Hyvä ja huono tylsyys

Tylsyys on ristiriitainen tunne, sillä on olemassa sekä hyvää, että huonoa tylsyyttä. Hyvälle tylsyydelle olisi suotavaa ajoittain altistua, jotta oikeasti pääsisi olemaan yhtä omien ajatusten kanssa ja täten oppisi tuntemaan itsensä paremmin sekä parhaimmillaan voisi saada mahtavan luovia ideoita. Toista tylsyyden puolta hyvin mielestäni kuvaa tylsyyden synonyymi ikävystyä. Ikävystymisen tunteita aiheuttavat eri ihmisille hyvin erilaiset asiat. Itselleni tällainen voisi olla esimerkiksi luento itseäni kiinnostamattomasta aiheesta, mutta pääsääntöisesti kyseisenlaisessa tilanteessa toivoisi olevansa jossain muualla ja asia tuntuu siltä, ettei siihen haluaisi tuhlata omaa aikaansa. Moni varmasti myös samaistuu päivittäisiin tylsistymisen tunteisiin, jotka ehtivät vallata mielen niinkin lyhyessä hetkessä kuin kassajonossa tai hissiä ja liikennevalojen vaihtumista odottaessa. Mielen valtaa ajatus kuinka viihdytän itseäni tämän 20 sekunnin tyhjän hetken aikana, ja kuin automaattisesti käsi hakeutuu taskuun ja puhelimen pakonomainen selailu voi alkaa. Huolestuttavasti huomaan itsekin tekeväni tätä vaikkei niin ole aina ollut. Olen syntynyt 90-luvulla, joten ensimmäisen puhelimeni olen saanut ykkösluokalla vuonna 99. Jos oikein muistan, puhelin oli Nokian 3310, jonka suunnilleen ainut lisätoiminto soittamisen ja tekstiviestien lähettämisen lisäksi oli matopeli. Eli ei kovinkaan koukuttava laite, joka oli tarkoitettu pääasiassa soittamiseen ja hankittu minulle sen vuoksi, että saisin vanhempiini yhteyden, jos tulisi joku hätä, kun olen yksin kotona. Toisin sanoen siis lapsuudessa ja nuoruudessani en ole tottunut siihen, että olisi jatkuvasti saatavilla olevia tylsyyden lievittäjiä, vaan tylsyys on kuulunut osaksi arkea ja tylsyyden vallatessa on vain tyytyväisenä tuijoteltu mäntypaneelien muodostamia maagisia eläimiä ja muita hahmoja. 

On mielenkiintoista huomata, miten eri tavalla ihmiset kokevat tylsyyden tunteen. Kirjassa on lainattu Marie Josephine de Suinin lausahdusta ”Ikävystyneisyys on itseen kohdistuvaa pelkoa”, joka on mielestäni hyvin osuvasti sanottu. Sillä jos olet sinut itsesi kanssa, ei todennäköisesti tunnu hankalalta vain olla omien ajatusten kanssa ja mietiskellä päähän juolahtavia asioita. Kun taas, jos haluat välttää näiden ajatusten ilmaantumisen ylipäätään, koet tuon kaltaiset hetket ikävystyttävinä ja haluat päästä niistä pois tai jopa vältellä niitä. Itse esimerkiksi tarvitsen välillä aikaa olla yksin ajatusteni kanssa, ja jopa odotan, että niin pääsen tekemään, kun taas eräs ystäväni tietoisesti välttelee sitä, että joutuisi kohtaamaan omat ajatuksensa täyttämällä jokaisen hetken jonkinlaisella aktiviteetilla. Tylsyys liittyy myös vahvasti tällä hetkellä vallitsevaan trendikkääksi tehtyyn tehokkuuteen ja kiireeseen. Jatkuvan kiireen keskellä hyvin harva pysähtyy oikeasti ”vain ajattelemaan” tai ”vain olemaan” eli laittaa puhelimen, Netflixin ja muut tylsyyden karkottajat syrjään, ja oikeasti vain on tekemättä mitään antaen ajatusten virrata, ollen läsnä hetkessä. Hetkessä oleminenkin nimittäin tuntuu nykyisin olevan kovin haastavaa. Hetkessä olemista olen itse pyrkinyt lisäämään esimerkiksi siten, että kun vietän aikaa ystävieni kanssa, puhelimeni on äänettömällä, enkä vilkuile sitä jatkuvasti. Tämän vuoksi itseäni ärsyttää suunnattoman paljon, jos ystäväni alkaa näppäilemään WhatsApp viestiä kesken ajanvieton tai puhelin on kaivettava esiin useaan otteeseen, jotta tilanteesta on varmasti riittävän monta kuvaa someen laitettavaksi. Toki vallitseva tehokkuuden ja kiireen ihannointi luo myös sen, että usein saattaa tuntua, ettei kehtaa ”vain olla.” Vastikään olleissa oppisopimus treeneissä puhuimme siitä, kuinka helposti tulee huono omatunto siitä, jos vaikka sunnuntain haluaisi käyttää oikeasti siihen, ettei tee mitään. Toki uskon, että tuo tiimin kesken puhuttu ei minkään tekeminen pitää sisällään aikamme tylsyyden estäviä virikkeitä kuten puhelimen, Netflixin tai pelikonsolin käyttämistä, mutta moinenkin niin sanotusti ei minkään asian edistävä tekeminen on kuitenkin mielestäni tärkeää vaikkei kaikkia tylsyyden hetkiä tulisikaan moisilla aktiviteeteillä käyttää. Tämä saa miettimään onko tylsyyteen uppoutuminen myös siksi nykyaikana haastavaa, että ei minkään tekeminen tuntuu niin väärältä ja paheksuttavalta käytökseltä? 

