Tiimiakatemian johtavat ajatukset

Kirjoittaja: Antti Seppälä

13 joulukuun, 2021

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Luin tänään tiimiakatemian johtavat ajatukset maanantain treenejä varten. Tiimiakatemian johtavat ajatukset kertovat minkä puolesta akatemialla taistelemme ja miksi olemme. Teksti toi jotain uusia ajatuksia omia arvoja ja tiimiä kohtaan. Tässä reflektiossa tulen kertomaan näistä uusista ajatuksista.

10 ohjetta tiimiyrittäjälle

Teksti antaa 10 hyvää ohjetta omaan tulevaisuuteen. Nämä ohjeet kuulutettiin viime talvena, kun saimme tietää tiimijaot. Tämän jälkeen en ole kuullut niistä kertaakaan. Mielestäni jokainen ohje on tärkeä päivittäisessä akatemian elämässä, joten niitä voitaisiin muistuttaa useammin. Minulle tärkein ohje oli ”saat tehdä virheitä, voit oppia niistä”. Olen huomannut, että monesti en tee jotain, koska pelkään tekeväni virheen. Minun täytyy ymmärtää, että muut ihmiset eivät ole kiinnostuneita minun virheistäni. Kun uskallan tehdä enemmän asioita, niin opin myös enemmän.

Tiimiakatemia arvot

  1. Ihmissuhteet
  2. Tiimiyrittäjyys
  3. Rohkeat kokeilut ja uuden synnyttäminen
  4. Tekemällä oppiminen
  5. Matkustaminen

Tässä ovat tiimiakatemian 5 arvoa. Mielestäni suurin osa arvoista näkyy päivittäisessä akatemia toiminnassa. Ainoa arvo, mikä ei näy akatemialla on matkustaminen. Koronan takia emme ole vielä päässeet matkustamaan, mutta toivottavasti ensi vuonna pääsemme.

Minulle tärkein arvo akatemian arvoista on ihmissuhteet. Ihmissuhteet näkyvät omassa elämässä päivittäin. Minulla on hyvät suhteet kavereihin ja perheeseeni. Pidän elämässäni tärkeänä sitä, että tulen kaikkien kanssa toimeen. Ilman hyviä ihmissuhteita, elämä olisi paljon kurjempaa.

Tiimiyrittäjyys on nykyään minulle myös tärkeä arvo. Pidän omaa tiimiä tärkeänä ja koen, että tiimissä yrittäminen on hauskaa. Tulevaisuudessa tiimiyrittäjyydestä voisi tulla vielä tärkeämpi arvo minulle.

Mielestäni rohkeat kokeilut ja uuden synnyttäminen näkyy vähiten akatemialaisten keskuudessa. Mielestäni voisimme kaikki olla rohkeampia ja kokeilla enemmän uusia asioita. Tällä hetkellä osa akatemialaisista menee tekemään hanttihommia tai ei kokeile mitään sellaista, mikä veisi mukavuusalueen ulkopuolelle. Mielestäni hanttihommien tekeminen ei ole rohkeaa.

Tekemällä oppimisen arvo näkyy sekä akatemialla, että omassa elämässäni. Opin paljon paremmin tekemällä, kuin pulpetin penkillä istuessa.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti