Kirsi Pihan kirja Rytmihäiriö käsittelee sitä, kuinka voimme yritysmaailmassa kommunikoida entistä paremmin. Toimia viestinnän tehostamiseksi tarvitaan, koska elämme niin sanotun kommunikaatiovallankumouksen aikaa, jossa maailma on muuttunut pysyvästi entistä kommunikatiivisemmaksi. Piha kannustaa viestinnän osalta näkemään kriisien sijaan mahdollisuuksia, koska niitä meille avautuu joka päivä. Tämä johtuu osaltaan siitä, että maailman rytmi on muuttunut koko ajan nopeammaksi monenkin asian suhteen. Ne, jotka reagoivat nopeasti viestinnällään mahdollisuuksiin, peittoavat yleensä muut. Pelko on usein monissa yrityksissä, se mikä estää mahdollisuuksiin tarttumisen. Pelko vaikuttaa yrityksien viestintään siten, että rohkean maineen rakentamisen sijaan pysytään staattisessa maineenhallinassa. Maineen rakentamiseen kannattaa kuitenkin tarttua rohkeasti, ja sitä kannattaa lähteä rakentamaan yhdessä maailman kanssa. Mitä asioita tämän päivän viestinnässä kannattaa sitten ottaa huomioon?

Pihan mukaan muutos edellyttää kommunikaation vahvistamista. Kommunikaatiovallankumouksen johdosta, on hyvä oppia uusi tapa kommunikoida. Oleellista on miettiä esimerkiksi sitä, miten yritys aikoo olla läsnä maailmassa. Se, minkälaista ja miten viestintää harjoittaa, vaikuttaa osaltaan yrityksen maineeseen, eli huomio luo yrityksen mainetyön. Huomiota herättää muun muassa kriisit ja se, miten niistä viestii, mutta myös toisaalta se, miten yritys viestii sosiaalisen median kanavissa vai viestiikö ollenkaan tai se, minkälaista asiakaspalvelua asiakas yrityksen kanssa toimiessa saa. Uskon, että jokainen voi osaltaan allekirjoittaa sen, että elämme kommunikaatiovallankumouksen aikaa tai oikeastaan olemme eläneet jo jonkun aikaa. Mielestäni tämä näkyy vahvasti myös yksittäistenkin ihmisten arjessa. Viestintä on aiempaa helpompaa ja kuka tahansa pääsee osaksi sosiaalisessa mediassa käytäviin keskusteluihin. Ei vie kauaakaan, kun sosiaaliseen mediaan jaettu julkaisu päätyy monien ihmisten tietoisuuteen. Lisäksi odotamme toisiltamme nopeaa reagointia viesteihimme, sillä nopeatempoisessa maailmassa olemme tulleet entistä kärsimättömimmiksi viestinnän suhteen. Viestintä ja kommunikointi koskee jokaista. Jokainen joutuu miettimään omaa viestintäänsä. Viestintään vaikuttaa oleellisesti se, kenen kanssa viestimme. Yrityksetkin miettivät tätä esimerkiksi kohderyhmänsä kautta, haluanko puhutella vanhoja vai nuoria ihmisiä? Omaan viestintään kannattaa kiinnittää huomiota, koska se vaikuttaa siihen, kuinka tulemme ymmärretyiksi. Hyvällä viestinnällä saamme muut puolellemme, kun taas huono viestintä lisää hämmennystä ja luo epäselvyyttä.

Palaan takaisin yritysmaailmaan ja erityisesti siihen, miten mahdollisuudet kannattaa ottaa huomioon strategiassa. Aiemmin mainitsin, että kirjassa painotetaan muutoksen hallinnan sijaan mahdollisuuksiin tarttumista. Tämä yrityksen kannattaa ottaa huomioon strategian suunnittelussa. Piha tuo esille kirjassaan Henry Mintzbergin ajatuksia. Tämä strategiaguru on jo tovin moittinut yritysten suunnitteluprosessia, jossa pyritään ennustamaan jokainen pieni yksityiskohta, ennen kuin ryhdytään toimintaan. Kaikista tärkein osa strategiaa olisikin mukautumiskyky, sillä strategia syntyy yksittäisten tekojen virrasta. Luettuani tästä ymmärrän nyt hyvin tämän seikan. Kun strategiaa noudattaa kohta kohdalta ei toimintaan jää yhtään joustovaraa. Miksi tarttua johonkin uuteen ja tuntemattomaan, kun meillä on olemassa hyvin suunniteltu valmis suunnitelma organisaatiomme toimintatavoista? On ymmärrettävää, että on helpompaa toimia sen mukaan, kun olettaa tietävänsä mitä tapahtuu, miten tapahtuu ja milloin tapahtuu. Tällainen ajattelutapa johtunee pelosta ja halusta säilyttää maineen hallinnan tunne ja nämä seikat Piha toi itsekin kirjassa esille.

