Professori Yuval Noah Hararin kirja Sapiens on moderni klassikko, joka käy kokonaisuudessaan läpi ihmisen historian Homo Sapiensin ensiaskeleista 2010-luvulle asti. Teos on massiivisen mittava ja informaatiomäärältään jopa musertava. Siksi oli hyvin haastavaa lähteä rakentamaan reflektiota, joka rakentaa uusia mallinnuksia yhdistelemällä näin laajaa tietomäärää. Tavoitteenani on kuitenkin rakentavan rajauksen kautta reflektoida tavalla, joka muodostaa selkeän kuvan oppimistani asioista. Samalla tavoin tartun myös Sapiensin jatko-osaan Deukseen tämän reflektion ”jatko-osana”, joka katsoo menneestä tulevaan. Teos alkaa selkeällä aikajanalla, joka hahmottaa koko historian aikajanan alkaen Big Bangista. Miljardien vuosien päästä Big Bangista, noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten Homo-suku kehittyy & syntyvät ensimmäiset kivityökalut, joita voisin luonnehtia yritteliäisyyden aluksi. Tästä on vielä pitkä matka lajimme Homo sapiensin syntyyn, joka aloitti matkansa vasta 200 000 vuotta sitten. Seuraava ja perustellusti merkittävin virstanpylväs tämän jälkeen oli kognitiivinen vallankumous.

Noin 70 000 vuotta sitten alkanut kognitiivinen vallankumous merkkasi fiktiivisen kielen syntyä & tietynlaista inhimillisen historian alkua. Todennäköisimmin sattumanvaraiset mutaatiot toivat aivoihimme kyvyn uudenlaiseen ajatteluun ja kommunikointiin. Emme saaneet sen kautta ensimmäistä kieltä, mutta saimme hämmästyttävän rajattomuutta hipovan, muovautuvan ja erityislaatuisen kielen. Sen laajuuden lisäksi erityisen huomionarvoista oli se, että kognitiivinen vallankumous toi mukanaan kyvyn kuvailla asioita, joita aivojen ulkona ole olemassa. Fiktio, tarinat ja kuvitteelliset järjestykset saivat alkunsa.Tämän ansiosta esimerkiksi Tiimiakatemia on voinut saada alkunsa & eritoten tiimini Osuuskunta Kauka. Harari avaa tarinankerronan kykyämme havainnollistavalla tarulla Peugeotista. Reflektion vuoksi en keskity kyseiseen osakeyhtiöön, vaan avaan Osuuskunta Kaukan tarun. Luonnossa tyypillinen simpanssilauma koostuu 20–50 yksilöstä, eikä voi kasvaa juurikaan suuremmaksi ilman suuria murroksia. On havaittu vain muutamia yli sadan henkilön laumoja luonnossa. Varhainen sosiaalinen elämämme oli oletattavasti saman suuntaista.

Vielä nykyisinkin on havaittu, että ”luonnollisen” ihmisryhmän maksimikoko on noin 150 yksilön kokoinen. Tämä tarkoittaa, että vaikka Tiimiakatemialla on runsaasti yhdistäviä myyttejä ja kertomuksia, olemme kutakuinkin vielä luonnollisen ryhmittymän rajoissa. Heittäisin näiltä pohjilta radikaalin väitteen, että siksi yhteisömme pysyisikin kasassa ilman ainuttakaan titteliä, vaikka niitä on runsaasti. Samaan hengenvetoon on hyvä todeta, että kriittinen 150 hengen raja ylläpitää myös Tiimiakatemialla organisaatiokulttuurissa vallinnutta litteän organisaation tarinaa hengissä. Jos esim. JAMK päättäisi muovata yhteisöstämme esim. puolet suuremman, voisi tämä vääjäämättä johtaa valtarakenteita uudenlaisiin uomiin. Tiimiakatemia kuitenkin pärjäisi, sillä fiktio ja yhteiset myytit ovat vahvoja sekä vakiintuneita. Suurikin määrä toisilleen vieraita opiskelijoita voivat tehdä merkityksellistä yhteistyötä, jos on olemassa vallitseva usko yhteisiin myytteihin. Näitä voivat olla Tiimiakatemian tasolla esimerkiksi kaverijohtajuus, dialogin säännöt, täpitys jne. Näitä vahvistavia rituaaleja ovat esimerkiksi treenit, vahvuuslaskennat ja yhteisölliset tapahtumat. Nämä ovat olemassa kollektiivisessa mielikuvituksessamme intersubjektiivisena kuvitteellisena järjestyksenä, joka nitoo Tiimiakatemiaa yhteen, vaikka ylittäisimmekin luonnollisen ryhmittymän koon.

