Halusin vielä tänä keväänä syventyä luovuuden teemaan. Viime syksynä luovuus aukaisi minulle paljon uusia ovia sekä ymmärrystä ja oivallusta itseensä liittyen. Se alkoi kiinnostaa olemassaolonsa löydyttyä ja mielenkiinnosta halusin jatkaa sen osoittamalla tiellä. Kirja liittyi paljon itse Elizabeth Gilbertin luovuuteen kirjoitusten suhteen, mutta kirjan ajatus soveltuu laajasti melkein mihin vain. Gilbert kuvaili luovuutta erillisenä mystisenä olentona, joka tulee ja menee oman mielensä mukaan. Tämä ajatus ja mielikuvan luominen luovuudesta oli mielenkiintoinen lähestymistapa. Luovuus tulee jokaiselle, mutta jos sitä laiminlyö tai sitä kohtaan on liian ankara, se menee pois. Sillä pitäisi olla tervetullut olo aina tullessaan ja vieraillessaan se tarvitsee huomiota.

Yksi itselleni tärkeä ajatus kirjasta oli se, että ihmiset ovat kiireisiä ja heillä on omat elämänsä ajateltavanaan. Ajatus tuntuu lohdulliselta ja ehkä jollain tapaa lukkoja avaavalta. On ihan totta, että ihmiset kiinnittävät huomiota asioihin, mutta unohtavat ne nopeasti suunnatessaan huomionsa takaisin omaan elämäänsä. Mitä sitten, jos joku ei pitänyt teoksestani? Mitä sitten, jos näytän jonkun mielestä joltakin? Ihmisten huomio on hyvin ohimenevää, niin hyvässä, kuin pahassakin. Sillä ei loppuen lopuksi ole mitään merkitystä minun tekemisiini, tai sillä ei ainakaan pitäisi olla. Haluan pitää tästä ajatuksesta kiinni, kun seuraavan kerran epäröin jotain tekemistäni tai luomustani.

Rakastatko sinä luovuutta? Entä rakastaako luovuus sinua? Kirjassa luovuuden sijasta puhuttiin kirjoittamisesta. Oli hyvin erikoista, miten ihmiset rakastivat sitä, mutta lähes jokainen sanoi toisinpäin aivan päinvastaista; luovuus/kirjoittaminen ei rakastanut takaisin, se tuntui suorastaan vihaavan ihmistä. Miksi näin ajatellaan? Miksi uuden luomisen pitäisi olla inhottavaa, vaikka itse sitä rakastaisi? Kirjassa avattiin hyvin, miten hullunkurista ajatus tästä on, miten vahvasti kärsimysaddikti liittyy näihin teemoihin. Et voi kirjoittaa tai maalata tai säveltää/sanoittaa merkityksellisiä asioita, jos niiden tuottamiseen ei liity itsessään kärsimystä tai et ole kokenut sellaista kärsimystä, joka luomuksista pitäisi välittyä. Samaa kysymystä voisi kysyä lähes kaikesta tekemisestä, josta pitää, mutta joka tuntuu pakkopullalta tai muuten ikävältä. Jos tekeminen ei tuota nautintoa, kannattaisi varmaan lopettaa ja yrittää tehdä jotain muuta, josta taas saisi iloa.

Hyvä käytännön vinkki, joka kirjasta jäi mieleen, oli se, että tee jotain muuta luovaa sillä välin, kun se, mitä olet tekemässä ei tunnu etenevän. Oli se sitten itsessään jotain luovaa tai esimerkiksi ongelmanratkaisun etsimistä. Näin kerrottiin Einsteininkin tehneen, kun jokin ratkaisu ei meinannut löytyä; hän soitti viulua. Jos jonkin uuden luominen sakkaa, itselleni voisi toimia vaikka pianon soitto ajatusten irrottamisena sekä toisenlaisena luovana tekemisenä. Sitä ei valitettavasti pysty joka paikassa tekemään, joten minun täytyy kehitellä jokin vaihtoehtoinen pakokeino.

