Tunnelukko on haitallinen ajattelutapa, joka on opittu lapsuudessa tai nuoruudessa omilta vanhemmilta tai muilta lähipiirin henkilöiltä. Tunnelukot näkyvät tietynlaisina ajattelu- sekä käyttäytymismalleina aikuisiällä ja voivat periytyä esimerkiksi omille lapsille samalla tavalla, miten aikuisenkin tunnelukot ovat todennäköisesti saaneet alkunsa. Tunnelukko voi syntyä myös aikuisiällä. Esimerkiksi hyvin kontrolloiva kumppani voi aiheuttaa toiminnallaan toiselle riippuvuuden tunnelukon. 

Tein tunnelukkotestin osoitteessa tunnelukkosi.fi ja alla pohdin minulle suurimmiksi nousseita kolmea tunnelukkoa. Laitan jokaisen kohdalle myös kyseiseltä nettisivulta, sekä kirjasta löytyvän kuvauksen tunnelukosta. Kirjan lukeminen ohjasi minua pohtimaan asioita, jotka ovat voineet vaikuttaa haitallisiin toimintamalleihini, joita nykyään tiedostan. En ehkä aikaisemmin ole niin pohtinut, mistä ne oikein voisivat johtua.  

VAATIVUUS 

“Olet vaativa itseäsi kohtaan, vaikka luultavasti itse pidät vaativuuttasi ihan kohtuullisena. Sinusta tuntuu, että koko ajan on tehtävä jotain, saatava aikaan tai pidettävä asiat ja tavarat järjestyksessä. Et voi olla tyytyväinen itseesi jos et täytä vaatimuksiasi – siksi tuntuu ettei mikään koskaan riitä, aina on jotain tavoittelemisen arvoista. Riittämättömyyden, epäonnistumisen, huonommuuden ja häpeän tunteet vaanivat ja iskevät ellet yllä koviin vaatimuksiisi. Ponnistelet välttääksesi näitä ikäviä tunteita ja se aiheuttaa sinulle ahdistusta ja stressiä. Stressi saattaa ilmetä erilaisina fyysisinä oireina – unettomuutena, väsymyksenä, korkeana verenpaineena, vatsahaavana tai paniikkikohtauksina. Sinun on vaikea rentoutua ja vain nauttia elämästä. Saatat olla enimmäkseen turhautunut ja ärtynyt itseesi ja toisiin.”  

Olen vaativa itseäni kohtaan ja minun tulee suoriutua tekemistäni asioista aina kiitettävästi. Jos teen jonkun työtehtävän puoliteholla, koen siitä häpeää, ja tunnen pettäneeni muut, esimerkiksi tiimiläiseni. Välttääkseni tällaisia tunteita, yritän pääsääntöisesti suoriutua tehtävistäni aina parhaalla mahdollisella tavalla. Jätän usein myös asiat melko viimetippaan ja nämä kaksi tekijää eivät ole kovin toimiva yhtälö. Stressaannun pahasti, kun huomaan, etten mitenkään kerkeä tekemään asioita niin hyvin, kuin tiedän voivani, sillä aikataulu tulee vastaan. Tarvitsen kuitenkin aikataulun aiheuttamaa painetta, jotta saan asioita aikaiseksi. Minun tulisi löytää balanssi näiden kahden asian välillä.  

Usein stressi kasvaa huomaamattani niin suureksi, että alan kokemaan fyysisiä oireita, kuten unettomuutta. Sen seurauksena jaksamiseni kärsii ja perusasiatkin alkavat tuntumaan ylitsepääsemättömän vaikeille ja mielialani muuttuu melko aaltoilevaksi. Huomasinkin ennen joulua, että jokaiset treenit päättyivät siihen, että olin ärsyyntynyt kaikkeen ja kaikkiin. Se oli stressin ja väsymyksen aiheuttamaa  

