Sinussa on jotain erityistä

Kirjoittaja: Mirva Räsänen

22 huhtikuun, 2023

Lähdeteos: Sinussa on jotain erityistä; Tarinoita johtajaksi kasvamisesta ja kasvun johtamisesta

Lähdeteoksen kirjoittaja: Timo Kiuru

Teoriapisteet: 2

Sinussa on jotain erityistä, kirja kertoi useamman ihmisen tarinan johtajaksi kasvamisesta ja kasvun johtamisesta. Jokaisessa yksittäisen ihmisen tarinassa oli tietty pääpontti, miksi, miten ja kuinka kyseinen ihminen oli päätynyt tiettyyn paikkaan töihin tai johtajaksi. Tarinat olivat mukaansa tempaavia ja mieleenpainuvia. Kirjan keskeisin viesti on se, että jokaisella ihmisellä on sisällään voimavaroja ja kykyjä, joita voi oppia käyttämään hyödyksi omassa elämässään. Kirja oli hyvä niin johtajuuden, kuin sen miten eri tavalla ihmiset voivat nähdä asioita.

Supervoima

Jokainen kokemamme kokemus ja kohtaaminen eri ihmisten kanssa muokkaa meitä ihmisenä. Jotkin ihmiset tuovat haasteita elämäämme ja toiset näkevät meissä mahdollisuuden ja tukevat meitä eteenpäin saavuttaaksemme jotakin hienompaa. Kirjassa oli lause ”Muiden on vaikea uskoa sinuun, jos et itse usko itseesi ensin”. Omalla tavallani voisin uskoa kyseisen lauseen pitävyyteen. Toiset ihmiset tarvitsevat enemmän tukea uskoakseen omiin kykyihin tai taitoihin kuin toiset ihmiset, jotka uskovat, että minä olen tässä tarpeeksi hyvä. Me aliarvioimme helposti asioita mihin me pystymme, vaikka emme olisi saaneet tilaisuutta kokeilla kyseistä asiaa. On myös hyvin todennäköistä, että ihmisten saavutuksia yliarvioidaan isommiksi. Miettiessäni kirjan tarinoita ja kyseistä lausetta, on niillä hyvin vahva viesti. Tarinoissa erityisesti jäi mieleeni miten työpaikka palkkasi kyseiset ihmiset töihin, kun ne näkivät hakijassa potentiaalia, vaikka työkokemusta ei olisi. Mielestäni kyseinen ajatus siitä että, joku näkee toisessa potentiaali saa itseni ajattelemaan, että vau miten ihanaa, että joku ihminen näkee toisessa jotakin erityistä, koska harvoin sitä tulee kuultua, että sinussa on jotakin erityistä tai potentiaalia tähän hommaan.

Ihmisillä on omanlaisensa erottuvuustekijä, jota kutsuttiin tässä lukemassani kirjassa supervoimaksi. Tämä supervoima tekee ihmisestä erityisen, joka erottaa hänet muista. Tämä erottuvuustekijä täytyy löytää ja sitä kannattaa vaalia. Kuten työhaastattelussa tämä supervoima voi olla entistäkin tärkeämpi nostaa esille. Mietin omaa erottuvuustekijää ja koin sen yllättävän hankalaksi miettiä. Ensimmäisenä tuli mieleen ystävällisyys ja määrätietoisuus. Mutta samalla mietin onko ne niitä tekijöitä jotka oikeasti itseni erottaa muista. Ehkä se on jotain vielä persoonallisempaa, kuten konkreettinen tekeminen ja asioiden hoitaminen. Olen hyvin velvollisuuden tuntoinen ja määrätietoinen. Tykkään konkreettisesti tehdä asioita ja jos huomaan kehitettävää teen sen heti. Esimerkkinä jos huomaan ettei pesualtaan tulppa ole oikean kokoinen käyn ostaa uuden kuin jäsensin ajatukseen että hommaan sen sitten joskus. Toimin heti kun huomaan konkreettisen asian jolle voi tehdä jotakin. Joidenkin asioiden vatvominen tuntuu itsestäni turhauttavalta, kun niille voisi tehdä jotakin. Mietin myös, onko oma vahvuuteni sellainen, jota en ole vielä päässyt hyödyntämään kunnolla tai onko se monen tekijän kuten ystävällisyyden, konkreettinen tekemisen ja innovatiivisuus yhdessä omaavani vahvuuteni.