Samat lainalaisuudet pätevät kuitenkin Kaukaan, joka on syntynyt samoista lähtökohdista alaryhmäksi vuoden 2020 alussa. Vuosikurssiemme osuuskuntien synty kumpusi tarpeesta luoda Tiimiakatemian hahmottelema tiimiyritys, jonka jäsenet opiskelevat käytännön kautta liiketaloutta. Suuremman auktoriteetin kuvitteellinen järjestys, Suomen laki mahdollisti osuuskunnan perustamisen, tietyillä toimenpiteillä, jotka tekivät meistä lainvoimaisen organisaation. Oikeusjärjestelmä koostui oikeudellisista myyteistä, jotka soivat tämän toteutumisen. Käymällä läpi Kaukalle kartoitetun polun, joka päättyy 2022 joulukuussa, mahdollistamme itsellemme paikan ammatillisessa kuvitteellisessa järjestyksessä tradenomeina. Nämä rakenteet määrittävät meille vallan ohittaa genomimme rajat eläiminä. Homo Sapiens on voinut kognitiivisesta vallankumouksesta lähtien kyennyt muuttamaan käyttäytymistään nopeasti ja siirtämään uusia käyttäytymismalleja eteenpäin ilman geneettistä tai ympäristöllistä muutosta. Harari avaa tätä esimerkillä historiassa toistuvasti esiintyvästä lapsettomasta eliitistä (esim. papisto, eunukkien virkamieskunnat & luostarijärjestöt) joka havainnollistaa kykyämme ohittaa kuvitteellisilla järjestyksillä luonnonvalinnan perustavanlaatuisimpiakin prinsiipejä vallitsevissa valtarakenteissamme. Kuvitteellisia järjestyksiä voi kuitenkin arvottaa vapaalla tahdolla. Esimerkkinä tästä on kaltaiseni ylioppilas, jota on kiehtonut Tiimiakatemian kuvitteelliset järjestykset niin, että on ohittanut tilaston siitä, että ylioppilaana tienaisi tilastollisesti keskimäärin lähes saman rahasumman kuukaudessa kuin tradenomi. Rahan myytistä myöhemmin lisää.

Oma pitkäaikainen vahvuusalueeni humanistiset tieteet ja yhteiskuntatieteet käyttävät valtaosan energiastaan pohtiessaan kuvitteellisen järjestyksen punomista elämän kudokseen. Tiimiakatemia menee kuitenkin näitä pidemmälle tuomalla tiiimiyritystensä kautta kuvitteellista järjestystään vahvemmin osaksi aineellista maailmaa. Tästä kulkee luonnollinen silta päätekijöihin, jotka estävät meitä tajuamasta, että elämiemme organisoiva järjestys on mielikuvituksissamme. Kolme syytä ovat: a. Kuvitteellinen järjestys on upotettu osaksi aineellista maailmaa. b. Kuvitteelinen järjestys määrää, mitä haluamme & lopuksi vielä c. Kuvitteellinen järjestys on intersubjektiivinen eli useita subjektiivisia tietoisuuksia yhdistävässä verkossa.