Kirjassa puhuttiin jatkuvasti lapsuudessa koettujen asioiden vaikutuksesta tunnelukkoihin ja sitä kautta käyttäytymiseen aikuisiällä. Tunnistinkin lapsuudestani ja nuoruudestani tekijöitä, jotka varmasti ovat vaikuttaneet vaativuuteeni. Esimerkiksi vanhempani ovat olleet vaativia harrastuksieni ja erityisesti koulumenestykseni suhteen. En koe sitä huonoksi asiaksi, sillä olen jo nuoresta asti kaivannut jotain ulkoista painetta, jotta saan asiat hoidettua. Se toisaalta on myös asia, mikä minun pitäisi saada muutettua sisäiseksi motivaatioksi. Ulkoinen motivaatio ei loppujen lopuksi puske tarpeeksi, eikä se ole “oikeanlainen” motivaationlähde. Teenkö töitä, tai oikeastaan mitään itseäni varten? Vai onko kaikki loppujen lopuksi vain muita varten? Apua, olipa kauhea ajatus. 

OIKEUTUS 

“Pidät itseäsi erityisenä ja oikeutettuna tavanomaisesta poikkeaviin toimintatapoihin. Omat tarpeesi ovat sinulle tärkeämpiä, kuin toisten. Olet vaativa ja kontrolloiva muita kohtaan, ja haluat että asiat menevät niin kuin sinä haluat. Sinun on vaikea hyväksyä vastustusta, kun haluat jotain. Haluat varmistua siitä, että saat kaiken mitä haluat, miten haluat ja koska haluat. Tylsistyt ja pitkästyt helposti, ja sinusta saattaa tuntua, etteivät rutiinitehtävät ole sinua varten – sinun ei pitäisi joutua tekemään niitä.” 

Olen lyhyen työurani aikana päätynyt siihen, että motivaation ylläpitämiseksi tarvitsen jonkun suuren päämäärän, jota varten teen töitä. Tällöin osaan jaksottaa työntekoa päässäni ja voin ajatella, että “enää pari kuukautta”, mikä auttaa rutiinitehtävien suorittamisessa. On myös palkitsevaa nähdä joku konkreettinen lopputulos tehdystä työstä. Kun edellisessä työpaikassani hoidin pääasiassa yrityksen laskutusta, jokaisen lähettämäni laskun jälkeen löysin aina uutta laskutettavaa. Työteholla ei niinkään ollut merkitystä, sillä hommat eivät lähes koskaan loppuneet, vaikka olisin kuinka paiskinut. Alkuinnostuksen ja opetteluvaiheen jälkeen en enää kokenut onnistumisentunteita oikein muistakaan työtehtävistä ja motivaationi laski laskemistaan. Vasta, kun sain tiedon, että olin päässyt Tiimiakatemialle, pystyin alkaa laskemaan jäljellä olevaa työaikaa ja motivaatio hieman nousi. “Enää kaksi viikkoa ja sitten alkaa ihan uudet jutut.” Uskonkin, että projektiluontoinen työskentely sopii parhaiten minulle. Hoidan työtehtäväni tiettyyn aikarajaan mennessä, näen työni jäljen ja siirryn seuraavaan tehtävään.  

Kuten oikeutuksen tunnelukon kuvauksessa sanotaan, olen vaativa muita kohtaan ja haluan asioiden menevän juuri niin, kuin minä haluan. Uskon vaativuuteni muita kohtaan linkittyvän vahvasti vaativuuteeni itseäni kohtaan. Tällä hetkellä olen tilanteessa, joita usein jopa hieman jännitän vaatiessani muilta paljon. Viime vuoden ajan annoin hyvinkin suoraa palautetta silloisen markkinointitiimimme toiminnasta. En koe sinänsä olleeni erityisen vaativa, sillä asiat olivat koko tiimin kesken sovittuja, mutta olin usein se, joka haastoi ja kyseli markkinointitiimiltä tiukkaan sävyyn, jos asiat eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan. Nyt olen itse tiimimme markkinointipäällikkö ja minun on markkinointisolun kanssa yllettävä tasolle, jota viime vuodenkin porukalta odotin. Toisaalta tämä kertoo kilpailuhenkisyydestäni. En rehellisesti tiedä, olisinko edes hakenut markkinointipäällikön pestiä, ellen olisi kokenut, että nyt minun pitää näyttää, että pystyn itse näihin asioihin. Ymmärrän, että tuo piirre minussa ärsyttää monia, mutta se saa minut suoriutumaan tehtävistä hieman paremmin, kuin ilman tuollaista painetta.  