Kirjasta jäi mieleeni kohta ”Monet lahjakkaat ihmiset eivät koskaan saa hyödynnettyä täyttä potentiaalia, koska eivät saa siihen tilaisuutta ja tarvitsevat opastusta. Johtajien tehtävä on nähdä lupaavien ihmisten potentiaali ja saada se heistä ulos. Useimmat lahjakkaat ihmiset ovat hiomattomia timantteja, jotka alkavat kiiltämään, kun heitä vähän kiillottaa.” Henkilökohtaisesti itse koen itseni hiomattomaksi timantiksi, joka ei ole päässyt näyttää omaa lahjakkuuttaan. Olen ihmisenä juuri sen kaltainen, joka kaipaa opastusta, jotta pääsen parhaimpaani ja näyttämään omat vahvuudet.

Luova johtajuus

Luovassa johtajuudesta on kyse ihmisten ohjaamisesta ja tukemisesta. Ihmiset ovat hyvin mukautuvaisia moneen asiaan. Luovien johtajien täytyy katsoa ja nähdä asioita ympärillään ja olla utelias, jotta voisi oikeasti kuulla mitä ihmiset sanovat ja siten löytää jotain eritysitä ympärillään olevista ihmisistä. Ihmisten ymmärtäminen ja heidän potentiaalinsa näkeminen on luoville johtajille tärkeää, jotta saa alaisensa antamaan parastaan. Johtajuutta on monenlaista ja itse tykkään ihmisläheisestä ja tukevasta johtajuudesta, joka kannustaa ihmisiä haastamaan omia kykyjään. Hyväksi johtajaksi kasvetaan kukaan ei voi olla täydellinen johtaja heti alussa. Johtajatkin ovat ihmisiä, jotka voivat säilyttää persoonallisuutensa ja inhimillisyytensä työssään. Kirjassa olevat tarinat johtajaksi kasvamisesta oli jotenkin niin vaivattomasti kirjoitettua, että niistä jäi sellainen mielikuva, että johtajaksi kasvaminen ei vaatisi paljoakaan.  Kirjan tarinoiden perusteella voisin itsenikin nähdä luovana johtajana, koska se kuulosti tosi inspiroivalta.

Luovassa johtajuudessa rohkaistaan kokeilemaan ja kannustaa innovatiiviseen ajatteluun. Kyseinen ajatus siitä miten ihmisiä kannustetaan ajattelemaan eri tavalla ja ollaan avoimia uusille ajatuksille ja näkökulmille on mielestäni unelmatyöpaikka. Koen kannustavan ja toisia tukevan työympäristö miellyttäväksi paikaksi työskennellä ja olen sitä yrittänyt viedä projekteihin mukaan. Olen mielestäni onnistunut sitä viemään Spotlight projektiin, jossa kannustamme ja kehumme toisten onnistumisia ja tsempataan toinen toisiamme. Ilmapiiriin ja kannustamiseen vaikuttaa tietenkin hyvin vahvasti porukka, joka on siinä ympärillä. Ihmisten asenna kannustamiseen ja toisten tukemiseen heijastuu ulospäin heidän viestinnällään ja olemuksellaan projektiryhmässä. Spotlight porukassa toisten tukeminen ja kannustaminen on aivan omaa luokkaansa ja yhteishenki yhteiseen päämäärään edistämiseksi on mielestäni autattanut toisten tukemiseen. Miettiessäni toisaalta meidän tiimimme henkeä ja kannustamiskulttuuria. Kuten aikaisemmissa treeneissä puhuttiin tiimillämme kehitysvaihe tiimihengen parantamisessa. Kannustamiskulttuuri ja toisten onnistumisista kehuminen on tosi haastavaa, kun ei edes tiedä mitä muut tekevät. Mielestäni tiimissäni on iso kommunikointi haaste. Puhumme asioista mutta jäämme liikaa vatvomaan tiettyjä ongelmia ja emme oikeasti kuuntele mitä toisilla on sanottavaa. Olen havainnut miten tyrmäämme joidenkin ihmisten ajatuksen väärällä tavalla haastamisella, joka siten hiljentää osa tiimin jäsenistä. Silloin meiltä jää tärkeät ajatukset piiloon, kun haastetaan painostamalla. Nämä kommunikointi haasteet estävät myös kannustavan ilmapiirin ja aistin ettei kaikki tiimin jäsenet olisi valmiita tukemis- ja kannustamiskulttuuriin.