Harari avaa provokatiivisesti, mutta perustellusti sitä, että biologian silmissä Hammurabin laki & ihmisoikeudet ovat objektiivisessa totuusarvossaan samalla linjalla. Moraalirelativistiseksi kallistuva kuvailu on kuitenkin olennaisessa osassa herättämään ajatuksia sitä kohti, ettemme voi kuitenkaan paeta kuvitteellista järjestystä sillä se johtaa vääjäämättä siihen, että meidän on uskottava vaihtoehtoiseen. Kumotessamme Kaukan, kallistumme Tiimiakatemiaan, kaataessamme TA:n joudumme JAMKiin & sen kumotessamme tiemme vie TE-toimiston kuvitteellisiin rakenteisiin. (jne.) Aina on mahdollista kumota kuvitteelliset muurit, mutta sen myötä kohtamme aina uudet muurit minkä sisällä operoimme. Putkinäköinen vapaus vie usein subjektin vain erilaisen ”vankilan” luokse.

Arvot, uskonnot ja ideologiat ovat kuvitteellisia käsitteitä, jotka ovat jatkuvassa murroksessa. Ristiriidat ovat kulttuuria eteenpäin puskeva voima & kognitiivinen dissonanssi on jatkuvasti läsnä kulttuurisella kentällä. Raha ja kapitalismi ovat aikamme menestyksekkäimpiä myyttejä. Kirjassa avattiin kapitalismin kammottavaa historiaa niin hyvin, että itselleen rehellinen lukija osaa asettaa sen itseisarvoisena asiana kommunismin kanssa samalle viivalle. Molemmat tuotantoa koskevat myytit ovat vastuussa mittavasta kärsimyksestä. Siinä missä esim. kommunismi tuottaa kärsimystä luokkavihan kautta, kapitalismi synnyttää mitattavaa kärsimystä salakavalammin välinpitämättömyydellä. Esimerkiksi osakeyhtiöiden orjakauppa tai teollinen eläintuotanto syntyivät monetääristen hyötyjen kautta sivuutetun todistetun kärsimyksen kustannuksella. Harva pohatta vihaa luontoa ja haluaa tuhota sen, mutta kognitiivinen dissonanssi ja välinpitämättömyys (denialismi vielä asiana erikseen) vievät kohti ilmastonmuutosta. Tällä sillalla on hyvä hypätä reflektoimaan rahaa ja myös yrittäjyyttä koskevia asioita.

Kirjassa käsitellyillä metsästäjä-keräilijöillä ei ollut vallitsevaa rahan myyttiä. Tämä tila pysyi myös varhaisen maanviljelyn vallankumouksen aikana, vaikka ihmismäärät kasvoivatkin. Vaihdannan tavat perustuivat palveluksiin ja aineellisten hyödykkeiden vaihtokauppoihin. Omavaraisuus oli olennaisessa roolissa ihmiselämää. Valtakuntien kasvaessa ja logistiikan parantuessa erikoistuminen lisääntyi ja päästiin tilaan, joka loi tilanteen, jossa erikoistuneet ammattilaiset olivat vaihtokaupan kanssa vaikeuksissa. Muutamat keskitetyt vaihtojärjestelmät ovat pyrkineet ratkaisemaan tätä vaihtojärjestelmillä. Onnistuneemmasta ja maltillisemmasta päästä esim. inkavaltakunnat. Kuuluisimpana ja äärimmäisimpänä esimerkkinä kommunistinen Neuvostoliitto. Jalo ajatus ”Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan” rappeutui kuitenkin de facto tilanteeksi, jossa jokaiselta kahmittiin niin vähän kuin hän onnistuu antamaan, jokaiselle niin paljon kuin hän onnistuu haalimaan. Tämä tila on niittänyt mittavaa kärsimystä ja todistetut uhrinsa, myös muissa maissa kuin NL:ssa. Useimmat yhteiskunnat kehittivät kuitenkin rahajärjestelmän vastaamaan tarpeeseen jolla toisilleen tuntemattomat erikoistuneet ammattilaiset voisivat käydä kauppaa.