Usein kaikista hedelmällisin tila on silloin, kun tekeminen muuttuu kiinnostavaksi. Kun tekeminen asettaa ihmisen uudenlaiseen tilanteeseen ja haasteeseen. Se on myös kaikista kehittävin tila, silloin voi syntyä jotain, jota ei osannut ajatella olevan mahdollista. Gilbert joutui tilanteeseen, jossa hänen täytyi riekaloida oma teoksensa, halutessaan sen julkaistavaksi. Tilanne oli ollut ensin epätoivoinen, mutta muuttunut sitten kiinnostavaksi. Kirjoituksesta tuli hyvin erilainen, ei parempi tai huonompi, kuin edellinen, vaan erilainen. Lopputulos ei ollut ollenkaan hänen tyylistään kirjoittamista eikä hän ollut tiennyt edes osaavansa kirjoittaa sillä tavalla.

Ajatuksilla on tapana istuutua ja muhia pitkään ennen syntymistään. Yleensä ensimmäisellä kerralla kuultu, nähty tai luettu juttu ei välttämättä herätä mitään huomiota, mutta toiston avulla mielenkiinto voi herätä. Ensimmäisellä kerralla torjuttu teksti voi olla seuraavalla kerralla hyväksytty, kuten Gilbertillekin kävi. Ei kannata lannistua ensimmäisestä kerrasta, vaan jatkaa sitkeästi eteenpäin, niin kauan, kun usko omaan tekemiseen ja nautinto säilyvät. Nyt ilmoille heitetty idea voi  jäädä muhimaan jonkun päähän ja hypätä esiin oikealla hetkellä paljon myöhemmin. Tai usein myös samantyylisiin asioihin voi törmätä erilaisissa yhteyksissä, joka vahvistaa signaalia ja ihminen alkaa kiinnostumaan ajatuksesta, johon hän törmää eri yhteyksissä.

Yksi luovuudenkin avain on uteliaisuus ja myötämielisyys. Nämä pitävät mielen vireänä ja edesauttavat luovuuden saapumista. Mikko Kalliola puhui Time Traveler -tapahtumassa ihmisten zombeutumisesta. Myös hän esitti uteliaisuuden ja positiivisuuden yhdiksi ydintekijöiksi tämän zombeutumisen estämisessä. Uteliaisuus pitää elämän yllä. Se siirtää kiinnostuksen ympäristöön ja uusien mahdollisuuksien etsimiseen. Myötämielisyys tai positiivisuus auttaa näkemään asioissa hyvät puolet. Mitä sitten, jos autosta puhkeaa rengas keskellä metsätietä? Negatiivinen ja zombeutunut ihminen on aivan tolaltaa, mitä tässä nyt voi tehdä, kaikki on pilalla! Positiivisen ja uteliaan asenteen omaava ihminen voi ajatella, että eipä ole tullut pitkään aikaan telttailtua tai nukuttua yötä taivasalla, mikä seikkailu! Asenteella on suuri merkitys. Ei luovuuskaan halua tulla sellaisen henkilön luokse, joka ei nää ympärillä mahdollisuuksia tai hyviä puolia. Avainsana luovuuden houkuttelemiseen on ”kyllä”. Ei tietenkään tarvitse olla yes-man, järki käteen, mutta yleinen uteliaisuus, kokeilunhalu ja myötämielisyys kantavat pitkälle. Kirjan lopussa esitetty tarina, miehestä, joka osallistui arvokkaisiin naamiaisiin ollessaan ulkomailla, oli ihana. Hän oli panostanut asuunsa, mutta ymmärtänyt juhlien teeman väärin: muut olivat pukeutuneet hienoihin vanhan ajan hovin asuihin, hän oli pukeutunut jättimäiseksi ravuksi. Olisin itse kyseisessä tilanteessa varmaan vain juossut pois, mutta hän nieli paniikin ja astui ovelta peremmälle. Kaikki tuijottivat, kunnes joku kysyi, mikä miehen asu oikein oli. Tähän hän vastasi, että hovin hummeri. Kaikki nauroivat ja rakastivat miehen asua ja ilta sai hyvin positiivisen päätöksen.