Anniina Nurmen Vihaan ja rakastan vaatteita -kirja kiteyttää oman intohimoni vaatteisiin, muotiin ja tuo esiin vaateteollisuuden ongelmallisuuden. Suosittelenkin tätä eeposta kaikille, joille vaatteet ovat minun tapaani iso osa itseilmaisua. Sain kirjasta myös paljon vinkkejä ja ideoita Happy Second projektiini. 

Vastuullisuus on prosessi, jossa tehdään vaihe vaiheelta vastuullisempia valintoja. Äärimmäisen vastuullisen vaatteen ostaminen ei tee meistä vastuullisia yksilöitä, sillä vaatteen vastuullisuus ei ole sidoksissa suoraan kuluttamiseen vaan eteenkin vaatteen arvostamiseen. Olen todella fiiliksissä seurannut vierestä työnimellä K2 Studio -kulkevaa kestävän kehityksen hanketta. Hankkeessa ideana on muun muassa kasvattaa kaupunkilaisten tietoutta ja osaamista vaatteiden kiertokulusta sekä muun muassa tuunaamisesta. Kirjan mukaan laadukkaiden vaatteiden pitäisi kestää noin 300 käyttökertaa, että sitä voi sanoa laadukkaaksi.  Sillä on myös ero onko, vaate valmistettu Suomessa vai onko vaatemerkki suomalainen. Suomalaisuus ei aina takaa vastuullisuutta, sillä kuten esimerkiksi merkkilaukkujen tuotannosta tiedetään, niin osat voivat kulkeutua mistä päin maailmaa tahansa ja kuhan tuote osittain kasataan jossain, niin voidaan sanoa sen olevan sieltä.  

Vaatteiden vastuullisuuden pohtiminen on osittain todella etuoikeutettua, sillä köyhällä ei ole varaa ostaa aina vastuullista, ellei se ole jo valmiiksi käytetty tuote. Vanha sanonta sanoo, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. On arvokysymys millaisia vaatteita ihminen päällään kantaa. Tähän osittain sitoutuu projektini Happy Second. Happy Secondin suurin missio on laittaa hyväkuntoisia vaatteita kiertoon etsimään uutta elämää. Emme silti koe, että haluamme kannustaa ihmisiä tekemään isoja heräteostoksia, sillä näemme, että vaatteet on tehty käytettäväksi. Kirppis vaatteet on minulle itselleni Nurmen tavoin arvovalinta ja kustannuskysymys.

Oma haasteeni ja onneni on aina ollut se, että rakastan vaatteita. Joudun usein pohtimaan samaa mitä Anniina Nurmi kirjassaan mainitsee. Vaikka esimerkiksi tuote olisi ostettu käytettynä, niin silti kannan brändin arvoja kävelevänä mainospylväänä. Tästä hyvä esimerkki on viimeaikainen Balenciagan kohu, jota olen seurannut silmä kovana. Olen aina pitänyt Balenciagan rajoja rikkovasta tyylileikittelystä, mutta viimeaikainen somemainoskamppanja oli minulle liikaa monen muun ihmisen tavoin. Kampanjassa valokuvaaja Gabriele Galimberti, joka tunnetaan siitä, että hän matkustaa ympäri maailmaa ja ottaa kuvia lapsista heidän lempi lelujensa keskellä, kuvasi lapsia, jotka pitivät bdsm-henkisiin varusteisiin puettuja nallekäsilaukkuja. Yhdessä kuvassa näkyy Balenciagan ja Adidaksen yhteistyössä luotu Hourglass tote laukku ja sen takana dokumentteja lapsipornoon liittyvästä oikeudenkäynnistä.  Balenciagaa syytetään lasten seksualisoinnista, lapsipornon mainostamisesta sekä pedofilian ihannoinnista. Vaikka markkinointi selkeästi hakee shokkifactoria, niin meni kampanja silti yli oman hyvän maun rajani. Varmasti yhdistän kampanjan mielikuvat tulevaisuudessa ihmisiin, jotka näen kantavan Balenciagan tuotteita, sillä tuotteiden käyttäminen on hyväksyntää. Sama koskee pikamuotimerkkejä, kuten muun muassa Sheiniä ja H&M Groupin alla olevia brändejä, kuten H&M, Monkia sekä Weekdayta. Pikamuoti on aina riistoa. Pikamuoti yleensä tarkoittaa työntekijän näkökulmasta muun muassa järkyttäviä työolosuhteita, kymmenien tuntien päiviä ja minimipalkkaa tai orjatyötä. On tärkeää erottaa mitä. tarkoittaa minimipalkka ja elämiseen riittävä palkka. Minimipalkka ja elämiseen riittävä palkka eivät ole sama asia. Lakisääteinen minimipalkka on valtion asettama palkkojen vähimmäistaso, mutta se harvoin kattaa edes työntekijän perustarpeita. 

Muistan muutamia vuosia sitten, kun uutisoitiin Foxconn-itsemurhista, jotka olivat joukko itsemurhia, jotka liittyivät alhaiseen palkkaan ja julmiin työoloihin Foxconn Cityn teollisuuspuistossa Shenzhenissä, Kiinassa. Itsemurhat olivat niin suuri ongelma tehtaassa, että sinne asennettiin itsemurhan estäviä verkkoja, joihin ihminen putoaa hypättyään ikkunasta. Tehdasta käyttää pääasiassa teknologia-alan yritykset mukaan lukien Apple. Kun katson ympärilleni kodissani, näen paljon asioita jotka ovat tutkimuksen jälkeen tehty hyväksikäyttämällä jonkun muun kohtaloa. Se on oikeasti vitun ahdistavaa, mutta ahdistus ehkä ohjaa minua jatkossa myös lisää oikealle polulle. En usko, että minua varten pitää kuolla.