Olisiko vain helpompaa olla pelkäämättä? Onko pelkoa edes olemassa?

Koen pelkoa olevan kahtaa erilaista, toinen on olemassa, toinen ei. Mielestäni pelon voi luokitella kahteen eri kategoriaan. Ensimmäinen pelko on tilanne jossa tapahtuu jotain pelottavaa, koira puree tai olet jossain vastaavanlaisessa tilanteessa jossa sillä hetkellä tapahtuu jotain perlottavaa. Toinen pelko on pelko, jonka luot mielessäsi. Esseessä puhun pelosta, jonka ihminen luo omassa mielikuvituksessaan ja avaan pelon vaikutuksesta omassa elämässäni. Älä anna pelon seistä itsesi edessä, älä anna sen maksaa omaa onneasi. Jos jättää tekemättä asioita sen takia, että pelottaa, voi niitä asioita katua myöhemmin. Harvoin katuu asioita joita on tehnyt, harva katuu eläneensä elämää, moni katuu sitä kun ei ole antanut itselleen elämää jonka on halunnut varsinkin jos syynä on ollut oma pelko.

Pelon on omassa mielessä luotu mielikuvituksellinen tilanne joka menee pieleen tai haluamattomalla tavalla. Jokainen ihminen luo pelkokuvia, nämä mielikuvitukselliset tilanteet joita ei edes ole olemassa, vaikuttavat rajoittavasti elämään. Näiden pelkokuvien takia jokainen jättää tekemättä asioita joita haluaisi. Mutta miksi? Minkä takia annamme pelon vaikuttaa tekemisiimme, varsinkin jos pelko ei ole varoitus jostain vaaratilanteesta. Luomme kymmeniä mielikuvituksellisia tilanteita, joissa asiat voivat mennä huonosti. Suurimman osan ajasta kuitenkin pelot ovat olleet ihan turhia, sillä se mitä pelkäsit ei tapahdu. Olisihan se aika vaikuttavaa jos omat pelot toteutuisi aina, sillonhan osaisi jollain tapaa ennustaa tulevaisuuden tapahtumia.

Pelko on pelottavaa, se on vahva tunne jota on usein vaikea sivuuttaa tai tuntea ainakin verattuna oman pelon lietsomiseen nähden. Omassa elämässä huomaan peloissanai kadottavan taidon ajatella muita vaihtoehtoja. Rupean miettimään pelkoa ja usein kun koitan käydä sisäistä dialogia niin aiheena on pelottaa, ei pelota, pelottaa tää asia sittenkin, nonii nyt älä keskity siihen, miten voin olla keskittymättä… ei hirveän laajaa tilanne ajattelua. Itsellä ainakin lähtee helposti ajatus pois siitä, mitä hyvää voisi tapahtua. Kun pelottaa paljon, on se jopa lamaannuttava tunne, silloin en pysty ajatella ollenkaan järkevästi. Isossa pelossa välttelen asioita, koska ainoa lopputulos mitä näkee selkeästi on pelkokuva. Eräs viisas ihminen sanoi mulle  ”mitä jos siitä seuraakin hyvää”. Nää sanat on jäänyt mieleen ja siitä lähtien oon saanu nää osaks mun sisäistä ääntä. Kun pelottaa kuulen sanat, se on rauhoittavaa ja auttaa usein pääsemään tunteen yli ja keskittymään muihin mahdollisiin tilanteisiin ja usein tällöin alankin pohtimaan mikä olisi paras mahdollinen seuraus asiasta.

To experience Fear you have to use excessive imagination. – Sadhguru

Mielikuvituksen voima.

Pystymme omalla mielikuvituksellamme muokkaamaan tunteita, voimme muuttaa iloisen hetken surulliseksi ajatuksia vaihtamalla. Voimme kääntää pelon nauruksi luomalla tilanteesta koomisen. Tätä oon käyttänyt itse traumojen käsittelyssä. En muista mistä kuulin tän taktiikan, mutta omalla kohdalla se on ainakin toiminut. Kun on jokin trauma, palaa siihen mielessään, visualisoi muiston ja lisää sinne asioita joita ei oikeasti ole tapahtunut. Esimerkiksi jos muistoon liittyy sanoja, lisää sanojen väliin jonkin hauskan äänähdyksen tai sanan joka ei sovi yhtään lauseeseen kuten vaikka kissa. Lisäksi voi lisätä muistoon jonkin biisin, vaikka söpöjä eläimiä tai mitä vaan joka luo tilanteesta naurettavan. Kun käyttää mielikuvitusta ja visualisoi tarpeeksi monta kertaa ja tarpeeksi hyvin, olen ainakin itse pystynyt neutralisoimaan monta muistoa.