Luovuus ja tylsyys

Ovatko luovuus ja tylsyys sidoksissa toisiinsa? Omien kokemusteni pohjalta komppaan kirjan ajatusta siitä, että ainakin toisinaan luovuus vaatii tylsistymistä. Oma arkeni on ollut todella kiireistä oikeastaan siitä asti, kun aloitin Tiimiakatemialla opiskelun ja tuntuu, ettei sen aikana ole ollut sellaista ajanjaksoa, jossa olisin ollut todella luova. Koen tämän johtuvan siitä, että tuo niin trendikäs kiire on täyttänyt kalenterini ja en ehdi pysähtyä, jotta voisin tylsistyä ja saada ajatukseni kulkemaan ja luovuuteni kukkimaan. Muistan nimittäin huomanneeni, että reppureissuilla ollessani oloni on ollut luova. Uskon sen johtuvan, toki maiseman vaihdoksesta, joka tuo erilaisia näkökulmia, mutta myös siitä, että ajan käsitys on reissatessa muuttunut ja on ollut niin paljon aikaa käytettävissä, että ajoittain on ollut jopa tylsää. Ja tässä kontekstissa se ei missään nimessä ole ikävystyttävää tylsistymistä vaan sellaista, että on miettinyt, että ”no mitäs sitten tekisi, kun ei ole pakko tehdään mitään?” Näinä hetkinä on voinut vain tarkkailla ympäristöä ja tunnustella sieltä kumpuavia ajatuksia, joita normaalissa arjessa harvoin tulee, kun kiireen keskellä ei ehdi edes tarkkailla omaa ympäristöään ja tehdä siitä oivaltavia havaintoja. Tylsyyden tunne oli vahvasti läsnä, kun Vietnamissa ystäväni kanssa matkatessani saavuimme pikkuiseen kaupunkiin nimeltään Ha Tien, jonka olimme lukeneet olevan pysähtymisen arvoinen paikka. Olihan se pysähtymisen arvoinen, mutta yksi yö olisi kohteessa riittänyt, kun me niitä vietimme siellä kolme. Kaupunki oli sen verran syrjäinen, ettei siellä kukaan puhunut englantia, joka teki kaikesta päivittäisestä asioinnista kuten bussilippujen ostamisesta sekä kasvisyöjänä ruokailusta hyvin haastavaa, kun yhteistä kieltä ei ollut. Kaupunki oli myös aika lailla nähty päivässä, eikä siellä ollut rantoja, joilla olisi voinut nauttia auringosta, joten tylsistyminen todella oli läsnä. Se kuitenkin sai ajatukset juoksemaan ja kyseisellä matkalla pohdimme esimerkiksi tapoja ratkaista Aasiassa turistin silmään räikeänä paistavan jäteongelman.

Tylsyyttä voi kokea myös tekemässään työssä. Tylsäksi koettua työtä on kuvailtu siten, että työ koetaan mitäänsanomattomaksi ja koetaan, ettei työllä ole merkitystä. Tunteeseen yhdistyy usein vääristynyt kokemus ajasta. Tunnit matelevat ja työpäivä tuntuu kestävän ikuisuuden. Mieleeni tulee saman tien eräs kesä, jonka olin töissä leipomossa, jonka ainoa tuote oli gluteenittomat sämpylät. Työnkuva oli yksinkertaisuudessaan kärrätä pinnavaunuissa pelleillä olevia sämpylöitä linjastolle, josta ne pakattiin pussiin, pussit suljettiin ja pakattiin laatikoihin, joissa ne lähtivät kauppoihin myytäviksi. Työnjako meni yleensä niin, että esimerkiksi useamman tunnin ajan pelkästään laitoin sämpylöitä pussiin ja suljin pussit. Voin suoraan sanoa, että kyseinen työ kyllä ajoittain uhkasi viedä elämän halun ja merkityksellisyyden tunne oli todella kateissa. Kyseinen kokemus tylsästä työstä sai muistamaan muutamat hetket, kun meinasin kirjaimellisesti nukahtaa pystyyn kesken sämpylöiden linjalle laittamisen. Tämä sai miettimään, kiinnitetäänkö riittävästi huomiota siihen, että vaativissa mutta helposti pitkästyttävissä työtehtävissä olevat henkilöt jaksavat tehdä työtään. Itse muistan tuossa leipomotyössä, sen auttaneen, jos radio oli päällä ja pystyi keskittymään työn ohessa muistelemaan radiosta tulevien kappaleiden sanoja tai ylipäätään musiikki taustalla oli ylimääräisenä ärsykkeenä hetkessä. Virikkeiden lisääminen tai erilaisten toimintatapojen keksiminen helposti tylsistyttäviin linjastomaisiin töihin varmasti korostuu tulevaisuudessa, kun työpaikkoihin siirtyvät työntekijät ovat yhä nuorempaa sukupolvea, joiden arjessa älypuhelimet ja muut ärsykkeet ovat olleet läsnä lapsuudesta asti.