Minun on edelleen välillä hankala ymmärtää, miksi esimerkiksi tiimiläiseni eivät ole minun kanssani samaa mieltä. “Minun mielipiteenihän on aina oikea ja paras.” Tuntuu tyhmältä myöntää, mutta oikeasti ajattelen hieman liian usein noin. Se on onneksi kehittynyt jo jonkin verran, sillä tiimiläiset ovat sanoneet siitä minulle moneen otteeseen tilanteissa, joissa olen möksähtänyt, kun enemmistö on minun kanssani eri mieltä. Kuinka lapselliselta se tuntuukaan nyt, kun kirjoitin sen. Koitan tunnistaa tulevaisuudessa entistä paremmin tällaiset tilanteet ja välttää suurta vastareaktiota, vaikka asiat eivät menisikään ihan minun haluamallani tavalla. Kompromissien teko tuntuu vain hyvin vaikealta tilanteissa, joissa päätettävä asia on minulle jollain tavalla henkilökohtainen tai muuten tärkeä.  

HYLKÄÄMINEN 

“Menetyksen pelko ohjaa elämääsi – olet huolissasi yksin jäämisestä. Uskot että läheisesi kuolevat tai jättävät sinut. Pelkäät jääväsi yksin ja luultavasti takerrut läheisiin ihmisiisi, mutta samalla karkotat heidät luotasi – pahin pelkosi on kuin itseään toteuttava ennuste. Menettämisen pelkoa seuraa luottamuksen puute joka tulee usein ilmi kontrollointina, omistushaluisuutena ja mustasukkaisuutena. Riippuvuudet voivat olla selviytymiskeinosi, joilla yksinolon aiheuttama ahdistus tuntuu siedettävämmältä. Koet suhteisiin kuuluvat tavalliset erotilanteet ahdistaviksi etkä luota siihen että suhde kestäisi erot. Tulkitset herkästi toisen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä eroaikeiksi ja saatat ylireagoida niihin, vaikkapa siihen kun toinen ei vastaa puheluusi tai tekstiviestiisi.” 

Tunnistan tästä kuvauksesta itseäni vähemmän, kuin aikaisemmista kahdesta, joihin voin samaistua jopa pelottavan hyvin. Olen kuitenkin kuvauksen mukaisesti melko ylianalysoiva monissa ihmissuhteissani. Kerran ystäväni ei vastannut viesteihini pariin tuntiin, vaikka oli avannut ne ja olin ihan ahdistuksissa, että mistä hän oikein on suuttunut. Jonkun ajan päästä hän soitti ja nauroi, että jostain syystä hänen viestinsä eivät olleet tulleet minulle läpi ja kaikki on hyvin meidän välillämme. Minulle tulee arjessa melko monesti tämän kaltaisia tilanteita. Tulen myös helposti mustasukkaiseksi varsinkin parisuhteessa. Ystävyyssuhteissa mustasukkaisuus on minulle melko harvinaista, ja tunnistan sen yleensä hyvin varhaisessa vaiheessa. Mustasukkaisuus on asia,  joka minua suorastaan hävettää. En haluaisi tuntea sellaista tunnetta, ja lähes joka kerta se on vieläpä aiheetonta. En oikein osaa sanoa, mistä mustasukkaisuus minulla juontaa juurensa, mutta haluaisin kyllä selvittää sitä, sillä siitä koituu minulle ihan turhaa ja ylimääräistä mielipahaa.