Pystyykö mielikuvituksella muokkaamaan menneiden pelkojen sijaan muokkaamaan pelkoa jota tuntee sillä hetkellä? Tottakai voi, täytyy vain viedä mieli muualle, hengittää syvään ja palata omasta mielikuvituksesta siihen hetkeen jossa olet.

Esiintymis pelko.

Muistan kun olin tutor koulutuksessa ja meidän piti mennä eteen esittämään jokin juttu mitä oltiinkaan pienissä ryhmissä tehty. Oman vuoron lähestyttyä ihan yhtäkkiä sydän alkoi hakkaamaan niin kovaa, etten pystynyt muuhun keskittyä, ihan tosta noin vaan olin ihan täynnä pelkoa ja jännitystä tulevasta esityksestä. En edes pystynyt kuuntelemaan kavereiden puhetta kun menin niin itseni sisään, olin siellä kaksin tunteen kanssa. Muistin silloin nämä sanat ”kaikki kipu on egon luomaa, ego elää tulevaisuudessa ja menneessä, se ei selviydy tässä hetkessä” tajusin sillä hetkellä eläväni tulevaisuudessa, koitin palata siihen hetkeen. Aloin hengittelemään syvään ja käymään tilannetta läpi missä olen, istun takavirillä seuraamassa muiden ihmisten esiintymistä. Pelko alkoi samantien hiipumaan ja pääsin hetken kuluttua normaaliin neutraaliin olotilaan. Koitan usein peilata pelkoa tälläisin tilanteisiin, ne auttaa hahmottamaan sen, että vaikka kuinka paljon pelottaa niin sen ei tarvitse antaa ottaa valtaa sinusta. En kyllä siltikään esiinny eli pelolla on valta muhun, pikkuhiljaa sekin helpottaa kun menee lähemmäs pelkoa. Toinen asia millä pelon pystyy selättämään varsinkin esiintymis tilanteessa on pelon jakaminen, olen kuullut vinkkejä esiintymis pelkoon, tehokkaimmaksi oon löytänyt puhumisen, kun kertoo että jännittää niin yleisö pystyy ymmärtämään mitä tunnet ja ymmärtää miksi sinulla menee sanat solmuun tia mitä ikinä tapahtuukaan. Yleisölle pelon kertominen ei kuitenkaan ole niin merkittävää kun se itselleen. Yleinen vinkki joka ainakin toimii!

Tunteet.

Itselle tämä on kaikista pelottavin asia, tai ainakin tunteista puhuminen. Kun on käynyt läpi kipua, ei sitä halua kokea uudelleen. Meidän yhteiskunnassa tunteet on heikkous, ainakin pojilla siitä kuulee tosi paljon ja tunteista on jo nuoressa iässä tehty asia jota ei saa näyttää. ”älä ruikuta”, ”pure hammasta yhteen” ”mies ei itke” onhan näitä. Nuoresta iästä asti kun kuulee tälläistä, se vaikuttaa mielen toimintaan, ala-asteella jos joku meidän luokalta itki, varsinkin poika niin siitä alettiin kiusaamaan. Aikuiset ihmiset kertovat nuorille lapsille tunteiden olevan heikkous. Ainakin itsellä se johti siihen, ettei tule puhuttua tunteista, tai näytettyä niitä. Kun tätä kuulee jatkuvasti, alkaa asioita välttelemään. Ala-aste iästä on itsellä jo yli vuosikymmen vierähtänyt, mikään ei ole muuttunut, samoja asioita puhutaan vieläkin. Itsellä se johti siihen, että tunteiden näyttäminen oli ihan älyttömän vaikeaa, ajatus siitä että tunteiden näyttämine tai niistä puhuminen on itsensä laittamista haavoittuvaiseen tilaan on epäterveellistä. Näin paljon tälläinen pilaa ihmisten mieliä. Näinkin normaali asia kuin tunteet ja niiden esille tuonti tuntuu vaikealta, miksi? Miksi maailma on näin sekaisin, en vain pysty ymmärtämään. Onneksi oon päässyt tästä yli, en kokonaan mutta oon jo pitkällä prosessia. En enää koe tunteiden esille tuomisen olevan heikkous, näen sen nykyään isona vahvuutena. Asian ei pitäisi olla näin, että tälläistä asiaa joutuu miettimään, tai itsensä ilmaisua pitää rajoittaa pelon takia, jos luet tätä ja koet ettet uskalla puhua/näyttää tunteita niin mee jutteleen asiasta ammattilaisille.

Pelko on ja pelko tulee aina olemaan, itse voi vaikuttaa miten paljon sille antaa valtaa.

Matias Alsio