Noin kolme vuotta sitten ajatukseni maailmasta muuttui huomattavasti. Katsoin Netflix-dokumentin: Valvontakapitalismin vaarat. Tietysti olin tietoinen, että käyttäytymistämme netissä ja somessa analysoidaan, mutta silloin se realisoitu. Jos et maksa palvelusta, niin silloin sinä olet tuote. Suuret yhtiöt toimivat oksettavan häikäilemättömästi ihmisten datan suhteen, eikä tavalliset ihmiset tajua edes sitä. Vitsailemme siitä, että jos puhumme tuotteesta X, niin seuraavan kerran selaimen auetessa sattumalta juuri siitä tuotteesta pompsahtaa mainos silmien eteen. Harmitonta, mutta mitäpä, jos tuommoista aletaan käyttämään ”vääriin” tarkoitusperiin? Disinformaatio, poliittinen vaikuttaminen tai pahimmassa tapauksessa totalitaristinen seuraaminen. Katsoin dokumentin uudestaan tällä viikolla ja yhdistin esseessäni sitä joululahjaksi saamaani ”Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä”-kirjaan. Eli esseessä keskitytään pääasiassa sosiaalisen median toimijoihin ja niiden eettisyyteen sekä mahdollisiin vaaroihin. Myös tekoälykurssilta mieleen jääneitä asioita on esseessä mukana. Lopuksi vielä pieni businessidea, joka kirjan avulla syntyi. Se on toki melko kyseenalainen, mutta eikös moraalittomimmat menesty parhaiten?

Sosiaalisen median alustat hyödyntävät algoritmeja kerätäkseen käyttäjätietoja ja muokatakseen käyttäjien käyttäytymistä. Tähän kuuluu taktiikoita, kuten personoitua sisältöä ja ilmoituksia, joiden avulla käyttäjät pysyvät sitoutuneina ja riippuvaisina. Tämä herättää huolta yksityisyyden ja itsemääräämisoikeuden suhteen. Yksi suurimmista huolenaiheista on sosiaalisen median negatiivinen vaikutus mielenterveyteen, varsinkin meidän nuorten keskuudessa. Jatkuva vertailu, hyväksynnän hakeminen ja influensereistä tullut ”kaikki on upeaa ja hulppeaa”-fiilis edistää ahdistusta ja masennusta. Sosiaalisen median algoritmit ovat myös merkittävässä roolissa väärän tiedon leviämisessä. Suosimalla kiinnostavaa ja kiistanalaista sisältöä ne vahingossa vahvistavat virheellisiä tietoja ja luovat suodatinkuplia, mikä johtaa yhteiskunnalliseen polarisaatioon. Sosiaalisen median riippuvuutta aiheuttava luonne on toinen merkittävä huolenaihe. Käyttäjät käyttävät liiallisia määriä aikaa ja huomiota näillä alustoilla, mikä liittyy ”huomion talouteen”, jossa käyttäjien huomiota kaupallistetaan ja myydään mainostajille. Sosiaalisen median poliittiset ja yhteiskunnalliset vaikutukset ovat laajalle ulottuvia. Algoritmit vahvistavat olemassa olevia uskomuksia ja luovat kaikukammioita, mikä vaikeuttaa erilaisten näkökulmien kuulemista. On huolta siitä, että kohdennetun sisällön avulla voidaan manipuloida poliittista keskustelua ja vaaleja. Eli esimerkiksi TikTokissa katselet jotain Andrew Tate paskasisältöä, niin TT alkaa syytämään sitä sinulle vain lisää ja kohta et muuta näekään. Ja voilà, kohta elät siinä todellisuudessa. Näiden huolenaiheiden käsittelemiseksi tarvitaan lisää avoimuutta, vastuullisuutta ja sääntelyä teknologia-alalla. Eettiset näkökohdat tulisi asettaa etusijalle voitontavoittelun sijaan, ja pyrkimyksiä tulee tehdä varmistamaan käyttäjätietojen vastuullinen ja eettinen käyttö.

Eettisyyttä voidaan miettiä myös tekoälyn suhteen, joka mahdollistaa oikeastaan kaiken sosiaalisen medioiden moraalittomuuden tehokkaalla datankeräys / -tutkimisellaan. Kuka muu kuin yksityinen puoli voisi hyötyä tekoälyn tarjoamasta datasta, joita jokainen kansalainen syytää nettiin megabitti tolkulla joka ikinen päivä vuodesta?

