Ei kukaan tee tuolla tavalla

Kun tiimijako oli tehty ja aloimme alustavasti miettimään tiimimme mahdollisia markkinointikanavia, päätimme panostaa tiimiyrityksen nettisivuihin. Tämä päätös sai paljon tiimin ulkopuolista vastustelua. Kuulimme useilta vanhemmilta tiimiyrittäjiltä, kuinka nettisivuihin panostaminen ei ole kannattavaa, koska niiden kautta ei mitään asiakkaita koskaan saa kuitenkaan. Perustelut tälle? Niitä odotamme edelleen. Asenne tuntui olevan ”koska se nyt vain on niin” -tyylinen, eli kukaan ei ole sitä koskaan kokeillut, mutta joku joskus päätti kaikessa laiskuudessaan, että se ei toimi. Niinpä sitä ei tarvitse edes kokeilla. Jos me Fleimissä päätämme panostaa nettisivuihin ja idea ei toimikaan niin mitä sitten? Sitten teemme eri tavalla ja kun uudet pinkut meiltä asiasta kysyy voimme ainakin tarjota jotain totuuspohjaa väitteillemme.

Saku Tuomisen kirjassa Luova järkevyys käsitellään juuri tätä aihetta. Usein uuden idean saadessamme saatamme ajatella, että on oltava jokin syy, jonka takia kukaan ei ole tehnyt tätä asiaa aikaisemmin. Sitten hylkäämme idean selvittämättä, onko tuollaista syytä, vai onko idea jätetty toteuttamatta siksi, että kaikki ovat ajatelleet samoin. Me Fleimissä olemme alusta asti halunneet purkaa tällaisia akatemialla vallitsevia ajatusmalleja, toimii tai ei. Siksi onkin mielenkiintoista näin jälkeenpäin huomata, että Saku Tuominen käsittelee tätä aihetta kirjassaan.

Poikkeuksellinen, lahjakas

Mitä on lahjakkuus? Sitä, että jo syntyessään osaa pelata jääkiekkoa, vai sitä, että aloittaa luistelun opettelemisen 1-vuotiaana? Sitä, että jokainen kertolasku onnistuu päässälaskuna jo heti synnytyssalista lähdettyä, vai sitä, että kiinnostuu matematiikasta ennen koulun aloitusta? Huomaatko, mitä haen? Kukaan ei ole syntyessään valmiiksi erityisen hyvä tai erityisen ”lahjakas” yhtään missään. Kaikki taidot ovat harjoittelun tulosta. Tämän väitteen olen lukenut jo niin monesta tieteeseen pohjautuvasta kirjasta, että uskon sen pitävän paikkansa. Mielestäni lahjakkuudeksi voitaisiin määritellä esimerkiksi tietyssä urheilulajissa hyödylliset anatomiset piirteet. Ne ovat usein synnynnäisiä asioita, joista saattaa olla hyötyä.

Kirjassa väitetään, että eivät maailmankuulut tiedemiehetkään olleet älyllisesti mitenkään poikkeuksellisia. Heillä oli vain uskomaton halu kehittää itseään ja omia tietotaitojaan omalla allaan ja myös laajemmin. He aloittivat aiheeseen perehtymisen nuorena, ja käyttivät siihen uskomattoman paljon aikaa läpi elämän. Ei nerous ole synnynnäistä. Kirjassa siteerataan aivotutkija Katri Saarikiven kommenttia asiaan liittyen seuraavalla tavalla: ” Ihmiset sortuvatkin usein ajattelemaan, että heidän (huippututkijoiden) neroutensa oli jotain itseisarvoista ja poikkeuksellista. On armollisempaa ajatella, että syy saamattomuuteemme ei ole laiskuudessamme.”

Tästä päästäänkin hyvällä aasinsillalla siihen, että miksi annamme projekteissa tietyt työtehtävät niille, jotka jo valmiiksi osaavat asian? Ajattelemme, että tuo osaa tuon jo valmiiksi niin hän voi tehdä sen. Ovatko siis kaikki valokuvaustaitoiset tuomittu valokuvaamaan loppuelämäkseen vain siksi, että he ovat joskus opetelleet sen? Projektipäällikön roolia voi heitellä ympäriinsä, koska johtamisen taidot eivät ole yhtä konkreettisia, mutta kun jollain pysyy kamera kädessä tavallista paremmin, niin se kamera sitten on siinä kädessä aina. huolenaiheeksi nousee se, että uskaltaako kukaan pyytää esimerkiksi sitä kuvausroolia itselleen, jos aina on oletus, että tietty henkilö tekee sen? Uskaltaako kukaan ottaa talousasioista vastuuta, jos se aina langetetaan automaattisesti saman henkilön harteille? Täällähän ollaan oppimassa, ei katsomassa, kun muut osaa.

Toimiiko se varmasti

Kun keksii luovan idean ja tuo sen esille esimerkiksi palaverissa, saattaa kuulla epäileviä lausahduksia. Toimiiko se? Mistä tiedät, että se voisi toimia? No en minä tiedäkään, kun sitä ei ole koskaan kokeiltu. Siksi se on luovaa. Haluaisin valjastaa akatemialle enemmän kokeilemisen kulttuuria ja vähemmän ”meillä on niin ja niin iso liikevaihto” -kulttuuria. Eihän kukaan uskalla kokeilla, jos onnistumisen paine on liian suuri. Sitä paitsi eikö akatemian idea ole juurikin se, että voi turvallisesti kokeilla erilaisia juttuja ilman suuria seurauksia? Ainakin paperilla näin on ja siitä puhutaan paljon, mutta en näe sen toteutuvan.

Tiimissämme voisimme luoda tällaista kulttuuria vahvemmin. Ei valita aina sitä ideaa, mikä varmasti toimii, ja jonka kaikki valitsevat. Tehdäänkin jotain aivan uutta ja katsotaan mihin se johtaa. Jos kokeilun tulos on, että tämä idea ei toimi, niin kokeiluhan on silti onnistunut. Siitä saatiin arvokasta tietoa. Ehkä useiden erilaisten epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen syntyykin jotain aivan uutta, kun olemme saaneet laajasti informaatiota eri asioista.