Jokainen meistä on jonkin värinen. Itseasiassa, muodostumme yleensä useamman värin yhdistelmästä, jonka pohjalla kuitenkin jokin väreistä dominoi. Ja nyt ei puhuta hiusten tai ihonväristä vaan persoonallisuudesta. Mitä ihmettä?
Aluksi on ehkä hyvä avata hieman näitä värejä. 
Punainen: Suorituskeskeinen ja kunnianhimoinen. Tämä väri on usein yritysmaailman johdossa.
Keltainen: Ulospäinsuuntautunut ja positiivinen. Elää ihmisten huomiosta ja tykkää olla keskipisteenä.
Vihreä: Rauhallinen ja ystävällinen. Ihmissuhde ihminen, joka laittaa muut usein etusijalle.
Sininen: Analyyttinen ja järjestelmällinen. Perustaa kaiken faktapohjalle ja tykkää selkeistä ohjeista ja rutiineista.
Heti kirjaa aloittaessani kirjoitin nettiin ”Idiootit ympärilläni testi”. Halusin tietää, mikä väri kuvastaa minua. Testeistä riippuen sain vastaukseksi joko vihreän tai keltaisen. Kirjaa lukiessani pystyinkin samaistumaan hyvin moneen kuvaukseen juuri näistä väreistä, mutta enemmän yhteneväisyyttä löysin vihreydestä. Punainen ja sininen tuntuivat taas hyvin kaukaisilta piirteiltä itselleni.

Perehdytäänpäs enemmän vihreään väriin ja miten se näkyy minussa.

”Ystävällisyyden perikuvia, parhaita kuuntelijoita, maailman parhaita ystäviä”. Nämä ovat kaikki asioita, mitä todellakin haluan olla ja mihin pyrin, mutta en ehkä lähtisi kuvailemaan itseäni tällaisena ääriesimerkkinä. Koen näiden kyllä olevan vahvuuksiani, mutta mitään mitalia tai kunniamainintaa en varmastikaan ansaitsisi ystävyydestä. Ystävällisyyttäni usein käännetään myös heikkoudeksi, ja tietyllä tapaa itsekin allekirjoitan tuon, mutta olen pyrkinyt kehittämään itseäni siihen suuntaan, että pystyisin pitämään sitä voimavaranani. Uskon nimittäin siihen, että olemalla hyvä muille, saa sitä myös vastakaikuna takaisin.
Kirjassa nousi myös muita luonteenpiirteitä vahvasti esille, joita koen omaavani. Huomaan esimerkiksi, että olen hyvin puolustelevainen omista läheisistäni. Tykkään jakaa ihmisille asioita läheisistäni, mutten ikinä puhu perheestäni, ystävistäni tai tiimistäni mitään negatiivista ulkopuolisille ihmisille. Tämä ei johdu siitä, että haluaisin kaunistella omaa elämääni, vaan ennemminkin siitä, että koen sen hyvin epäkunnioittavana. Samalla koen myös, että haukkuisin itseäni, jos puhuisin läheisistäni rumaan sävyyn. Koen sen myös hyvin henkilökohtaisena, jos joku muu ei kunnioita läheisiäni. 
Lukiessani kuvauksia vihreistä ihmisistä, minua alkoi jopa naurattaa, kun kirjassa puhuttiin siitä, ettei vihreät ole kovin usein kilpailullisia. Minun on aina ollut hyvin vaikea asennoitua mihinkään kilpailutilanteisiin siten, että tämä on nyt pakko voittaa. Esimerkiksi poikaystäväni aina ihmettelee sitä, kuinka joku voi olla niin rentona hävitessään Monopolya aivan sata-nolla. Vaikka olen pienenä saattanut olla temperamenttinen lapsi, en ole ikinä osannut kilpailla tosissaan. 
Huonoja puolia vihreydessä on muiden liiallinen miellyttäminen ja vaikeus puhua suoraan. Muut värit näkevät vaikeana käsitellä ihmistä, joka pelkää konflikteja ja mielipiteensä näyttämistä. Tämä on varsinkin ennen näkynyt minussa vahvasti, mutta akatemialla olen päässyt kitkemään tätä itsestäni vähitellen pois. Tiimini kanssa olemme paljon keskustelleet palautteen annosta ja asioiden nostamisesta pöydälle. Siitä olenkin saanut rohkeutta useammin avata suuni myös epämiellyttävissä tilanteissa ja olen oppinut mielestäni sanomaan rakentavaa palautetta kauniissa muodossa. Edelleenkin listaisin nämä piirteet kuitenkin kompastuskivikseni.