Päästiin lopulta kiinni rahaan ja kohti esimodernia taloutta. Saavutettiin tilanne, jossa arvoa yhdistettiin asiaan, jolla ei ole materiaalista arvoa vaan puhtaasti psykologisiin rakennelmiin perustuvaa valtaa. Kun käsittää kognitiivisen vallankumouksen mukanaan tuomat aivotoiminnalliset ilmiöt, ei tämä tilanne kuulosta edes kovin ihmeelliseltä. Raha on onnistunut ennennäkemättömällä tavalla siinä missä jumalat ja hallitsijat ovat epäonnistuneet; yhdistämään laajalla, maailmanlaajuisella skaalalla hyvin erilaisia ihmisiä läpi historian. Vaihdannan välineenä raha on ollut helppo ja kätevä kuljettaa & kuten tiedämme, tämä on entisestään helpottunut. Se on vaatinut vielä suurempia kuvittelun ponnistuksia, jotka perustuvat yksinomaan luottamukselle. Luottamuksesta kirjoitan pian (Pentikäisen kirjaa koskevan), oman erillisen esseensä, johon sisällytän luottoa koskevia aiheita ja pureudun niihin perusteellisemmin.

Esimodernin talouden aikakautena tuotanto toi voittoja, mutta siirryttäessä moderniin talouteen on lähes jokaisen menestyvän yrittäjän (joka haluaa kasvattaa toimintaansa) sisäistettävä yllä olevan kaavion realiteetti. Voitot allokoidaan tuotannon ehostamiseen sekä jalostamiseen. Joskus turhauttavasti tuntuu, että osa tiimistäni eläisi esimodernissa harhassa, jossa MYM-jumalia lepyttääkseen voitot ovat pyhiä aneita. Olemme syksyllä tilanteessa missä liikevaihtoa on saatava kasvatettua allokoimalla voitot tuotantoon ja markkinointiin, jotta itse materiaalinen oikeasti toteutettava MYM on edes mahdollinen. Investointien edellä on toki ollut myös huono pankki, jonka askeleet ovat hitaita kuin inhimillisten aivojemme kehitys. Turhautuminen perustuu kuitenkin osittaiseen kapitalismin uskooni, joka erottaa pääoman ja varallisuuden. Pääoma investoidaan kapitalismin uskossa tuotantoon, kun varallisuus taas käytetään tuottamattomaan toimintaan kuten MYM:iin. Tiimi ei ole siis yhteiskassoineen kovin kapitalistismielinen, kun suunta on tuotannosta voittoihin ja varallisuuteen, ei investointeihin. Organisaatiomme antaa vapautta tämänlaiselle ajattelulle, mutta mikäli haaveissa on oikeasti riittävä varallisuus, ei mielentila ole kovin kantavalla pohjalla. Mikäli MYM ei kuitenkaan toteutuisi, olisi kirja oiva lääke harmiin, sillä se avaa todella hyvin miten konsumerismin harhaanjohtava myytti ajaa meitä janoamaan kokemuksia ulkomaan matkoilla.

Äskeinen kappale kuulosti humoristisuudessaankin ehkä turhankin passiivis-agressiiviselta. Olemassa oleva organisaatiomme mahdollisuuksineen, kuitenkin vie paljon taakkaa yritysmaailmaa koskevilta aidoilta lainalaisuuksilta. Kaavioissa esiintyvä ”luotto” pitääkin meidän mallissamme korvata kuvittelemalla tilalle ”Opiskelupaikan tuomat resurssit sekä mahdollisuudet & potentiaalimme haalia maksavia asiakkaita” takaisin maksettavat lainat taas ”tuleva MYM” pallolla. Usko tulevaisuuteen kumpuaa oppimistamme asioista. Tiimiakatemialla kuitenkin hyvin harvoin opetetaan vallitsevasta nykypäivän ”omavaraisuudesta” eli lainoista ja luotoista yritysmaailmassa. Postmodernissa taloudessa palvelut ja aineettomat hyödykkeet vaativat toki vähempiä investointeja, mutta väittäisin että taloushallinnossa sekä monissa vallitsevissa realiteeteissa olisi esim. ekonomeilta opittavaa. Kantapään kautta käytännössä kokeillen ei kannata koko yrittäjyyden skaalaa käydä läpi.

