Rakastan ja vihaan vaatteita

Kirjoittaja: Viivi Kuismala

17 helmikuun, 2022

Lähdeteos: Rakastan ja vihaan vaatteita

Lähdeteoksen kirjoittaja: Anniina Nurmi

Teoriapisteet: 2

Vaateteollisuus on ongelmallinen. Tilanteen ongelmallisuus tiedostetaan nykyään paremmin, mutta siihen reagointi on kuitenkin hidasta ja joillain tahoilla jopa olematonta. Uusia pikamuotiketjuja rantautuu Suomeen ja ketjut avaavat samaan kaupunkiin toista tai jopa kolmatta liikettä. Vaateiden kulutus on nousussa. Niitä ostetaan paikan päältä liikkeistä ja tilataan netistä. Tiedätkö, minkälaisen matkan juuri ostamasi vaate on kulkenut, ennen kuin se pääsi juuri sinun vaatekaappiisi? Kuinka monta kertaa tulet seuraavan vuoden aikana vaatetta käyttämään? Vaatteita tilatessa netistä toinen vaihtoehto on, että verkkokauppatilaus palautetaan syystä tai toisesta takaisin. Todennäköisyys tähän vaatteiden palauttamiseen on jopa 50 prosenttia (Anniina Nurmi 2021.) Se tarkoittaa sitä, että joka toinen netistä ostettu vaate palautetaan. Joka toinen! 

Pikamuodin toimijat tarjoavat myyntiin edullisia, trendien mukaisia vaatteita nopealla tahdilla ja vaihtelevuudella. Mikä onkaan se hinta, joka määrittää vaatteen halvaksi? Kuinka usein uusia vaatteita tulee tulla myyntiin, jotta se täyttää pikamuodin määritelmän? Miten määritellään trendien mukaisuus? Pääni täyttyy kysymyksistä. Onko olemassa edes muuta kuin pikamuotia? 

“Vaateteollisuuden – ja koko kapitalistisen markkinatalouden – yksi perimmäisistä ongelmista on sen nykyinen toimintatapa, jossa kannattavinta on tehdä halvalla ja paljon” (Anniina Nurmi 2021.) Ja se, jos mikä on minusta valitettavaa: alennusmyyntejä on tasaiseen tahtiin, jatkuvasti joka puolella. Varsinkin aina tietyn sesongin päätyttyä alennusmyynnit ovat valtavat. Esimerkiksi loppiaisen alla näin mainoksia liikkeistä, joissa luvattiin jopa 70 prosentin alennuksia tuotteiden normaalihinnoista. Uusia mallistoja tuodaan ovista ja ikkunoista ja vaatteiden elinikä on lyhyt.  

Mitä sitten vaatteiden vastuullisuus oikeasti käytännössä tarkoittaa? Kävin viime syksynä JYY:n Kestävän kehityksen viikolla järjestämässä seminaarissa, jonka aiheena oli vaatetusalan eettiset ja ekologiset ongelmat. Siellä puhuimme paljon myös siitä, miten helppoa nykypäivänä on väärinkäyttää sanaa “vastuullinen”. Vaikka sille löytyy netistä useistakin lähteistä määritelmiä, jäävät ne monesti hieman ympäripyöreiksi. Määritelmää voi olla hankalaa katsoa ja tarkastella omasta yrityksen näkökulmasta, sillä toimialat vaihtelevat niin suuresti. 

Esimerkiksi vaatealalla hintalapun viereen on todella helppo saada jonkinlainen vastuullisuudesta kertova sertifikaatti. Monesti kuitenkin vaatteiden kanssa sana “vastuullinen” kertoo vain siitä, että jokin osa näistä sertifioitujen vaatteiden kankaista valmistetaan vain osittain ekologisista materiaaleista. Monesti muuta tietoa vaatteiden eettisyydestä tai ekologisuudesta ei löydy. Jos sanaa ei avaa, ei se varsinaisesti vielä tarkoita tai lupaa mitään, se vain antaa kuluttajalle tietynlaisia, (monissa tapauksissa harhaanjohtavia) mielikuvia. Tämäkin on osa meitä ympäröivää viherpesuyhteiskuntaa. 

