Motivaatio sanana tuntuu kuuluvan jokaisen ihmisen yleiseen sanavarastoon, ainakin kun puhutaan henkilön omasta suorittamisesta tai tavoitteiden saavuttamisesta. Määrittelen motivaation ihmisen psyykkisenä suorituskykynä, jonka avulla usein pyritään pääsemään kohti haluttua tavoitetta. Yleensä motivaation luo ihmisen omat motiivit eli halut, syyt ja tarpeet toimia. Omassa elämässäni esimerkiksi vahvana motivaationa toimii kehittyminen paremmaksi ihmiseksi kaikilla itselleni tärkeillä osa-alueilla, kuten urheilijana, johtajana, yrittäjänä ja ihmisenä. Motiiveinani taustalla onnellisten tunteiden saavuttaminen, oma arvokkuus ihmisenä, vapaus ja elämästä nauttimisen mahdollisuus. Minulla on aito halu saavuttaa näitä kyseisiä asioita elämässäni. Minua ajaa parhaiten eteenpäin ja saa päivittäin suorittamaan haasteita, juuri tämä motiiveistani rakentuva motivaatio. Tämänlaista itsestä tulevaa halua saada itselle tärkeitä asioita aikaiseksi voidaan nimittää sisäiseksi motivaatioksi. 

En halua yrittää väittää olevani jonkinlainen pyhimys, joka pystyy saamaan kaivettua motivaatiota vain omasta itsestään. Minä motivoidun myös ulkoa tulevista pakotteista tai käskyistä, itseasiassa aika usein ne toimivat todella tehokkaasti, hyvässä sekä pahassa. Ihmiset motivoituvat erilaisista asioista, erilaisina ajankohtina. On vaikeaa sanoa, esimerkiksi omalla kohdallani, olenko sisäisen vai ulkoisen motivaation uhri enemmän arjessani. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin ja ryhmässä me heijastamme usein omaa tekemistämme muihin. Näen itsessäni selkeästi sen, mitä ryhmän paine saa aikaan. Vertailen omaa suorittamistani muihin ja kilpailuhenkisyyteni takia koen suoraan sanottuna häpeää, jos satun olemaan muita jäljessä annetuissa tehtävissä. Tällainen ulkoinen paine saa minussa aikaan pakonomaisen tunteen suorittaa ja se puskee minua myös tekemään. Toimivaa, mutta mikäli motivoituminen on tästä kiinni, puhutaan silloin ulkoisesta motivaatiosta, eikä tekeminen tule olemaan pitkäjänteisesti kannattavaa. Ajattelen joskus ahdistavia asioita elämän ajan lyhyydestä, ja siitä mitä tapahtuu mahdollisesti kuolemamme jälkeen. Usein tätä ajatellessani alan pikimmiten tekemään jotain, mikä on minulle tärkeää ja niin sanotusti edistää elämääni. Ajatus elämän tuhlaamisesta on kammottava ja sen ajattelu toimii minulla hyvänä keinona saada itseni tekemään, melkein mitä vaan. 

Motivaatiota ja motivoitumista on erilaista ja ne jaetaan juurikin näihin kahteen, sisäiseen ja ulkoiseen. Paljon puhutaan siitä, että motivaation pitäisi olla sisäistä eikä ulkoista, mutta miksi? Kaikki perustuu psykologiaan. Ulkoinen motivaatio on päämäärähakuista toimintaa eli sinut laittaa toimimaan jokin tavoiteltava asia, mikä ei suoranaisesti saa sinua onnellisemmaksi, vaan enemminkin mahdollistaa elämisesi. Esimerkiksi lahjonta joillain pakollisilla tarpeilla, ei motivoi sinua aidosti, vaan on pakonomaiseen suorittamiseen ajavaa. Mistä asioista oikeasti pidät ja tulet onnelliseksi kuuluvat sisäiseen motivaatioon. Ihmisillä on psykologisia perustarpeita ja ne täyttyessä tiedämme, että tekeminen on mieluisaa, itsestä tulevaa ja se ajaa sisäiseen motivoitumiseen. Nämä neljä ovat kyvykkyys, vapaaehtoisuus, hyvän tekeminen ja yhteen kuuluvuus. Kyvykkyys ja vapaaehtoisuus synnyttävät kokemusta itsensä toteuttamisesta ja yhteen kuuluvuus sekä hyvän tekeminen synnyttävät kokemuksen tavasta olla myönteisesti yhteydessä toisiin ihmisiin. Nämä asiat johtavat siihen, että koemme oman elämämme olevan merkityksellistä. Kun pyrimme tekemään asioita, joista pidämme, toteutamme itseämme. Kun toteutamme itseämme, tuntuu elämämme meistä merkitykselliseltä. Kun teemme sitä vielä yhdessä muiden ihmisten kanssa ja omasta tahdostamme, elämisemme energia tulee meistä itsestä eli on sisäisen motivaation synnyttämää. 

