Löysin Petersonin Bookbeatin syövereistä. Muistan lukeneeni hänestä joskus jonkun lehtiartikkelin, jonka kaivoinkin esille ennen kirjan aloittamista. Hän on ilmeisesti hyvin mielipiteitä herättävä kirjailija sekä puhuja…hän kun puhuu välillä vähän radikalistisemmin sekä suoremmin. Kuulostaa hyvältä! Kirjaan minut kuitenkin loppujen lopuksi houkutteli tuo kirjan ingressi, jossa kerrotaan kirjan oleva käsikirja kaaosta vastaan. Jotenkin itse ajattelen, että oma elämäni on jatkuvasti tietyn sortin kaaosta, toki joissain määrin hallittua sellaista. Ehkä olisi silti hyvä joskus saada elämään joku semmoinen vähän rauhallisempi draivi. Kenties tämä kirja auttaisi siinä. 

Kirjan 12 elämänohjetta, joista tartun ajankohtaisimpiin aiheisiin: 

1. Seiso suorassa hartiat takana. 

2. Kohtele itseäsi kuin henkilöä, jonka auttamisesta olet vastuussa. 

3. Hanki ystäviksesi ihmisiä, jotka tahtovat parastasi. 

4. Vertaa itseäsi siihen mitä olit eilen, älä siihen mitä joku toinen on tänään 

5. Älä anna lastesi tehdä mitään, mikä saa sinut suhtautumaan heihin kielteisesti. 

6. Järjestä omat asiasi kuntoon ennen kuin kritisoit maailmaa. 

7. Tavoittele sitä, mikä on merkityksellistä. (älä sitä, mikä on vain hyödyllistä) 

8. Puhu totta – tai älä ainakaan valehtele. 

9. Oleta, että keskustelukumppanisi voi tietää asioita, joita sinä et tiedä. 

10. Puhu täsmällisesti. 

11. Älä häiritse rullalautailevia lapsia. 

12. Silitä kadulla vastaan tullutta kissaa. 

3. Minulla on ystäviä, kavereita ja tuttuja. Ystävät ovat sellaisia, joista oikeasti välitän. Saan heiltä paljon henkistä pääomaa sekä koen antavani itsestäni myös heille vastinetta. Ystävyys on minulle molemminpuolista välittämistä. Hirveästi ystäviä minulla ei ole, mutta ne korvaavat minulle lähestulkoon oman perheeni. Heitä olen valmis auttamaan koska tahansa, sekä uskon sen olevan molemminpuolista. On hienoa tuntea kun voi luottamuksella jakaa elämänsä ilot ja surut sekä kuunnella toista hänen omissaan. 

Kaverit ovat minulle niitä henkilöitä, joista suoranaisesti haen omaan elämääni nopeaa positiivista sisältöä. He ovat henkilöitä, joiden kanssa vietetään hyviä päiviä tai silloin, kun tarvitsen jotain muutosta elämääni. He eivät kuitenkaan tiedä mitään syvällisempää elämästäni, enkä minä heidän omastaan. Vietetään hauskaa, saadaan hyviä muistoja. Sanoisin, että minulla on varsin itsekkäät motiivit kavereiden kanssa olemisessa ja haluan itse vain päästä nollaamaan ajatuksia ja rentoutumaan. 

Tutut on sitten puolestaan minulle tyyppejä, joiden kanssa ei vapaa-aikana vietetä oikeastaan koskaan aikaa, mutta heitä moikataan, kysytään kuulumiset ja puhutaan jostain tietystä aihepiiristä. Tässä voisin sanoa minulla olevan kaikista itsekkäintä ajattelua. Tämä on minulle hetki, kun kerään omaa verkostoani. Teen itselleni tuttuja pääsääntöisesti sen takia, että joskus voi olla hyvä tuntea joku tietty tyyppi tietystä paikasta. He saattavat olla joskus minulle hyödyllisiä, joten lämmin liidi on hyvä olla moneen paikkaan. Uskon, että tuttujeni ja minun välillä on molemminpuolinen ymmärrys siitä, minkä takia molemmat puhuvat toisilleen. Molemmat haluavat kasvattaa verkostoaan täysin itsekkäästi. Molemmat toivovat hyötyvänsä joskus vielä toisen tuntemisesta. 