“On eri asia sanoa mainoksessa, että joku on hyvää tai edullista (henkilökohtainen, eli täysin subjektiivinen mielipide), kuin että joku asia on terveellistä tai ympäristöystävällistä (todennettava objektiivinen fakta)” (Outi Pyy 2019. https://outilespyy.com/media-ja-nettikaupat-brandien-viherpesijoina/) Miksi tuote on ympäristöystävällinen? Mihin tuotteen ja valmistuksen osaan sanalla “ympäristöystävällinen” viitataan? Vai puhutaanko tässä koko valmiista tuotteesta? Sana “ympäristöystävällinen” on iso ja epämääräinen termi, jonka voisi hyvin korvata tarkemmalla ja spesifioidummalla termillä. Näin vältyttäisiin viherpesun vääryydeltä. Tai ainakin sanaa käyttäessä olisi vaadittava lisätietoja ja perusteita. Millä tavalla ympäristöystävällinen? 

Niin kauan, kun faktoja ja tutkimuksia mainoslauseiden tueksi ei vaadita, on niiden oikeudellisuuden tarkistaminen ja uskominen täysin kuluttajan ja lukijan vastuulla. Näin sen ei kuitenkaan pitäisi olla. Moni kuluttaja ei varmaan vielä edes ymmärrä tulevansa viherpestyksi päivittäin ja viikoittain. Se osaa olla viheliästä ja huomaamatonta. 

Muistan, kun paljon nuorempana menin kaverini kanssa kahdestaan käymään kaupungissa shoppailemassa, se oli siihen aikaan siisti juttu. Mennä “kapeen”.  Auts, sattuu ehkä hiukkasen sieluun edelleen tuo sanonta. Menimme toiseen suuntaan bussilla ja äitini haki meidät sitten autolla kotiin. Kaverini löysi alennusmyynnistä edullisesti neulepaidan ja farkut. Olimme kierrelleet kauppoja varmaan jo toista tuntia, ja sormeni syyhysivät ostamisen halusta. En halunnut millään lähteä kaupoilta tyhjin käsin kotiin. Lopulta löysin kaupasta edullisesti ¾ hihaisen valkoisen paidan, jossa oli edessä muistaakseni iso perhosenkaltainen painatus. Se oli mielestäni ainut vaate, joka näytti edes ihan kivalta omaan silloiseen makuuni. Ja totta kai se sitten oli pakko saada. En halunnut lähteä kotiin tyhjin käsin. Mikä se sellainen shoppailureissu olisi ollut? Muistan esitelleeni uutta paitaani jo autossa äidilleni into pinkeänä. Ala-asteella kaveriani ilkuttiin, kun hän sai muita hieman myöhemmin kosketusnäyttöpuhelimen. Tällaisessa maailmassa me elämme. On hienoa ostaa ja hankkia uutta. Kuluttaminen on mukavaa ajanvietettä ja tuntuu, että se on nykyaikana jopa tietyllä tapaa vakiintunut ja kiintynyt osa kulttuurissamme. 

Kierrätämme vaatteita eteenpäin, jotta saamme vaatekaappiimme tilaa uusille vaatteille. Parhaassa tapauksessa vaatteita viedään pikamuotiliikkeen kierrätyspisteelle, josta vaatteiden eteenpäin viemisestä saa “palkinnoksi” alekupongin kyseiseen pikamuotiliikkeeseen. Miksiköhän? Kuluttaja halutaan saada kuluttamaan pikamuotiliikkeeseen. Kun oma vaatekaappi on tyhjennetty, voi hyvällä omalla tunnolla ostaa taas vähän lisää, eikö! No, ei se ihan näinkään toimi.. Tämä mielessäni herännyt esimerkki kuvastaa ja avaa mielestäni hyvin tätä oravanpyörää, jonka loukussa olemme.  

“Suomen tekstiilivirtaselvityksen mukaan vuonna 2019 hyväntekeväisyysjärjestöjen keräämistä poistotekstiileistä 15,1% päätyi uudelleenkäyttöön, 0,1% hyödynnettiin materiaalina, 17% hyödynnettiin energiana ja 67,8% vietiin ulkomaille” (Anniina Nurmi 2021.) Selvityksen mukaan hyväntekeväisyysjärjestöt olivat ilmoittaneet, että keräys- ja lahjoitusmäärät kasvavat joka vuosi. Samalla kuitenkin vaatteiden laatu on aina vain heikkolaatuisempaa. 

