urheilijoiden toimintaan. Etiopiassa juoksijoilla on elämän tavoitteena olla hyvä isä, hyvä juoksija ja hyvä mies. Sitten taas suomessa juoksijoilla voi olla samat tavoitteet, mutta pitäisi pelata pleikkaria, katsoa telkkaria, urheilla, päivittää facebookkia, instagramia, snapchattia, olla tietoinen maailman tapahtumista ja käydä töissä samaan aikaan. Eli Etiopiassa keskittyminen olennaiseen on helpompaa, kun esimerkiksi tämä pleikkarin pelaaminen ei ole siellä kulttuurissa, tai edes ole käytännössä mahdollista.

Menestys on hyvinvoinnin sivutuote”, jota käytin hyvinvointiin liittyvissä treeneissä akatemian alkuaikoina iskulauseena, on jäänyt kuin kirjoitettuna takaraivooni muistiin, joka on erittäin hyvä asia, tämän avulla olen pystynyt pitämään huolen itsestäni samalla, kun mietin tulevia projekteja ja muita töitä.

Mahdollisesti Hintsasta voitaisiin kirjoittaa toinen kirja, jossa pureuduttaisiin syvemmälle hänen johtamisensa taitoihin ja arvoihin, yhtä syvälle kun tässä kirjassa pureuduttiin hyvinvoinnin maailmaan. Tämä olisi kiinnostavaa ainakin itselle. Tai ehkä joku päivä tapaan Hintsan kanssa ja pystyn keskustelemaan näistä kasvokkain hänen kanssansa, mistäs sitä tietää. 😊

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti