21 oppituntia maailmantilasta on 2018 julkaistu teos, joka ottaa kantaa 4 suurimpaan ydinongelmaamme tuolloisessa maailmantilassa: 

• Terrorismi, sodat: historian ja uskontojen vaikutukset,
• Ilmastonmuutos:  miten minun henkilökohtaiset, päivittäin tekemäni valinnat  vaikuttavat esimerkiksi toisella puolella maailmaa asuviin?
• Tekoälyn nousu: teknologian uhat ja mahdollisuudet,
• Kansainvälisen yhteistyön hiipuminen: liberaali demokratia ja sen ongelmat

Kirjan tavoitteena on herätellä lukijaa ajattelemaan seuraavien kysymyksien saattelemana: mitä maailmassamme tapahtuu juuri nyt, mihin meidän tulisi kiinnittää huomiomme ja mitä haluamme opettaa maailmastamme lapsillemme? 

Hyppää siis mukaan oppimismatkalleni oivaltamaan oivalluksistani.

Jokaiselle koneelle menetetylle työtunnille on syntynyt yksi uusi työpaikka

Mitä pidemmälle ajassa mennään, ihminen tuntee itsensä entistä hyödyttömämmäksi. Vai tunteeko? On ehkä sellainen uskomus, että automaatio vie meiltä kaikilta työt, mutta eivät koneetkaan pysty itsestään toimimaan, puhumattakaan siitä, että niiden tekemässä työssä voitaisiin säilyttää inhimillisyys. Automaation tavoite on vapauttaa ihmiset tylsistä, toistuvista tehtävistä, joita koneet suorittavat jo paremmin ja tehokkaammin kuin ihminen. Samaan aikaan voimme keskittää työmme monimutkaisiin luoviin haasteisiin. Miksi meidän siis tulisi ajatella, että meiltä viedään jotain pois, kun voisimme samaan aikaan yhdistää voimamme automaation kanssa ja saada tehokkaampaa jälkeä aikaiseksi. Mielestäni tästä loistava esimerkki nousi podcast jaksossamme Microsoftin tekoälyjohtajalta Teemu Vidgreniltä, joka mainitsi tekoälyn ja ihmisen yhteistyöstä asiakaspalvelutyössä. Teemu kertoi siitä, miten esimerkiksi Telia hyödyntää tekoälyä asiakasvaihteeseen tulevissa puheluissa. Tekoäly kuuntelee koko asiakkaan puhelun ja puhelun aikana heittää asiakaspalvelijalle valmiita ratkaisuja asiakkaan ongelman selvittääkseen.  Koska ihminen pystyy pitämään lyhytaikaisessa muistissaan vai pienen määrän tietoa, voi tämänkaltaisella yhteistyöllä helposti tulevaisuudessa luoda uusia työpaikkoja esimerkiksi kouluttautumattomille henkilöille alalla, jossa tarvitaan kykyä soveltaa nopeasti uutta tietoa käytäntöön.  

Kuka kärsii automaatiosta eniten ? 

Globalisaatio on tehnyt valtiot riippuvaisiksi toisistaan. Mietitäänpä vaikka sitä, kuinka suuri osa esimerkiksi vaatteistamme tulee Kiinasta. Suunnittelutyö voi olla Suomessa, mutta aika harva vaatteistamme valmistetaan täällä. Automaation myötä kuitenkin uskotaan, että tulevaisuudessa maiden riippuvuus toisistaan tulee vähenemään ja halpa, kouluttamaton työvoima menettämään suuren osan merkityksestään muun muassa tekoälyn ja 3d-tulostimien myötä. Kirjan mainitseman esimerkin myötä on tulevaisuudessa hyvinkin nähtävissä se, että sen sijaan, että valmistuttaisit yrityksesi vaatteita Daghassa ja kuljettaisit sen Amerikkaan myyntiin, voisit ostaa paidan koodin Amazonin verkkokaupasta ja tulostaa sen NewYorkissa, omassa tulostintehtaassa. Mikäli yrityksesi liiketoiminta olisi siis NewYorkissa. Samaan aikaan bangladeshilaiset jäisivät työttömäksi. Tulot, jotka aiemmin virtasivat Länsi-Aasiaan, täyttäisivät tätä nykyä amerikkalaisen jättiyhtiön kirstuja. Mikä on siis jälkeen jääneiden valtioiden tulevaisuus ?

