Keväällä poikkeustilanteen alkaessa jäin miltei täysin paikalleni. Kirjapisteiden kirjoittelu loppui minulla täysin ja asiakaskäyntejäkään en onnistunut sopimaan. En löytänyt mielenkiintoa mihinkään paitsi nukkumiseen. Vietin aikaa ainoastaan neljän seinän sisällä ja tiimini huomasi sen. Sainkin keväällä palautetreeneissä suoraa puhetta aikaansaamattomuudestani. Kesällä mietin paljon, kuinka pääsisin taas liikkeelle ja aloittamaan taas oikeasti arjen. Kesällä en siihen kuitenkaan mitään keinoa keksinyt ja asettamani tavoite 5 kirjapisteestä kesän aikana, jäi haaveeksi.

Syksyllä akatemian arjen taas alkaessa olin edelleen samassa pisteessä. Kuitenkin lopulta aloin taas löytää motivaatiota tekemiseen muista tiimin jäsenistä. Heti offline treenien alettua huomasin saavani virtaa ihmisistä ympärilläni ja aloin päästä takaisin kiinni arkeen. Asetin itselleni pitkän kantaman tavoitteen, mutta tällä kertaa jaoin sen pienempiin osiin ja lähdin sitä toteuttamaan askel kerrallaan. Nyt joulun koittaessa pääsin suureen tavoitteeseeni, joka oli parantaa sitoutumistani tiimiin ja poistaa minuun kohdistuvaa luottamuspulaa.

Olen aina osannut asettaa itselleni tavoitteita, mutta silti usein ne ovat jääneet saavuttamatta. Välillä olen kokonaan unohtanut tavoitteeni ja toisinaan en ole edes yrittänyt. Minulta on siis puuttunut toiminta suunnitelma. Tavoite ei kerro miten siihen päästään ja siksi sen asettamisen lisäksi, pitää suunnitella sen toteuttaminen. Itse käytin aikaisemmin kirjassakin mainittua tapaa pilkkoa tavoite pienempiin askeliin. Huomasin kuitenkin ajattelevani että, jos en aina pääse pieniin tavoitteisiini, niin epäonnistun isossakin. Tätä kutsutaan katastrofiajatteluksi. Sille tyypillistä on ajatella, että pahin mahdollinen vaihtoehto tapahtuu. Kirjassa käsiteltiinkin sitä, kuinka epäonnistumisen sijaan kannattaa käydä läpi tulevia onnistumisia ja visualisoida menestys. ”Kun olet jo onnistunut mielikuvissasi, näet tavoitetilan mahdollisena. Olet jo kerran kokenut sen mielessäsi ja kehossasi. Uskot, että voit päästä siihen.”

Aloittaminen

Varsinkin esseetä kirjoittaessa, mutta myös muussa toiminnassa minulle vaikeinta on aloittaminen. Usein huomaan keksiväni tekosyitä sille, miksi nyt ei kannata aloittaa. Saman ajan, jonka käytän tekosyiden keksimiseen, voisin käyttää ongelman ratkaisuun. Itsestään selvää, eikös? Kirja neuvoo miettimään, miksi asia tuntuu niin hankalalta. Liittyykö siihen jokin tunne, jonka vuoksi sitä ei halua tehdä? Yleensä viivyttelyyn liittyy jokin tunnepohjainen syy. Kirjapisteissä minua ahdistaa tekstin luominen ja pidän esseitäni huonoina. Siksi usein lykkään kirjoittamista ja pelkään jonkun pitävän tekstejäni huonoina. Minulla on siis paljon vielä opittavaa siinä, miten saan mielikuvan käännettyä positiiviseksi. Kirjasta poimin vielä ohjeen tunnetilan muuttamista varten. ”Eläydy myönteiseen kokemukseen. Luo myönteisen mielikuvan avulla itsellesi onnistumista ennakoiva olotila ennen kuin aloitat työskentelyn.”