Olen itse todella kiinnostunut vastuullisuudesta ja alkanutkin viime aikoina ottamaan enemmän asioista selvää. Haaveilen itse kestävän vaatebrändin luomisesta jossain vaiheessa elämää. Kuten mainittua, jos siihen hommaan lähtisin, haluaisin hoitaa sen mahdollisimman vastuullisesti. Tieto on todellakin lisännyt tuskaa, ja oikeastihan esimerkiksi täysin vastuullista vaatetta ei ole. “Vastuullisin vaate on käytetty vaate, sillä kaikessa yksinkertaisuudessaan se on jo olemassa. — Uusi vastuullinen vaate on ekologinen ja eettinen sen koko elinkaaren ajalta.” (Anniina Nurmi 2021.) Tiimiakatemian seinälle kootusta projektitinderistä löysimme neljän tytön porukan, joilla on sama haave oman vaatebrändin perustamisesta. Saa nähdä, ottaako idea tuulta alleen, ja jos ottaa, niin missä muodossa. Joka tapauksessa siistiä kuitenkin on, että samoja kiinnostuksen kohteita löytyy ihmisiltä noinkin läheltä itseä.  

Käsite “vastuullinen vaate” on muutenkin ongelmallinen. Milloin vastuuttomasta vaatteesta tulee vastuullinen? Missä menee vastuullisen vaatteen “raja”? Mitä tarkoittaa vastuullinen valinta? Mitä sanoo ympäristö? Millainen on vastuullinen ostopäätös?  

On myös muistettava, että esimerkiksi vaateyritysten vastuullisuus ei koske vain yritysten tuottamia tai myymiä vaatteita, vaan myös niiden liiketoimintamalleja ja toimintatapoja. Jos yrityksen koko toiminta perustuu nopeaan tuotteiden kiertoon ja siihen, että jatkuvasti tuotetaan mahdollisimman pienellä hinnalla ja aivan valtavan suurella volyymilla, ei sitä voi kutsua vastuulliseksi. Jokaisella työvaiheella ja työntekijällä on väliä. Jokaisella viestillä, jokaisella teolla. Niillä jokaisella on väliä.  

“Jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, tarvitsisimme lähes neljä maapalloa (Anniina Nurmi 2021.)” Vaikka me Suomessakin kuvittelemme elävämme (ei nyt välttämättä puhtaasti ja hyvin) mutta puhtaammin ja paremmin, kuin monissa muissa maissa, kertovat tilastot kuitenkin toista. Kyllä, Suomessa meillä on erinomaisen hyvät pullonpalautus- ja kierrätysjärjestelmät. Kyllä, vuonna 2021 uusien jätehuoltomääräysten mukaisesti muovinkeräys muuttui pakolliseksi kaikissa vähintään viiden huoneiston kiinteistöissä. (https://mustankorkea.fi/muovinkerays/) Tätä ennen muovinkeräyspisteet ovat olleet kiinteistöissä vapaaehtoisia monissa kaupungeissa. 

Kyllä, meillä Suomessa moni asia on paremmin, kuin ulkomailla. Toimimme monessa asiassa paremmin, kuin ulkomaat. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö mekin voitasi Suomessa toimia ympäristön kannalta paremmin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että toimisimme jo täydellisen ihannepuhtaasti, ekologisesti ja oikein. Viherpesua tapahtuu tiedostaen ja tiedostamattamme yrityksillä ja yksityishenkilöillä elämissään jatkuvasti. “Yksilöiden pitää toimia yhdessä, jotta voidaan saada aikaan haluttu muutos” (Anniina Nurmi 2019.) Ja tämä on ihan totta. Joukossa on voimaa. Monesti siihenkin tarvitaan aina se yksi henkilö, joka kokoaa joukon kasaan ja johtaa sitä omalla esimerkillään.

You May Also Like…

Somevaikuttajaksi!

(Markkinoinnin koulutusohjelma) Viimeaikoina somevaikuttajan työ on kiehtonut minua, siksi päätin lukea Emmi Lehtomaan...

0 kommenttia

Lähetä kommentti