Aki Hintsan päiväkirjamerkintöihin perustuvalle kirjalle ei olisi voinut olla parempaa lukemis aikaa kuin juuri nyt.  Olen lukenut Hintsan ja Saaren aikaisemman kirjan Voittamisen anatomia joitain vuosia takaperin ja nyt tämä viimeisempi kirja toi mieleeni taas coren tärkeyden. Surullisen tarinan lisäksi mielestäni kirja kertoo elämän ilosta ja menestyksen ja sen tavoittelun varjo puolista. Hintsa oli super kiireinen kasvu yrittäjä joka opetti muille elämän tasapainon tärkeydestä vaikkei sitä itse löytänytkään ennen diagnoosiaan.  

Mieleeni jäi hyvin kirjan loppupuolelta kohta jossa Hintsa puhuu prioriteeteistä. Prioriteettien määrä on suurempi nuorilla kuin vanhemmilla jo omat prioriteettinsä löytäneillä henkilöillä. Hintsan mukaan ihmisellä pitäisi olla kehitysvaiheessa noin 5 prioriteettiä. Jos mietin omaa elämääni ja prioriteettieni määrää alan ymmärtää miksi niin moni asia menee puolivaloilla. Ihmisellä on rajalliset resurssit ja jos jaan ne 10 eri prioriteetille jää koko potista liian vähän yksittäiselle prioriteetille. Mietin onko akatemian mallinnus kolmesta projektista (lypsy, unelma ja oppi) oikeasti ajankohtainen enään. Pitäisikö mallinnuksesta jättää lypsy ja unelma pois ja jättää tilalle vain oppi? Sehän on ainoa asia miksi mekin Tiimiakatemialla olemme.  

Core koostuu vastauskesta kolmeen kysymykseen.   

• Tiedätkö kuka olet?   
• Tiedätkö mitä haluat?   
• Kontrolloitko itse omaa elämääsi?  

Näistä kolmesta muodostuu ihmisen identiteetti joka muuttuu iän myötä. Sehän on aivan luonnollista että ihmisen ajattelu malli muutuu mitä enemmän oppii. Miettiessäni tätä omalle kohdalleni tajusin myös etten osaa vastata yhteenkään näistä kysymyksistä. Monesti akatemialla kuulen sanottavan etten tiedä mitä haluan olen sen itsekkin sanonut monta kertaa. Tiedostan että sen löytäminen on tärkeää jotta pystyy toteuttamaan omia unelmiaan, mutta miten sen löytää. Jos kuuntelisi Letimiä sen löytäisi kokeilemalla mahdollisimman paljon erilaisia asioita. Tässä tapauksessa ei ole olemassa parempaa paikkaa kuin Tiimiakatemia täällä mahdollisuus uuden tutkimiseen on suuri. Onko sillä kuitenkaan merkitystä mitä minä haluan nyt jos se kuitenkin iän myötä muuttuu?  

Tiedänkö kuka olen? Huomasin miettineeni tätä reilu vuosi sitten kun lopetin jääpallon pelaamisen. Siihen asti olin aina jollain tavalla identifioinut itseäni urheilun pohjlata vaikka aina olinkin tiedostanut sen heikoksi vaihtoehdoksi. Jääpallon loppumisen myötä mietin mitä olen. Olen ystävä, poikaystävä, veli, opiskelija, yrittäjä ja monta muuta asiaa. Mutta mikä näistä identifioi minut tai oikestaan onko identifiointi edes tarpeellista. On jos se on vain itsellesi. Ei jos se on jotain muuta ihmistä varten. 

Lopuksi täytyy sanoa että Hintsan kirja muistuttaa että elämässä ei voi ikinä tietää mitä tapahtuu ja pitää pyrkiä elämään elämää kokoajan vain niitä ihmisiä varten jotka ovat itselleen tärkeitä mukaan lukien itseään.