Pointtina tässä minulla on se, että aika moni ihminen on itsekäs. Kaikki mukavat ihmiset joille juttelet, eivät ole ystäviä, eivät ehkä edes kavereita. He voivat olla vain tuttuja. Ota lähellesi oikeasti sellaisia ihmisiä, joihin voit luottaa sekä hyväksy se, että jokaisen ihmisen ei edes tarvitse olla muuta kuin hyvän päivän tuttu. Kun panostat oikeisiin ihmissuhteisiin, huomaat olevasi huomattavasti onnellisempi. Pidemmässä juoksussa kaverit ja tutut ajattelevat kuitenkin omaa napaansa sinun sijaan. 

4. Mielestäni aika moni varsinkin suomalainen ihminen pitää itseään paskana epäonnistujana. Yksi syy tälle on juurikin se, että vertaamme itseämme johonkin muuhun. Minä en ole tarpeeksi hyvä, koska naapurin Pekka on parempi. Tällainen tavoitetilan tavoittelu voi motivoida joitakin henkilöitä saavuttamaan tavoitteensa, mutta usein käy kuitenkin niin, että vajotaan tietynlaiseen itsesääliin. Tulee ajatus siitä, että minä en pysty mihinkään. On hyvä, että on halua kehittyä paremmaksi. Toisen kirjan mukaan onnellisuus tulee kuitenkin nimenomaan paremman elämän tavoittelusta, eikä niinkään sinne pääsystä. Kuitenkin tärkeää tässä ohjeessa numero 4 on nimenomaan huomata, että olet kehittynyt siitä, mitä olet ollut aiemmin. Olet pystynyt muuttamaan itseäsi paremmaksi. Tästä saadaan tärkeää boostia positiivisen minäkuvan rakentamiselle. 

6. Mielestäni tämä on erittäin hyvä neuvo kaikille. Tuntuu, että jokaisella olisi jotain moitittavaa toisen huonosta tekemisestä. Tämä on myös helppo oman pahan mielen purkutapa. Kuitenkin Pitäisi jaksaa muistaa se, että harvemmin kukaan meistä mikään Jeesus on. Jos tehdään siis muille niin kuin mekin haluaisimme heidän tekevän meille. Vaikka en uskontoa hirveästi fiilaakaan, niin tuossapa on yksi parhaista Raamatun opetuksista. 

7. Tämä opetus on itselleni oikeasti tärkeä, sekä uskon tämän herättelevän myös monen muun mielipiteitä. Minua on aina harmittanut se, kun huomaan lapsien tekevän kaikki oletusarvojen mukaan. Vanhemmat ovat hyvissä ammateissa ja arvostavat koulua, niin lapsi menee lukioon ja sieltä lukemaan itsensä kauppatieteiden maisteriksi. Vanhemmat ovat tsempanneet tähän, mutta onko lapselta oikeasti koskaan kysytty, mistä hän unelmoi? Harvemmin varmaan siitä ekonomin ammatista. Kuinka paljon korkeakouluissa on sellaista porukkaa, jotka ovat ajatelleet järjellä ja valitsivat todennäköisyyksien puolesta hyväpalkkaisen ja varman tulevaisuuden, vaikka he olisivat voineet seurata jotain siistiä unelmaansa? Onko elämässä merkityksellistä se, että SELVIÄÄ elämästä mahdollisimman hyvin yhteiskunnan asettamin arvosanoin, vai se, että kokee mahdollisimman paljon seuratessaan unelmiaan? Usein mietin, että onko elämäni oikeasti sitten niin hyvää, jos olen joskus taloudellisesti menestynyt. Olenko unohtanut elää tarpeeksi? Olenko vain mennyt tiettyyn yhteiskunnan muottiin, missä taloudellinen asema tuo arvostusta ja hyväksyntää. Koenko kuolinvuoteellani tehneeni elämässä mahdollisimman paljon merkityksellisiä juttuja, vai kadunko elämäni tärkeitä päätöksiä. Olenko silloin tyytyväinen siihen, miten olen elänyt?