Valtioiden kyky tunnistaa ja kerätä tietoa kansalaisistaan on kasvanut merkittävästi tekoälyn avulla. Täydellinen tietämys kansalaisista voi tuoda mukanaan sekä myönteisiä että huolestuttavia seurauksia. Yksi merkittävä huolenaihe on yksityisyyden menetys. Kun valtio pystyy keräämään ja analysoimaan massiivisen määrän tietoa kansalaisten elämästä, kuten heidän liikkumisestaan, terveystiedoistaan ja sosiaalisen median toiminnastaan, syntyy huoli siitä, miten näitä tietoja käytetään ja säilytetään. Yksityisyyden suojaamisen puute voi vaarantaa kansalaisten luottamuksen valtioon ja herättää kysymyksiä tietojen väärinkäytön mahdollisuudesta. Samalla valtio voi käyttää tätä tietoa parantaakseen turvallisuutta ja ehkäistäkseen rikoksia tehokkaammin. Kuitenkin valvonnan lisääntyminen herättää myös huolta kansalaisten vapauden ja autonomian rajoittamisesta. Eettiset kysymykset nousevat esiin: miten tietoja käytetään, kuka päättää niiden käytöstä ja kuinka kansalaisten oikeudet turvataan tässä kontekstissa. Vaikka valtion täydellinen tunteminen kansalaisista voi tuoda hyötyjä, on välttämätöntä tarkastella huolellisesti näitä vaikutuksia ja varmistaa tasapaino yksilönvapauden ja yhteiskunnallisen turvallisuuden välillä.

Jotenkin suomalaisena on mahdotonta kuvitella, että valtio kyttäisi ja holhoaisi toimintaani millään tapaa. Kunhan verot maksan, ja en tienaa opintotukien aikana liikaa, niin elämän pystyy aika huolettomasti elämään vauvasta vaariin. Toista se on muutaman sadan kilometrin päässä Venäjällä, saati sitten Kiinassa, jossa valtio valvoo alamaisiaan 24/7. Jopa demokratian ja vapauden kehto USA ei ole niin puhdas pulmunen, mitä itse antaa ulospäin ymmärtää. Lisäksi jenkkien uutisointia seuranneena, meno alkaa olla muutenkin siellä päin huolestuttavaa. Naisten ja lasten oikeudet vähenevät kuukausi kuukaudelta.

Ehkä tässä voi vetää semmoista punaista lankaa, että jos antaisimme esimerkiksi Suomen valtiolle samat oikeudet suoraan syvimpään sieluumme, niin olisimme aivan lampaita ja ohjattavia. Miksi siis hyväksymme sen suuryrityksiltä? Jos edes ajattelisimme, että valtio tekisi samaa kuin Google, Apple ja Facebook, niin nousisimme barrikadeille ja kapinoisimme totalitääristä valtiota vastaan. Yrityksiltä vain hyväksymme käyttöehdot ja olemme onnellisia, kun kohtaamme popuppina juuri haluamistamme kengistä alennuksen.

No hei. Mites me voitaisiin iskeä tämmöiseen markkinaan, mikä ei ehkä eettisyydeltään ole ok, mutta rahan määrä poistaisi omantunnontuskat?

Idean taustaa. Tuttavani ”Mane” on opettanut Intiassa kansainvälisessä koulussa kuluneen lukukauden ajan. Mane oli ensimmäistä viikkoa töissä ja valitti kollegoilleen, ettei ihan ymmärrä intiankielisten pesuaineiden ja pyykkikoneiden päälle. Kollegat katsoivat Manea hölmistyneenä: ”Eikö sulla ole palvelijaa, palvelija maksaa täällä kuukaudessa 60 euroa”. Mane nauroi ja kertoi selviävänsä kyllä ilman palvelijaa. Kollegat totesivat, että Mane ajatteli asian väärin. On nimittäin arvostettavaa, että hyvätuloiset tarjoavat ihmisille töitä, kun rahaa siihen on.

Olen käyttänyt tätä esimerkkiä menneellä viikolla useampaan tilanteeseen, niin keinona kansantalouden nousuun kuin naurattaakseni vieruskaveria.

Ja sitten sen hoksasin. Tässähän oli täydellinen businessidea. Me luomme Heigana Intiaan palvelijoiden AirBnB:n / Uberin. Miettikää nyt. Jokaisella palvelijalla on oma profiili, josta selviää osaaminen ja kielitaito yms. Sitten sieltä voidaan tilata apulainen lyhyeksi tai pidemmäksi ajaksi tarpeiden mukaan. Lopuksi asiakas voi arvioida palvelijan ja palvelija asiakkaan. Me sitten otettaisiin tästä joku siivu välistä.

Toki, tässä voidaan miettiä moraalia ja etiikkaa. Onko tämä ihmiskauppaa? Teron mielestä vaikuttaa siltä. Tero toki myös ”jalosti” ajatusta siihen suuntaan, että toisimme intialaisia tänne töihin. Se ainakin olisi sitä. Kolonialismi oli tosin aika kova business, mutta siinä taitaa mennä hävyttömyyden ja laillisuuden raja. Mutta jos pidämme sen ajatuksen, että me olemme niitä hyviä tyyppejä ja tarjoamme ihmisille töitä, niin eikö tarkoitus pyhitä keinot?