Voiko sisäistä motivaatiota sitten jotenkin hallita tai johtaa? Itsessään sitä ehdottomasti voi. Minä koitan johtaa motivaatiotani tekemieni itsehaastattelujen kautta. Eli koitan löytää vähintään kerran viikossa itselleni hetkiä, käydä keskustelua itseni kanssa. Mitä oikein teen? Mitä haluan tehdä? Olenko oikeassa paikassa? Teenkö oikeita asioita? Olenko onnellinen? Tämänkaltaisia kysymyksiä kysyn itseltäni ja pyrin löytämään niihin aitoja vastauksia. Yleensä aiheet pyörivät koulun, työn ja harrastusten parissa sekä ihmissuhteiden ja tulevaisuuden tavoitteiden ympärillä. Jos huomaan olevani myönteinen elämäntilannettani kohtaan, tiedän että olen oikealla tiellä. Jos taas on jokin asia, mikä ei miellytä, pyrin korjaamaan sen. Mikään ei ole sen lohduttavampaa kuin se, että on tyytyväinen tähän hetkeen ja tietää olevansa menossa kohti unelmiaan. Siinä hetkessä on helppo toimia itsevarmana. Pidän myös erittäin paljon näiden reflektioiden kirjoittamisesta. Näissä pääsee analysoimaan syvällisesti omaa kehittymistään. Pidän sitä äärimmäisen tärkeänä oman kehittymisen tunnistamisen kannalta. Näillä keinoilla minä johdan sisäisesti itseäni ja motivaatiotani. 

Työelämässä, yrityksissä ja tiimiakatemialla sisäisen motivaation johtaminen pitäisi olla kaikilla jollain tavalla hallussa tai jokaisen pitäisi edes tiedostaa sen tärkeys. Jos et kykene sitä tekemään, teet helposti asiat vain helpoimman ja vähimmäis- tarpeiden kautta. Ärsyynnyt tai turhaudut herkemmin, joka johtaa negatiivisuuteen ja saa tekemisen tuntumaan pakkopullalta. Motivaation lisäksi myös luovuuteesi kärsii. Vanha opetus kieltää yrittämästä vaikuttaa toisen ihmisen vapaaseen tahtoon, mutta välttääksemme negatiivisuuden kierteen, suosittelen yrittämään saada johdettua ihmisten sisäistä motivaatiota. Erityisesti, jos olet johtoasemaan kuuluva henkilö. 

Huonolla johtamisella saadaan yksilöt ulkoisen motivaation kehälle. Minulla on urheilu-uraltani kokemuksia huonosta johtamisesta. Nimittäisin kokemaani kontrolloivaksi johtamiseksi. Nimeltä mainitsematon johtaja pyrki siihen, että hänellä on viimeinen sana kaikkeen. Hän halusi vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin. Ison työmoraalinsa takia hän siihen pystyi, mutta kontrollilla hän loppujen lopuksi musersi tiettyjen yksilöiden itseluottamuksen, loi pelon ilmapiirin, teki epäluoviksi ja passiivisiksi. Et halua johtajana saada ryhmässä aikaan näitä asioita. Joillekin suorittajille iso kontrolli saattaa sopia, mutta ihmisille, jotka haluavat toteuttaa itseään ja vaikuttaa asioihin, ei tällainen sovi ollenkaan. ”Valmentaja” ei antanut pelaajille ollenkaan luottamusta, eikä vaikutusvaltaa joukkueessa. Pelaajat tekivät vain sen mitä käskettiin ja mikä pahinta, usein huonojen suoritusten jälkeen osoitettiin sormella syyllistä, joka vain epäonnistui suorituksessaan. 

Ihmiset tekevät varmasti jatkossakin virheitä ja huonoja johtajia tulee aina olemaan. Johtaminen tulisi ajatella valmentavana palveluna muita kohtaan. Johtajan tulisi tehdä kaikkensa sen eteen, että tiimissä kaikilla on mahdollisimman hyvät resurssit tehdä työnsä oma-aloitteisesti ja niin hyvin kuin mahdollista. Johtaja luo nimenomaan mahdollisuuksia. Johtajan avulla ryhmästä voidaan saada parhaimmillaan itseohjautuva. Itseohjautuva tiimi olisi mielestäni Tiimiakatemialla optimaalisin tiimin tila. Itseohjautuvassa tiimissä vastuu jakautuu tasaisesti kaikille, eikä kenenkään tarvitse tehdä liikaa töitä, koska jokainen hoitaa sen oman ruutunsa niin hyvin. Kaikille vastuuta ja vapauksia antamalla ryhmään saadaan enemmän asiantuntijoita, kun yksilöt pääsevät kehittymään. 

