Inspiroiduin Spotlight-tapahtuman jälkeen lukemaan Perttu Pölösen kirjan ”Tulevaisuuden lukujärjestys” puhujien suosituksista. Varsinkin Mikko Parikan puheenvuoro puhutteli itseäni ja sain siitä paljon irti. Mikolla oli mielestäni niin paljon viisaita ajatuksia tulevaisuuden työelämästä, että ajattelin hänen suositteleman kirjansa olevan varmasti hyvä. Olen yrittänyt olla lukematta tällaisia self-help tyylisiä kirjoja, joista ei ehkä saa niinkään mitään kovaa substanssiosaamista, vaan yleisiä ajatuksia omaan elämään ja itsensä kehittämiseen. Sain kirjasta kuitenkin paljon ajatuksia oman työidentiteetin määrittelyyn, tavoitteiden asettamiseen ja totta kai tulevaisuuden työelämätaitojen pohtimiseen, koska sitä kirja oikeastaan on. Siis tulevaisuudessa tärkeiden työelämätaitojen pohtimista. Ei siis ihan turha kirja, vaikka self-help skeidaa olikin.

Kirjan alussa Pölönen kirjoitti hienosti jotain tähän tapaan: ”Jatkuvan muutoksen keskellä ei ole tärkeintä mikä muuttuu, vaan se mikä ei muutu.” Muuttumattomalla meinataan esimerkiksi vuorovaikutustaitoja, keskittymiskykyä ja luovuutta. Sellaisia taitoja, joista työelämässä tulee aina olemaan hyötyä, tapahtui lähes mitä tahansa. Muuttuvilla taas meinattiin esimerkiksi teknologian kehitystä ja siihen liittyvää työelämän rakenteen muutosta. Pölönen ei kuitenkaan meinaa, että kehityksen kelkasta kannattaisi nyt hypätä ja muodostaa itselleen pahalaatuinen teknologiafobia. Kannattaa kuitenkin keskittyä niiden taitojen kehittämiseen, jonka päälle substanssiosaaminen rakentaa, koska erilaisia substanssitaitoja voi meidänkin sukupolvemme aikana tulla ja mennä niin paljon. Kannattaako esimerkiksi ohjelmoinnille uhrata kaikkea valveillaoloaikaansa, jos tekoälyn kehitys nopeutuu entisestään ja korvaa ison osan työntekijöistä seuraavan vuosikymmenen aikana. Toisaalta on turha jossitella loputtomiin ja odottaa robotiikan korvaavan meidät kaikki. Omaa työidentiteettiä ei kuitenkaan pidä nojata liikaa yhteen substanssiin, jotta et jää murroksen tullessa tyhjän päälle. Täytyy pystyä uudistamaan itsensä ja osaamisensa kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Syy siihen, miksi näitä pehmeitä taitoja ei ehkä oteta tarpeeksi tosissaan, johtuu osittain siitä, että niitä on vaikea mitata. Kuinka todistan työhaastattelussa olevani luova taikka muuntautumiskykyinen. Toki voin kertoa työkokemuksestani, joka ehkä hieman auttaa todistelussa, mutta lopulta mitään konkreettista on vaikea antaa. Tulevaisuudessa työhaussa varmasti hyödynnetäänkin yhä enemmän esimerkiksi persoonallisuustestejä tai kenties jonkinlaisia työpajoja. Myös ryhmähaastattelut ovat yleistyneet. Niissä näkee konkreettisesti, kuinka hakija toimii sosiaalisessa tilanteessa.

Olen aina elänyt vähän siinä käsityksessä, että kannattaisi panostaa kaikki pelimerkit substanssiosaamiselle ja varsinkin akatemian alussa minulla oli vaikea nähdä vuorovaikutustaitojen arvo, vaikka koko nuoruuteni olen niitä tarvinnut varsinkin töissä sekä harrastuksissa. Tätä kirjoittaessani nämä aiheet ovat myös ajankohtaisia Tiimiakatemian Teams-kanavalla. Listasta, joka ryhmään jaettiin paistaa läpi merkityksettömyyden tunne. Ymmärrän osan tästä ärtymyksestä, koska olen itse kokenut samoja tunteita aloittaessani akatemialla. Ärsytti, mietitytti ja vähän ahdisti, että mitä tästä tulee vai tuleeko yhtään mitään. Mitä teen tällä koulutuksella ja niin edelleen. Koska valmistumme Tiimiakatemialta, papereissamme ei suoranaisesti lue sitä mihin valmistumme, esimerkiksi markkinointiin. Mielestäni on kuitenkin vanhanaikaista kuvitella, että löydät itsellesi merkityksellisen ja antoisan työn automaattisesti paperien verukkeella. Vanhempieni nuoruudessa urapolun suunnittelu opintojen avulla oli ehkä hieman yksinkertaisempaa. Muutos ei ollut niin nopeaa. Meidän sukupolvemme pitäisi opetella kestämään epävarmuuden tunnetta ja juuri tämän takia on tärkeää, että koko identiteetti ei ole kiinni yhdessä tittelissä.

Jari Sarasvuon podcast jaksoissa ”Kuinka töitä hankitaan” tai ”Kyky keskittyä on tämän vuosisadan tärkein taito” puidaan samanlaisia teemoja kuin Tulevaisuuden lukujärjestyksessä. Jaksoissa Sarasvuo korostaa esimerkiksi vireystilan merkitystä työnhaussa. Koska työelämässä jatkuva oppiminen on nykyään elintärkeää, täytyy vireystilankin olla sellainen, että on valmis vastaanottamaan ja oppimaan uutta. muutaman tiimiläisen kanssa tänään ProAkatemialla pölyttämässä Motive hyvinvointitiimissä. Yksi heidän arvoistaan oli se, että tiimiläisten hyvinvoinnista ei tingitä ja se näkyi. Kaikki tiimiläiset olivat täysin läsnä tekemisessä, vaikka suu ei olisi koko ajan käynytkään. Koko iltapäivä meni dialogin voimalla, eikä älylaitteita tarvinnut räplätä, jotta pystyisi keskittymään. Tuollaista työkulttuuria pitäisi vaalia jokaisen tiimiyrityksen. Melkein uskallan väittää, että meidän sukupolvemme tulee arvostamaan entistä enemmän vuorovaikutustaitoja, keskittymistä ja ulkoa muistamisen sijasta kykyä etsiä ja tulkita tietoa. Tietoa riittää internetin myötä loputtomiin ja tulkinnan määrä siksi korostuu.

Tulevaisuuden lukujärjestys oli hyvä kirja, joka on mielestäni hyvin linjassa Tiimiakatemian mallin kanssa. Kaikki akatemialle tulevat ihmiset voisivat puolestani lukea tämän kirjan. Akatemialla aistii paljon ahdistusta tulevasta. Tulevaisuus nähdään turhan usein kasana uhkia mahdollisuuksien sijaan. Tulevaisuuteen kun ei voi määräänsä enemmän vaikuttaa, ei siitä myöskään kannata liikaa huolia. Pitää valmistautua mahdollisuuksien mukaan, mutta sitäkään ei voi tehdä täydellisesti, koska emme voi täysin ennustaa tulevaisuutta. Sen kuulimme myös Turun Yliopistolla. Myös Jari Sarasvuon podcastissa puidaan hyvin usein samoja aiheita ja omat ajatukset tulevaisuuden työelämästä ovatkin alkaneet muodostua, vaikka vain muutama vuosi takaperin olisin kokenut koko aiheen todella kuivaksi.