Mieleeni jäi eritysesti kirjasta kohta, jossa luovien lahjakkuuksien täytyisi löytää oikea ympäristö kukoistaakseen tai muuten hänen lahjakkuutensa näivettyisi pois. Tästä oli hieno tarinallisesti ilmaistu osa kirjassa, jossa kulttuuri oli maa ja ihmiset ovat siemeniä, jotka voivat muuttua kauniiksi kukkasiksi, jos ne laskeutuvat oikeanlaiseen maaperään. Jos maaperä ei sovellu siemenille kukkia ei tule. Näin toisin sanoen, jos työpaikan kulttuuri ei sovi omiin näkemyksiin, mikään palkka ei riitä tekemään onnelliseksi. Mietin, tätä kyseistä ajatusta onko tiimimme semmoinen paikka, jossa siemen pääsee kukkaan. Uskon että tiimin jäsenet pääsevät kukkaan omissa projekteissa, mutta tiimissä vain tietyt siemenet pääsevät kukkaan ja oikeuksiinsa tiimityöskentelyssä tiimissämme. Mietin, onko kaikille siemenille annettu kunnolla mahdollisuutta päästä kukkaan ja tuettu kukaksi tulemista. Nämä ovat omia ajatuksia tiimistä, joihin en tiedä vastausta. Olisi mielenkiintoista, miten toimisimme tiiminä, jos antaisimme näiden siementen nousta esille ja johtaa seuraavassa yhteisessä tekemisessä. Mitenhän toiminta muuttuisi vai muuttuisiko se ollenkaan?

Pohdinta

Kirjassa oli inspiroivia tarinoita johtajaksi tulemisesta ja kasvun johtamisesta. Luova johtajuus kirjan lukemisen jälkeen jäin miettimään miten luovan johtajan toimintamalleja voisi hyödyntää muutenkin, vaikka projekteissa ja tiimissä. Kaikki lähtee mielestäni ympäristöstä, yhteisöstä ja kommunikoinnista. Jos ihmiset eivät ole avoimia uusille näkökulmille tai toisten tukemiselle on haastavaa kannustaa, tukea onnistumisissa ja rohkaista uusiin haasteisiin. Luovan johtajuuden piirteitä on hankala työstää semmoiseen maaperään, joka ei ole valmis kyseiselle ajatukselle. Maaperää onneksi pystyy muokkaamaan ja omalla toiminnallaan ja esimerkillään voi vaikuttaa maaperän muokkautumiseen paremmaksi, joka joskus vastaanottaisi kannustusta, tukemista ja rohkeita askelia omien päämääriin.

Kirja sai miettimään omia vahvuuksiani. Kuten aikaisemmin sanoin tekstissäni tarvitsen opastusta, jotta pääsen parhaimpaani ja näyttämään omat vahvuudet. Uskon että pääsen näyttämään omat lahjakkuuteni silloin kun uskon itseeni, ole oikeassa ympäristössä ja kiillottanut timanttini kirkkaaksi. Luulen että Spotlight projekti on juuri sallainen jossa voisin päästä näyttämään omat lahjakuuteni ja päästä kukoistukseen yhteishengen ja toisten tukemisen ja kannustamisen myötä.

You May Also Like…

Strateginen ajattelu

Strateginen ajattelu on näkemistä Huippumenestyksen taustalla on aina strategia. Mutta millaista on strateginen...

Suojattu: Johda tunneilmastoa

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

0 kommenttia

Lähetä kommentti