Esimodernina aikana ei ollut tuntemiamme vakaita & voimakkaita valtioita ja markkinat tähtäsivät pitkälti vaan varallisuuden kasvuun. Omavaraisuuden ollessa elinehto, oli vääjäämätöntä, että perheet ja paikalliset yhteisöt näyttelivät suurempaa roolia ihmiselämässä. Moderniteettiin siirryttäessä suurimpana murroksena oli lähes ajattomalta vaikuttaneiden perheiden ja yhteisöjen vahvuuden murros. Sosiaaliturva, oikeusjärjestelmät sekä markkinavoimat vastaavat tarpeisiin, jotka aiemmin olivat vahvan perheyksikön varassa. Tästä syystä on Hararin mukaan turha ajatella, että entisaikojen tiukemmat moraalikoodit mm. perhearvoissa jne. juonsivat pahasta patriarkaatin salaliitosta tai tämän ajan vallitsevat intersektionaaliset moraalikoodit jostain järjestelmällisestä feministien liittoumasta. Entä jos kyse onkin pitkälti aineellisten tekijöiden muuttumisesta? Siitä, että meillä on varaa olla yksilöitä koska valtiot ja markkinat ovat vieneet perheen ja yhteisön roolin vahvimpina voimina. Onkin paradoksaalista, kuinka viimeksi mainitun ideologian fanaattiset edustajat haluavat usein kaataa valtiot ja ovat vannoutuneita antikapitalisteja. Historia osoittaa useimmille ideologisille fanaatikoille, että usein on perusteltuja syitä varoa sitä mitä toivoo.

Teos oli yksi avartavimmista lukukokemuksistani, mutta osasin odottaa sitä. Tiedostin Hararin omintakeisen tyylin ja luin rivien väleistä tulkiten hieman myös hänen omia asenteitaan. Näin kokonaisvaltaisessa kirjassa on tärkeää, että säilyy tietty neutraliteetti. Syynäykseni jälkeen on todettava, että Hararilla tämä oli vahvalla tasolla, vaikka hänellä varmasti olisikin ollut enemmän mielipiteitä sanottavana. Kirjan voima on siinä, että lähes kuka tahansa voi sitä lähestyä. Laaja kuva ihmisyydestä on jäsennelty merkitykselliseksi kokonaisuudeksi. Mittavalla määrällä tietoa, se kertoo meidän kaikkien juurista ja opettaa niistä käsin runsaasti. Vaikka mitä ajattelisi sen ajatuksia haastavasta, ajoittain jopa provokatiivisesta tyylistä avata historiaamme, ei voi kiistää, etteikö kirja olisi hyvin kirjoitettu. Kirja ei jaa ihmisiä, kansakuntia tai edes ajanjaksoja hyviin tai pahoihin ja nerokkaasti perustelee kyseisen näkemyksen. Kun katsomme vallitsevaa nykyhetkeä peilaten menneeseen, näemme ympärillämme suurta tuhoa mukavuuden ja huvin kustannuksella, muttemme todistetusti tule siitä tyytyväisiksi. Tämä herättää pimeiden ja ”takapajuisten” aikojen ylenkatsojan illuusiostaan. Voimamme ja käsityksemme on suuremmat, mutta onko meistä tullut jalompia? Teos asettaa lukijansa loppua kohden todella suurten avointen kysymysten äärelle, jotka koskevat tulevaisuutta sekä antaa suoran sillan seuraavaan teokseen nimeltä Homo Deus. Laaja-alainen ihmisyyden historiaa käsitellyt kirja Sapiens päättyy Homo sapiensin tämänhetkisiä käsityksiä sekä saavuttamiamme voimia haastavaan kysymykseen: Onko mitään vaarallisempaa kuin tyytymättömät ja vastuuttomat jumalat, jotka eivät tiedä mitä haluavat?