Miten johtaisin sisäistä motivaatiota ryhmässä, että saisimme tiimistämme itseohjautuvan? Arvostus, vastuu, vapaus ja luottamus ovat hyvät perusarvot. Perustana kuitenkin kaikelle näille toimii arvostus. Arvostetaan sitä, että saadaan olla täällä. Kaikkien olisi pyrittävä näkemään tämä osana heidän hyvää elämäänsä, eikä vain pakollisena kouluna tai välietappina jonnekin. Siten jokaisen asenne olisi päivittäin se, että yksilö on valmis antamaan oman panoksensa tiimille. Sen lisäksi jokainen arvostaisi toinen toistaan. Ymmärretään, että täällä vasta opetellaan ja kaikki tekevät varmasti parhaansa. Siitä pääsemmekin seuraavaan eli vastuuseen. Tiimissä kaikille luotettaisiin vastuuta. Eri henkilöt pääsisivät tasaisesti johtamaan ja kokemaan vastuun kantamista. Se kasvattaisi ymmärrystä vastuun kantamisesta, sekä opettaisi johtamista jokaiselle. Jos yksilö näkee ja uskoo, että hänellä on oikeasti ryhmässä vaikutusvaltaa, hänestä tulee automaattisesti enemmän tekevä ja yrittävä yksilö. Luottamusta osoitetaan siten että jokainen saakoon itse määrittää, miten he haluavat tiimin tavoitteisiin vaatimat tehtävät suorittaa. Kuhan ne vain tulevat suoritetuksi, tyylillä ei ole väliä. Jokaisella on myös lopulta vastuu tiimin ilmapiiristä ja hengestä. Toisia tuetaan haasteiden edessä ja pyritään innostamaan päivittäin. Näihin neljään tärkeään arvoon listaisin vaatimukset, joilla saisimme tiimistämme mahdollisimman itse ohjautuvan. Parhaassa tapauksessa itse ohjautuvuus näkyy tietynlaisena flow tilana, eli draivina, kuten kirjassa asia nimettiin. Ryhmä muodostuu aina yksilöistä, joten on lopulta jokaisen omalla vastuulla, miten sinä näytät näiden arvojen toteutumisen. Muistaen kuitenkin sen, että motivaatiota ja innostusta voidaan tiimissä synnyttää, mutta halua ei. Jos et halua, et myöskään pakottamalla siihen pysty. Ryhmästä saadaan halutessamme minun sijastani me, jos yksilöt ovat sisäisesti motivoituneita, sitoutuneita ja itse ohjautuvia. Näin lopulta jokainen kokee itsensä arvokkaaksi osaksi tiimiä.

Mitä jos asiat eivät menekään näin ihanasti? Mitä jos osa tiimistä tekeekin enemmän ja osa paljon vähemmän, aivan eri draivilla. Osuuskunta Bluumissa on ollut havaittavissa syksyn aikana pientä jakautumista. Tiimissä eniten tekevillä on olo, että he tekevät liikaa ja ovat kaikissa yhteisissä tehtävissä aina johtamassa. Heistä tuntuu, että he eivät voi luottaa tiimissä jokaisen työpanokseen. Samalla osalla tiimistä itseluottamus ja työpanos on vähentynyt ja monissa yhteisissä tehtävissä he antavat aina tilaa ja tehdessään varmistelevat työnsä tuloksia johtavilta yksilöiltä. Voidaan sanoa, että tällä hetkellä tiimissä yksikään neljästä itseohjautuvan tiimin arvosta ei toteudu kaikkien kesken. Se olisi optimaalisin tilanne, että kaikilla se toteutuisi, mutta onko sen tavoitteleminen edes mahdollista? En oikeasti ole vielä tässä kohtaa ihan varma.

Lopulta haastan koko kirjoittamani tekstin. Pyrkimyksenä Tiimiakatemialla on olla kuin työelämän tiimi, mutta onko kuitenkaan mahdollista saada korkeakouluryhmässä, ja vielä näin isossa ryhmässä, jokaista olemaan yhtä suurella draivilla ja sydämellä mukana? Ehkei. Pyritäänkö siihen turhaan? Ei, mutta otammeko liikaa painetta ja päänvaivaa siitä, ettei se toteutuisikaan? Kyllä. Minä uskon siihen, että tärkeintä on se, että itseohjautuvuus toteutuu tiimissä niiden yksilöiden kesken, jotka kykenevät siihen vaadittavaan työmäärään sitoutumaan. Ymmärsin tämän Raketti-päivillä kuulemastani viisaudesta: ”Älä työnnä porkkanoita muiden perseeseen”. Sillä jopa Diamond stepin voittaneessa tiimissä Sentiassa on mukana ”vapaamatkustajia”(kuulemma). Tärkeintä on se, että niillä, joilla tiimissä draivi hohtaa, on asiat hyvin. Se vie tiimiä pitkälle. Turha yrittää himmailla, joitain yksilöitä, jos heillä on valtava palo tehdä, johtaa ja kehittyä. Antaa heidän tehdä. Usein sanotaankin, että se kehittää eniten, jos vierelläsi on itseäsi vahvempia yksilöitä, pyri heidän tasolleen päivittäin. Parempi on sinunkin hypätä mukaan siihen puksuttavaan junaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Kutsun tätä junaa Tiimiakatemian TRAIVIKSI.