Kun lähdin itse suunnittelemaan Discovery Tuesdayn projektisuunnitelmaa, tuntui jotkut kohdat jokseenkin vaikealta täyttää. Asiaan vaikutti varmasti se, ettei minulla ollut aikaisempaa kokemusta projektisuunnitelman teosta. Toisaalta tuntui, että joitakin asioita joutui ennustamaan, jotta projektisuunnitelman sai jollain tasolla kokonaan tehdyksi. Toki strategian suunnittelu ja projektisuunnitelma ovat eri asioita, mutta ehkä niistäkin löytyy joitain samoja elementtejä. Päädyinkin siihen, että täytän sitä sen mukaan, kun asiat selkiintyvät. Tämä osaltaan vaikuttaa siihen, että antaa mahdollisuuksille tilaa, jos ja kun niitä tulee vastaan. Myönnän, etten ajatellut näitä edellä mainittuja asioita projektisuunnitelmaa kirjoittaessa yhtä positiivisesti. Ajattelin, että parempi olisi, kun saan tehtyä hyvän ja tarkan suunnitelma, jota on helppo noudattaa. Keskeneräisyys ei tuntunut oikealta, mutta nyt olen tajunnut sen hyvät puolet. Mielestäni on kuitenkin hyvä tiedostaa, että joissain asioissa on hyvä olla enemmän joustovaraa kuin toisissa. Esimerkiksi asiakassegementin määrittely on hyvä miettiä etukäteen, koska se vaikuttaa markkinoinnin toimenpiteisiin oleellisesti.

Piha toteaa: ”Reagointi ja mahdollisuuksiin tarttuminen on nykymaailmassa vähintään yhtä tärkeää kuin suunnittelu.” Tästä hän jatkaa Richard Rumeltin ajatuksiin, joita Rumelt on esittänyt kirjassaan Good Strategy, Bad Strategy. Rumelt korostaa kirjassaan, että suurimmat uhat organisaatiolle ovat sen oma kyvyttömyys ja haluttomuus muutokseen, sekä se, ettei organisaatio halua joutua epämukavuusalueelle. Mennään siis sillä asenteella, että tehdään siten, miten on aina ennenkin tehty ja hyvä tulee. Näistä edellisistä ajatuksista itselleni tuli mieleen jälleen DT-projektini, sillä meille tarjoutui äskettäin mahdollisuus tarttua ideaan, joka olisi muuttanut merkittävästi koko nykyistä konseptia. Aloitetaan vaikka siitä, että tapahtumaan on ollut todella vaikea saada sponsoreita. Yrityssuhdevastaavaltamme on tullut usein viestiä, että yritykset eivät lähde sponsoroimaan, jos he eivät siitä jotenkin itse hyödy. Eräältä yritykseltä oli tullutkin ehdotus, että he voivat lähteä mukaan, jos osallistujat ratkaisevat jonkin heidän yrityksen ongelmakohdan. Tällaista ideaa olisi tietenkin meidän helppo lähteä myymään yrityksille, koska yritykset saisivat suoran hyödyn siitä, jos osallistujat lähtisivät ratkomaan yrityksien ”caseja”. Olisi voinut olla hienoa lähteä uudistamaan DT:tä, koska vuosi toisensa jälkeen tapahtuma on noudattanut samaa kaavaa, todennäköisesti olisi ollut myös helpompaa saada yrityksiä sponsoroimaan. Näin meille olisi avautunut mahdollisuuksia, mutta myös tietenkin riskejä.

Tässä tapauksessa kuitenkin näin enemmän riskejä kuin mahdollisuuksia. Ideaa olisi voinut jollain tasolla hyödyntää niin, että DT:n nykyinen idea olisi pysyisi samana, mutta ajattelin, että suuntaa on turha koittaa tässä vaiheessa enää muuttaa, koska tapahtuman suunnitteluun ei ole kovin paljoa enää aikaa. Jos muutoksia olisimme halunneet tehdä, olisi ne pitänyt suunnitella ja tehdä paljon aikaisemmin. Pidän DT:n ideasta ja se on ollut toimiva ja pidetty sellaisenaan, joten toisaalta miksi tekemään suurempia muutoksia tässä tapauksessa? Esimerkiksi oppilaitokset varmasti kuulevat jälleen mieluusti DT:n paluusta muutaman vuoden tauon jälkeen, sillä odotuksella, että DT:n konsepti on pysynyt samana. Positiivinen kokemukseni mahdollisuuksiin tarttumisesta oli yhteistyö Nuori Yrittäjyys Ry:n kanssa. Yhteistyö on auttanut meitä suunnittelemaan esimerkiksi tapahtumarunkoa. DT:n voittajatiimille on myös tätä kautta auennut mahdollisuus osallistua NY:n kilpailuihin niin halutessaan.

Tarkoitukseni oli perehtyä erityisesti siihen, kuinka strategialla voi lisätä mahdollisuuksia ja siten irrottautua maineenhallinnasta kohti vaikuttamista. Ehkäpä isoin oivallus, mikä tuli kirjaa lukiessa on se, että kaikkea ei tarvitse yrittää hallita, siitä voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Koen, että mahdollisuuksiin tarttumisessa on kuitenkin hyvä osata arvioida riskien ja hyötyjen välistä suhdetta.