Näitä ihmisellä ei ole, mutt tekoälyllä on : yhdistettävyys ja päivitettävyys

Tietokoneita voidaan kytkeä toisiinsa, jolloin ne voidaan ohjelmoida samalla tavalla, ihmisiä taas ei. Esimerkiksi kaikki ihmiset eivät osaa liikennesääntöjä. Tuletko koskaan edes miettineesi, millainen vaikutus tällä on turvallisuuteemme liikenteessä.  Autopilotti taas on ohjelmoitu tietämään viimeisimmät liikennesäännöt. Ja tämä sama päivitys voidaan tehdä kaikille saman päivityksen vaativille autoille yhtä aikaa. Kirjassa mainitaan, että: ’’ robotit tottelevat kuuliaisesti isäntiään’’. Mutta kuka loppupelissä on vastuussa, jos auto ajaakin esimerkiksi ihmisen päältä. Tämän pohjalta jäin miettimään, että kuinka moni meistä nykypäivänä luottautuu enemmän tekoälyn tuottamaan sisältöön ja kuinka uskoo enemmän ihmiseltä peräisin olevaa tietoa. Esimerkiksi luotammeko siihen, että lääkärimme, joka on kouluttautunut 2000-luvun alussa on yhtä tietoinen tämän hetken diagnooseista verrattaen esimerkiksi tekoälylääkäriin, joka on ohjelmoitu viimeisimmän tiedon mukaan.

Kuinka moni osaa nykypäivänä suunnistaa itse kartasta ilman että tukeutuu navigaattoriin?

Miten tekoäly muovaa meidän ajatusmaailmaamme ja oppimistamme? Mihin siis voimme luottaa ja mihin emme. Aloin pohtimaan näitä kysymyksiä sitä kautta, että jos haluan oppia uutta, mitä kautta hankin nykypäivänä tietoa asiasta, jota en vielä tiedä.  Ihan super vaikea kysymys, sillä tällä hetkellä tietoa on niin valtavasti saatavilla, että enemmän nouseekin mielessä eteeni kysymys, mihin tietoon todella kaikista löytyvistä tiedoista pystyn luottamaan? Mitkä ovat siis lähteitä joihin intuitioni uskoo ja pohtii kriittisesti, sillä teen päätökseni hyvin paljolti intuition pohjalta. Ja intuitioni kumpuaa taas paljolti aiemmista kokemuksistani. Kirjassa mainitaan, että ihminen ei tunne lojaaliutta tuntemattomia kohtaan. Meidän on helpoin aina tukeutua läheisimpiemme luokse, mutta voidaanko me pitää totena myöskään asioita joita lähipiirimme kertoo meille totena. Lähdehän voi näissäkin asioissa olla mikä vaan ja tulkitsija voi lisätä siihen aina omaa maustettaan.Koen, että tällä hetkellä luotettavin tapa kerryttää tietoa on luottaa siihen, että asia on perusteltu tarpeeksi hyvin. Huomaan, että olen alkanut arjessanikin haastamaan läheisiäni pyytäessäni heitä perustelemaan väitteitään.

’’Mitä enemmän dataa virtaa ruumistasi älykkäisiin laitteisiin, sitä helpompi suuryritysten on tuntea sinut, manipuloida sinua ja tehdä päätöksiä puolestasi.’’- Harari.

Algoritmit sosiaalisten instituutioiden herroja 

Ihminen on sosiaalinen eläin. Kun jotain tapahtuu, ihminen ottaa käteensä puhelimen ja ottaa tilanteesta kuvan. Tämä jälkeen kuva julkaistaan sosiaaliseen mediaan ja odotetaan että siihen saadaan tykkäyksiä. Sen jälkeen mietitään, että miltä minusta tämä asia tuntuu. Maistuuko tekemäni ruoka hyvältä? Vai mietitäänkö?  Vai rajautuuko mielipiteeni sen mukaan, kuinka monta tykkäystä kuvaani saan. Oliko se sittenkään hyvä kuva, jos saankin vain alle 100 tykkäystä? Miten algoritmit vaikutta meihin ja mitä ne pahimmillaan voi aiheuttaa meissä?  Oletko koskaan miettinyt sitä, minkä perusteella algoritmi syöttää minulle ehdotuksia. En ollut aihetta juurikaan miettinyt ennen podcast jaksoamme Perttu Pölösen kanssa. Perttu kertoi meille muun muassa esimerkin Facebookin profiilikuvista, jonka mukaan Facebook pystyy täysin hallinnoimaan sitä, milloin se näyttää kuvia esimerkiksi kavereilleni vai näyttääkö ollenkaan. Tämä sai minut pohtimaan muun muassa sitä, miksi osa kavereistani tykkäilee Instagram kuvistani vasta viikkoja kuvan lataamisen jälkeen ja osa taas ei näe tätä vastaavaa kuvaa lainkaan, jos ei erikseen mene sitä etsimään profiilistani.