Miten sitten keltainen näkyy minussa?

Yksi selkeimmistä ristiriitaisuuksista minussa ja vihreydessä on introverttisyys. Vihreät taipuvat usein enemmän introverttisyyteen, vaikka itse koen olevani aika toisessa laidassa. Tämä taas on keltaiselle ominaista. Vähän keltaisesta poiketen, en aina kuitenkaan tykkää olla juuri huomion keskipisteenä. Minua ei haittaa olla näkyvillä tai äänessä, varsinkaan tutussa ympäristössä, mutta keskipisteenä olosta harvemmin nautin. Vieraassa ja epämukavassa ympäristössä vihreän introverttisyys saattaa alkuun olla hieman esillä, mutta usein lämpenen nopeasti tilanteille ja ihmisille. 
Omaan myös keltaisen ihmisen positiivisen maailmankuvan. Tykkään ajatella asioita positiivisen kautta ja uskoa ihmisissä hyvään (tämä myös vihreyden piirre). 
Keltaiset ihmiset saavat myös energiaa ihmisistä sekä juhlista ja tässä keltaisuuteni pääseekin loistamaan. Rakastan kaikenlaisia juhlia ja nautin tutustua uusiin ihmisiin. Olen usein myös se, joka juhlii viimeisimpien joukossa. Ja tarkennuksena vielä, että nautin juhlia myös ilman alkoholia, vaikka kyllä sekin toisinaan maistuu. Olen kuitenkin sellainen ihminen, joka ei tarvitse alkoholia siihen, että nauttisin näistä asioista.
Vaikka keltaiset tykkääkin sosiaalisista tilanteista, saattavat he usein näyttäytyä itsekkäinä, sillä helposti unohtavat muut, koska haluavat olla niin paljon esillä. Tämä ei muuten ehkä koske minua, mutta saatan välillä huomata, että innostun puhumaan todella paljon, jolloin muilla ei ole niin paljon tilaa avata suutaan. Se tuntuu minusta todella inhottavalta ja pyrin keskittymään siihen, mutta toisinaan unohdan kaiken muun. 

Mitä haluaisin punaisilta tai sinisiltä?

Haluaisin vielä vahvempaa punaisten kunnianhimoa. Minun on välillä vaikea luottaa omaan tekemiseeni, enkä aina uskalla tavoitella tarpeeksi korkealle. Lisäksi rakastan ideointia ja alun luomista, mutta toisinaan itse toiminta on minulle vaikeaa. Läheisiltäni saan kuitenkin paljon tukea sekä kannustusta, joka on itselleni todella tärkeä voimavara.
Sinisiltä kaipaisin ehkä vähän rauhallista pohdintaa ja harkintakykyä ennen tekemistä. Vaikka vihreyteenkin kuuluu rauhallisuus ja tasapainoisuus, sitä ei ehkä turhan paljon löydy minulta.

Arten väriskaala

Tiimissä on hyvä olla iso skaala eri värejä ja sitähän meiltä löytyy. Koen, että meiltä löytyy jokaista väriä, mutta eniten vihreää. Vihreä onkin yleisin väri maailmassa, joten sinällään en sitä ihmettele. Vakaat vihreät tasapainottavat tiimin kirkkaampia värejä.
Artesta lähti viime vuonna kolme tiimiläistä ja koen itse, että he kaikki olivat sinisiä tai omasivat ainakin paljon sinisiä piirteitä. Kirjaa lukiessa mietin, onko siinä jokin syy. Siniset ihmiset kaipaavat järjestelmällisyyttä sekä faktaa. Tiimiakatemiaa en ehkä kuvailisi näiden kahden keitaaksi. Täälläkin siniset voivat kuitenkin saada mielenrauhan, sillä he voivat itse räätälöidä opinnot teoriapainotteiseksi.
Kun listasin punaisesta ja sinisestä luonteenpiirteitä mitä toivoisin itselleni, huokaisin helpotuksestani miettiessäni Artea. Onneksi minulla on ympärillä niin paljon eri värejä, jotta minun ei tarvitse olla hyvä kaikessa. Voin hyvinkin olla se alun innostuja, joka vie innostuksensa sitten punaiselle, joka taas suorittaa. Voin saada siniseltä lisää faktoja ja järkeä oman tietämykseni ympärille.