Kuka datamme omistaa ? 

Kirjassa mainitaan siitä, että Facebookin perustamisen tavoitteena oli tuoda miljoonat ihmiset yhteen ja luoda verkostoja. No verkostojahan sillä rakennettiin, mutta perustajien agenda ei ollutkaan ihan niin mustavalkoinen. Myöhemmin on paljastunut muun muassa, että kolmannet osapuolet ovat käyttäneet kaikkea tätä Facebookin käyttäjistä saatua dataa esimerkiksi vaalihuijauksiin. Lukiessani parisen kuukautta sitten kirjan Saisinko Huomiosi, aloin tarkemmin pohdiskelemaan dataa ja etenkin sitä dataa, mitä minusta voidaan toimintani perusteella tallentaa koko ajan. Olen ollut melko naiivi asian suhteen ja ajatukseni datan keruuseen on pääosin muodostunut ainoastaan sen pohjalle, että yritykset joille täytän yhteystietoni esimerkiksi yhteystietolomakkeen myötä ovat niitä, joilla on minusta jotain kerrottavaa. Todellisuudessahan kaikki ilmaiset palvelut, joita käytän ja joille evästeeni hyväksyn on niitä yrityksiä, joilla on tallessa ainakin jonkinlaista dataa minusta kerrottava. Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että evästeiden hyväksyminen on kuin kirjoittaisi pankin lainaehtoihin allekirjoituksensa.  

Datan keruu on arvokkaampaa kuin raha. 

Data on kallista. Vaikka yrityksen liiketoimintamalli olisi päin persettä, mutta se omistaa paljon dataa, on data se arvokkain osuus yrityksessä. Hieman omin sanoin siteeraten kirjasta, olkaa hyvä! Tästä hyvänä esimerkkinä Wolt, joka tekee liiketoiminnallaan jatkuvasti miinusta, mutta samaan aikaan yrityksellä on valtava pääoma asiakkaiden dataa tallessa.  Jos yritys myisi kaiken tämän datan, tekisi se sillä valtavasti rahaa. Olen viime aikoina pohtinut asiaa Vengan kannalta ja lähinnä sen puolesta, että emme ole oikeastaan koko kolmen vuoden aikana keskustelleen missään vaiheessa siitä, kuinka paljon dataa me kokonaisuudessaan omistamme ja minkä arvoista keräämämme data on. Ollaan kyllä koitettu testata esimerkiksi useampaan otteeseen eri crm-järjestelmiä, mutta yritykset ovat jääneet todella kauaksi arkista toimintaamme. Kirjan pohjalta heräsi ajatus siitä, että meidän olisi Vengana hyvä opetella erilaisia datan keruu  ja analysointi työkaluja, joita voitaisiin testata esimerkiksi projekteissamme.

Data tulevaisuuden yhteiskuntamme pelastaja? 

Ehkä suurin kysymys, joka itselläni kirjan kautta nousi pohjautuu kutakuinkin siihen, että  miten pystymme sääntelemään meistä saatua tietoa ja datan keruuta tulevaisuudessa entistä paremmin? Karu fakta on se, että isot teknologiayhtiöt maailmassa istuu niin sanotusti datakirstumme päällä ja heillä on kaikki mahdollisuudet muuttaa datan keruu kulttuuria tai ylipäätänsä sitä, miten meistä saatua dataa hyödynnetään. Kuitenkin valitettavan monella ajatus meistä kerättävästä datasta näyttäytyy negatiivisena asiana. Yhteiskunnallisiin seikkoihini nojaten olen muun muassa miettinyt viimeaikoina sitä, millaisia ongelmia data voisi ratkaista esimerkiksi ihmisten lisääntyvien mielenterveysongelmien kannalta. Jos puhutaan suomen tasolla, on lähes poikkeuksetonta, että kaikki meistä yli 15-vuotiaista omistaa älypuhelimen. Pelkästään jo puhelin pystyy lukemaan kasvojemme ilmeitä, analysoimaan kirjoitustyyliämme sekä kuuntelemaan puhettamme. Olisiko siis tulevaisuudessa mahdollista, että mikäli puhelimemme pystyisi havaitsemaan meissä mahdollisia alkavan masennuksen oireita, pystyisi näistä huomioista viestimään esimerkiksi läheisillemme?